Ylituotannon poliittinen hallinta ja näköalat Suomessa

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) povaa nykyisestä talouskriisistä pahinta taantumaa sitten 1930-luvun Suuren laman,¹jota toveri Stalin luonnehti vuonna 1930 seuraavasti:

“Täytyy myöntää, että kaikista tähnastisista maailman talouspulista nykyinen talouspula on kaikkein vakavin ja kaikkein syvin pula.”²

Nykyinen talouskriisi kehittyy osana imperialismin yleistä syvenevää kriisiä.

Kapitalismin talouskriisi on aina ylituotannon kriisi. Se tarkoittaa, että markkinoilla on liikaa myymätöntä tavaraa, liikaa tuottamatonta pääomaa. Voitot ja hinnat laskevat. Kapitalistit kääntävät jokaisen kiven voittojen maksimoimiseksi ja hintojen korottamiseksi, ts. tavaroiden myymiseksi edes niiden arvosta, sillä ylituotanto on polkenut ne riman alle. Tämän on välttämätöntä näihin tavaroihin esineellistyneen lisäarvon realisoimiseksi. Se tuotetaan tuotantoprosessissa ja realisoidaan kiertoprosessissa. Ylituotannon kriisissä kilpailu porvariston keskuudessa kiristyy ja saa häikäilemättömiä muotoja. Yritykset menevät konkurssiin, isommat syövät pienempiänsä, pääomaa uudelleenjärjestetään, tuhotaan ja keskitettään. Monopolit paisuvat kuin pullataikina. Samalla työttömyys leviää kulkutaudin lailla ja joukkojen pauperisaatio saa uusia mittakaavoja. Taivaallisen rikkauden ja yltäkylläisyyden rinnalla esiintyy syvenevä köyhyys, keskinkertaisuus ja kurjuus. Se johtuu kapitalismin perusristiriidasta, ristriidasta tuotannon yhteiskunnallisen muodon ja tuotteen kapitalistisen yksityisomistuksen välillä. Se on silkkaa rosvoutta porvarillisen oikeuskäsityksen mukaan. Se on itse porvarillisen omistusoikeuden muuttumista vastakohdakseen, nimittäin työtätekevien joukkojen oikeuden kumoamista heidän oman työnsä tuloksiin.

Kapitalismi on kriisien järjestelmä jossa talouskriisisit seuraavat väistämättä toisiaan. Kiirist ovat maailmanmarkkinoiden ja yhteiskunnallisen työnjaon myötä kansainvälisiä. Ylituotannon kriisi koskettaa joko suoraan tai välillisesti kaikkia maailman maita, imperialistisia ja sorrettuja. Talouskriisi kehittyy maailmalla epätasaisesti, mutta on selvää, että se kärjistää kaikkia aikakaudellemme ominaisia perusristiriitoja, erityisesti pääristiriitaa sorrettujen ja imperialistimaiden välillä. On selvää, että talouskriisi koettelee myös imperialistista Suomea. Se on tehnyt sitä jo kohta lähes vuoden päivät.

Vain 1/3 pk-yrityksistä ilmoittaa haluavansa investoida uuteen teknologiaan ja alle 10% harkitsee uusien järjestelmien ja työkalujen käyttöönottoa joulukuussa 2020. Se on pääoman liikakasautumisen oire. Kapitalististit eivät pysty sijoittamaan lisätuotetta tuottavasti, eli muuttamaan lisäarvosta pääomaa sijoittamalla sen tuotantoprosessiin, mikä laajentaisi tuotantoa ja tuotantovoimia. Tätä “investointivelkaa” on kertynyt suomalaiselle porvaristolle jo viime kriisistä (2008) lähtien.³ Se on porvaristoa vaivaava krooninen tauti. Pääoman pitää kasvaa, jotta se säilyy pääomana. Kapitalistien pitää saada voittoja työvoimaa riistämällä, muuten he lakkaavat olemasta kapitalisteja. Kun liike häiriintyy, olemme saapuneet talouskriisiin.

Kun markkinat täyttyvät myymättömistä tavaroista ja tuottamattomasta pääomasta, on kapitalistien pakko vastoin kaikkia kapitalistin vaistoja supistaa tuotantoaan. Vuoden 2020 tammi-marraskuussa suurimpien monopolien liikevaihto tippui 6,8%, mikä on suurin supistuminen sitten vuoden 2010. Vertailun vuoksi ja nykyisen kriisin vakavuuden selittämiseksi, viime taantumassa supistumisen mittakaava oli 3:n prosenttiyksikön luokkaa. Nämä suurimmat monopolit, jotka kärsivät pääoman liikakausautumisesta muodostavat 70% kaikkien Suomessa toimivien yritysten liikevaihdosta ja työllistävät 40% maan työvoimasta. Koko kansantalouden supistumisen aste on ollut viime vuonna 4% luokkaa Suomen pankin mukaan. ⁴

Pääoman liikakasautuminen vaivaa myös pörssiä, jossa usein myös nähdään tämän kroonisen taudin ensioireet kuten nähtiin viime maaliskuussa pörssikurssien sukeltamisena. Pörsisyhtiöiden liikevaihto on supistunut 12% ja yhteenlaskettu liikevoitto laskenut 21%. Yksi liikakausautumisen tunnusmerkistö on, että samalla kun yhtiöiden liiketoiminnan näköalat alkavat näyttää synkiltä ja ylituotanto kehittyy porvarien silmien edessä, osakeyhtiöiden halitukset päättävät jakaa karhun osan voitoista omistajilleen osinkona, sen sijaan että se sijoitettaisiin yhtiön liiketoiminnan kehittämiseen. Tällä tavoin saadaan myös vapautettua “latenttia” pääomaa. Toisaalta osingonmaksu ei suoraan tarkoita sitä, että osinko sijoitettaisiin uudestaan tuotantoprosessiin pääomana. Se voi myös päätyä sijoittajan kulutukseen, ylellisyyksiin. Analyytikot ennustavat, että vuonna 2021 vapautetaan 6,5 miljardia euroa osinkojen muodossa (1,1% nousu vuoteen 2020 verrattuna).⁵ Oleellista on muistaa, että osinko maksetaan edeltävän vuoden tuotoista. Myös se, että tässä yhteydessä on samantekevää mihin maksettu osinko käytetään, sijoitetaanko se pääomana vai kulutetaanko se ylellisyyksiin. Se, että osinkoja maksetaan, kertoo siitä, että pörssiyhtiöllä on liikaa pääomaa, liikaa riistettyä lisäarvoa ja rikkautta, jota ei voida sijoittaa kyseisen yrityksen liiketoimintaan tuottavasti, jolloin yhtiön hallitus (toimiva kapitalisti) ajattelee omistajiensa parasta etua ja päätyy osingonjakoon. Osingonjaon päivät ovat varsin vihattuja kansan keskuudessa, sillä siinä riisto saa konkreettisen muodon kun rikkautta syntyy ikään kuin “tyhjästä” kurjuuden keskellä.

Suomalaisen imperialismin kansantalouden alijäämä kasvoi 2 miljardiin talouskriisin alkamisen seurauksena. Alijäämä on kasvanut 11,9% vuoden takaisesta (2019). Menekkimarkkinat eivät enää vedä. Tavaroihin esineellistynyttä arvoa, ja ennenkaikkea lisäarvoa ei saada realisoitua voitoksi. Vienti Saksaan on tippunut 16,6%, Venäjälle 17,6% ja Ruotsiin 11%. Raskaan teollisuuden vienti on laskenut tammi-marraskuussa 2020 yhteensä 12,8%. Metsäteollisuuden tavaravienti supistui 18%. Raudan ja teräksen vienti supistui jopa 31%. Toisaalta, kun muistamme että elämme pandemian aikaa, lääkemonopolit iloitsevat, sillä lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden vienti kasvoi 28%. Myös elintarvikkeiden vienti kasvoi 5%. ⁶ Vähittäistavarakauppa, joka on Suomessa varsin keskittynyttä ja jota hallitsee käytännössä kolme monopolia, on voinut kriisin keskellä varsin hyvin. Se on luonnollista, sillä talouskriisi ja siis ylituotanto kehittyvät epätasaisesti. Jokaisesta talouskriisistä löytyy voittajia ja häviäjiä kapitalistien riveistä kun pääomaa uudelleenjärjestellään ja tuhotaan. Tällä kertaa voittajien puolelle lukeutuu mm. Kesko, joka kasvatti liikevoittoaan 44,6 miljoonalla kriisiä edeltävään vuoteen verratuna. Sen liikevaihto kasvoi 4,5% (2,6 miljardia euroa) ja sen hallitus on päättänyt palkita omistajansa suuremmilla osingoilla.⁷

Rakentamisessa odotetaan usean prosentin supistumista tuotantovolyymissa vuonna 2021⁸. Suomen suurin rakennusmonopoli YIT:n liikevoitto on supistunut kriisin aikana 85 miljonaan euroon 165 miljoonasta. Liikevaihto supistui 10 prosentilla, eli 3 miljardilla eurolla.⁹ Toisaalta, samaan aikaan kiinteistökauppa on kokenut “ihmeen” ja kasvanut kriisin vuonna 10% kun sijoittajat ovat etsineet tapoja muuttaa aarteitaan pääomaksi kriisin keskellä. ¹⁰ Kysyntää riittää, sillä joulukuussa 2020 uusia asuntolainoja nostettiin 1,9 miljardin euron edestä, joka oli 460 miljoonaa enemmän kuin edellisvuonna samana ajankohtana. Lainojen keskikorko on ennätyksellisen alhainen: 0,69 prosenttia. Takaisinmaksuajat ovat keskimäärin yli 20 vuotta, minkä varaan finanssipääoma laskee, että jossain vaiheessa väistämättä korot nousevat. Siemen pitää ensiksi istuttaa huolellisesti, jotta siitä saadaan satoa. Koko vuoden 2020 aikana uusia asuntolainoja nostettiin 20,4 miljardin edestä, mikä on 4,5 prosenttia enemmän kuin ennen kriisiä. Lainoja on liikkeellä yhteensä 103,6 miljardin euron edestä. ¹¹ Pääomaa ohjautuu kiinteistöihin, ja kun rakentaminen hiipuu, nousee kiinteistöjen arvo, mikä yhdessä vuokrien kasvamisen yhteydessä tekee niistä houkuttelevia sijotuskohteita liikakasautuneelle pääomalle, erityisesti kun asuntolainojen korot ovat pitkään olleet matalia. Riskinä velallisille – pääasissa hyvin toimeentuleville vakituisessa töissä oleville työläisille – kuitenkin on korkojen nousu ja kiinteistöjen arvon lasku. Voiton, eli koron lähteenä on tässäkin työläinen ja hänen työvoimansa arvoaluova kyky. Ja luottotappioiden maksumieheksi joutuu myös työläinen. Kuvaavaa on, että joka neljäs asuntovelallinen haki lyhennysvapaata lainalleen vuonna 2020. ¹² Muistakaamme vuoden 2007 talouskriisin puhkeamisen subprime-lainoista Yhdysvalloissa, jolloin pääoman liikakasautuminen ja keinotekoinen varallisuus paljastui ensiksi kiinteistömarkkinoilla, josta paljastustyö levisi sitten finanssimarkkinoille, pankkeihin ja pörssiin lopulta paljasten kaiken perustalla olevan liikatuotannon “reaalitaloudessa”. Ylituotanto ja keinoteikoinen varallisuus, ns.“kuplat” kulkevat käsikädessä.

Ylituotanto on kiistaton. Kapitalismin perusristiriidasta johtuu, että ylituotanto pätee myös työvoimaan, joka on tavaraa muiden joukossa. Vuonna 2020 työtömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa 456 tuhannelle työttömälle (ml. lomautetut), mikä on korkein lukumäärä kahteenkymmeneen vuoteen, mikä on omiaan kertomaan nykyisen kriisin vakavuudesta. Se on 86% enemmän kuin kriisiä edeltävänä vuonna ja 25% enemmän kuin viime kriisissä. Työttömyyskassojen hakemukset kasvoivat 130% vuoteen 2019 nähden. Ansiopäivärahoja maksettiin 2,7 miljardia euroa, mikä on 58% nousu vuoteen 2019. ¹³ Työttömiä työnhakijoita oli Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan lokakuussa 312 tuhatta (joka on 88 tuhatta enemmän kuin vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon). Marraskuussa työttömyysaste oli 6,9%. Pitkäaikaistyöttömien lukumäärä on noussut 21 tuhannella vuoteen 2019 verrattuna. Pitkäaikaistyöttömien kokonaismäärä on 82 tuhatta. ¹⁵ Suhteellinen liikaväestö, teollisuuden vara-armeija paisuu samassa suhteessa pääoman kasautumisen kanssa. Porvarille kysymys on vain liiketoiminnan tervehdyttämisestä, kulujen karsimisesta, mutta joukoille kysymys on toimeentulon karsimisesta. Jokaisen talouskriisin maksumieheksi joutuvat aina joukot, raatajat, joiden palkka kaiken maailman rikkauden luomisesta on työttömyys ja köyhyys. Jo ennen talouskriisiä Suomessa oli 873 tuhatta köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevaa ihmistä. Pelkästään pienituloisia 669 tuhatta, vajaatyöllisiä 376 tuhatta, sekä vakavaa aineellista puutetta kokevia 140 tuhatta. ¹⁶ Ruoka-avun varassa 200 tuhatta. ¹⁷

Minne se joukkojen raatamisella syntynyt rikkaus katoaa? Se katoaa pörssiin ja osakkeisiin, finanssimarkkinoille. Kysymys ei ole kuplien mahdollisuudesta, vaan siitä, milloin ne puhkeavat. Yksi kupla puhkesi maaliskuussa 2020, kun Helsingin pörssi sukelsi 30% ja sen markkina-arvosta suli vaivaiset 34 miljardia, joka oli alunperin jo keinotekoista varallisuutta, jonka tarkoitus on vain verhota ylituotantoa. Rahastoista suli 14,3 miljardia, mikä on verrattavissa vuoden 2008 finanssikriisiin. Sijoittajat eivät tästä ole ollenkaan hätkähtäneitä, sillä jo nyt odotetaan parempia tuottoja näille omistusosoituksille tulevasta lisäarvosta. Nämä odotukset ja toiveet perustuvat siihen massiiviseen elvytykseen, jota valtiot ja keskuspankit tällä hetkellä tekevät. Yhdysvallat oksentavat markkinoille 3000 miljardia dollaria, EKP 1850 miljardia euroa, Saksa ja Ranska 500 miljardia jne.¹⁸ Näemme siis uuden kuplan muodostumisen vaikka vanhasta ei ole vielä kaikki ilmat pihalla. Näillä “rahoilla”, jotka ovat siis keskuspankkien velkapaperiostoja, keskuspankit lainoittavat monopoleja ja pääasiassa valtioita, jotta nämä voisivat taas vuorostaan finanssipolitiikallaan lainoittaa toimivia kapitalisteja, ts. kehittää valtiomonopolistista kapitalismia. Eräs porvarillinen analyytikko kommentoi: ”Rahoitusohjelmat ovat siis EKP:n tapa kannustaa valtioita velkaantumaan.”¹⁹ Ja niinhän ne tekevät “estääkseen finanssikriisin”. Suomessa julkisyhteisöjen velka on noussut viime kriisin tasosta (60 miljardista) 140 miljardiin ja ennustetaan nousevat laman ja elvytyksen takia yli 200 miljardiin euroon vuoteen 2024 mennessä. Velan suhde kansantalouden BKT:hen on nousemassa 70 prosentista 80:een²⁰, josta porvarit, etenkin ei-valtiomonopolistisen pääoman omistajat ovat kovin huolissaan, sillä valtion myöntämä laina ja valtionyhtiöt ovat pyhänhäväistys ja valtion tunkeutumista markkinatalouteen! Toisaalta se on koko loisimisjärjestelmän pelastus.

Vielä kuplasta. Helsingin pörssin yleisindeksi OMXHPI on jo noussut kriisiä edeltäneelle tasolle tammikuussa 2021. Nyt jo asiantuntijat puhuvat “pörssikiimasta” ja kehoittavat sijoittajia laittamaan “jäitä hattuun”. Kysymys osingonjaosta joka on noussut kuumaksi perunaksi kapitalistien omistavan ja toimivan fraktion välillä: jaetaanko voitot osinkona omistajille vai toimiville kapitalisteille, jotka käyttäisivät sen pääomana tuotantoprosessissa. EKP ja Finanssivalvonta ovat valinneet toimivien kapitalistien puolen ja kieltäneet osinkojen maksun siinä toivossa, että liikakasautunut pääoma jäisi yrityksiin ja sijoitettaisiin tuotantoon. Toisaalta tätä päätöstä ovat rikkoneet jo Ålandsbanken ja Aktia²¹ jotka ajattelevat vain omistajiensa parasta. Keskuspankit ja viranomaiset tietenkin pelkäävät luottotappioiden realisoitumista ja sen johtamista pankkien maksukyvyttömyyteen (kun pidämme pankkia vain välitystoimistona ja tässä mielessä toimivana kapitalistina). Elämme kuitenkin imperialismin aikaa, mikä tarkoittaa, että pankki- ja teollisuuspääoma ovat yhteensulautuneita finanssipääomaksi. Yhä selvemmin omistajat ovat finanssioligarkeja ja toimivat kapitalistit vain “palkkarenkejä”. Tämän tosiasian verhoamiseen porvaristo tietenkin näkee paljon vaivaa. Kysymys ei ole siitä tuleeko finanssikriisiä vai ei, vaan siitä milloin ja mistä keinotekoinen varallisuus ensimmäiseksi paljastuu laukaisten dominoefektin. Ensimmäinen shokki tuli keväällä 2020 ja seuraava on jo tulossa. Tätä varten porvariston valtiot kehittävät kuumeisesti valtiomonopolistista kapitalismia voittaakseen aikaa ja valmistautuakseen, ottaen kollektiivisena kapitalistina ohjat omiin käsiinsä. Esimerkkinä tästä on viime keväinen väliaikainen konkurssilain muutos, joka suojelee yrityksiä suhdanneshokilta, jotta vältyttäisiin “turhilta konkursseilta”, mutta joka on kriisin kehittyessä muutunut vastakohdakseen, joka nyt suojelee maksukyvyttömiä “zombie”-yrityksiä konkursseilta. Velallisten suojelijasta on tullut itse yksi suurimmista velkojista, kun verokarhusta on tullut suurin konkurssihakemusten täyttäjä 42,1% tapauksista²². Kysymys ei ole siitä onko konkrussiaalto tulossa vai ei, vaan siitä milloin se tulee.

Monopolit ovat syntyneet vapaasta kilpailusta. Yhtälailla ei-valtiomonopolistinen pääoma muutttuu väistämättä vastakohdakseen, eli valtiomonopolistiseksi. Se on imperialismille yleistä, sillä kysymys on monopolistisesta, mätänevästä ja kuolevasta kapitalismista, joka synnyttää oman tuhonsa aiheet.

Suomessa porvaristolta puuttuu “kasvun veturi”, kun Nokia menetti etulyöntiasemansa puhelinmarkkinoilla. Uuden “veturin” keksimiseksi pääoma tarvitsee valtiota, yhtälailla kuin nuori englantilainen porvaristo tarvitsi kruunua alkuperäisen kasautumisen suorittamiseksi Amerikan mannerta ryöväämällä. Talouskriisit ovat oiva tilaisuus kehittää näitä “vetureita” kun pääomaa on liikaa ja sitä uudelleenjärjestetään väkivalloin. Nyt suomalaisen suurporvariston huulilla siintää biodiesel ja biotalous. Nesteen osake on noussut vuoden 2020 alusta 90 prosenttia ja liikevoittoa sille on kertynyt 1,3 miljardia. Se on asiantuntijoiden mukaan tunkeutunut “niche-markkinoille” ja käyttänyt kilpailutilannetta edukseen monopolisoiden tuotantoketjun aina raaka-ainelähteistä jalostukseen. Päomaa se vie Singaporeen 1,5 miljardin edestä jalostamolaajennuksen muodossa, mikä johtaa vuonna 2023 tuotantokapasiteetin nousemiseen 4,5 miljoonaan tonniin (3,2 miljoonasta). Näköaloissa on avata uusi tuotantolaitos Porvoon kaupunkiin tai Rotterdamiin.²³ Valtion ei niin näkymätön käsi on mukana tässä “vihreässä siirtymässä” kohti vihreämpiä voittoja. Esimerkiksi Business Finland on tukenut 3,3 miljoonalla eurolla teknologian tutkimuskeskuksen johtamaa hanketta, jossa on mukana sellaisia monopoleja kuin Neste ja Helen. Hankkeen tarkoituksena on kaupallistaa sähköpolttoaineen valmistus. ²³ Myös rakennemuutoksen kourissa olevat metsämonopolit ovat myös mukana tässä “siirtymässä”, sillä UPM:n porvarit suunnittelevat miljardiluokan biojalostamon sijoittamista Kotkaan (minkä realisoimiseksi Elinkeinoministeri Lintilä “ei jätä kiveäkään kääntämättä”.²⁵ Metsä Group on jo sijoittanut puolitoista miljardia biotuotelaitokseen Kemiin. Suomalaisen imperialismin perusongelma on ollut porvariston mukaan se, että vuoden 2008 kriisin jälkeen ei ole löytynyt “uutta Nokiaa”, siis monopolia, joka voisi leveillä hartijoillaan nostaa koko kansantalouden taantumuksen suosta. Nyt porvariston diktatuuri yrittää etsiä tätä monopolia kuumeisesti ja on valmis käyttämään siihen valtiollisia toimia, so. kehittää valtiomonpolistista kapitalismi, kuten se teki Nokiankin tapauksessa.

Valtiomonopolistinen kapitalismi kehittyy harppauksittain talouskriisien kautta valtion velan kasvun muodossa, jossa porvariston diktatuurin valtio ottaa “hädän hetkellä yleisen vakuutusyhtiön roolin”.²⁶ Selkeämpi muoto on valtionyhtiöiden muoto, kuten esimerkiksi Marinin hallituksen uusi hanke osatyökykyisten työllistämiseen tähtäävällä yhtiöhankkeella, joka ottaa mallia Ruotsin vastaavasta Samhall ab:sta.²⁷ Kysymys on tällöin suhteellisen liikaväestön muuttamisesta toimivaksi työvoimaksi, joka on lisäarvon lähde pääomalle ja lopulta voittojen perusta porvaristolle. Se on työvoiman tarjonnan lisääminen ja sen ongelman ratkaisu, kun porvariston kansantaloustieteilijät puhuvat työvoimamarkkinoiden “kohtaanto-ongelmista”, eli siitä kun työn kysyntä ja työn tarjonta eivät kohtaa toisiaan. Valtiomonopolistinen kapitalismi kehittyy myös valtion tekemillä investoinneilla tuote- ja teknologiakehitykseen, jolla se yrittää etsiä uutta “veturia” suomalaiselle imperialismille. Tässä kontekstissa on myös nähtävä valtion harjoittama kauppapolitiikka yleensä ja viennin (tavaran ja päääoman) edistämishankkeet. ²⁸ Tässä tärkeä instrumentti on valtio-omisteinen Solidium, joka on merkittävä omistaja 12 pörssiyhtiössä (monopolissa), kuten Metso Outotec:ssa, Stora Ensossa ja Nokiassa ja Sammossa. ²⁹ Muista välineitä ovat Business Finland ja tietenkin Elinkeinoministeriö.

Samalla kun porvariston diktatuurin hallitus kehittää valtiomonopolistista kapitalismia se kehittää ristiriitaa valtiomonopolistisen ja ei-valtiomonopolistisen pääoman välillä. Tästä ilmaisuna on kovinkin tuttu velkakeskustelu ja se elpymisen kynnyksellä kuultu valtion talouden sopeuttamisvimma. Vihriälän työryhmän mukaan nykyinen sopeuttamistarve on 7-10 miljardia euroa. Se tarkoittaa käytännössä veronkorotus- ja menoleikkauspaineita, joiden keihäänkärki kohdistuu luonnollisesti kansanjoukkoihin ja edistää näiden pauperisaatiota. ³⁰

Suomalaisen imperialismin pitkäaikaisia ongelmia on lisäksi työmarkkinat, joista jo mainitsimme. Se näyttäytyy kysymyksenä työllisyysasteesta ja “työllisyystoimista”, joista oleme jo saaneet esimakua á la Sanna Marin: aktiivimalli 2 ja eläkeputken poisto. “Mitään työlläistämiskeinoja ei ole suljettu pois.” Metsäteollisuusporvarit ovat ottaneet tässä aloitteen³¹ Elinkeinoelämän keskusliiton linjan mukaisesti kehittäessään paikallista sopimista, jonka perimmäisenä tarkoituksena on riistosuhteen kasvattaminen, eli ilmaisen ja maksetun työn suhteen kasvattamista korporativismin hengessä. Se näyttäytyy joko työn tuotantovoiman kehittämisenä ja palkkamalttina, tai sitten suoranaisena palkkojen leikkauksina ja työajan pidentämisenä, kuten esimerkiksi Sipilän halituksen KIKY-sopimus.

Keltainen ammattiyhdistysliike on tästä pitänyt kovaa meteliä ja mobilisoinut joukkoja kaduille oikeutettujen vaatimusten puolesta, kuten esimerkiksi vuonna 2015. Päämäärä ei ole kuitenkaan näiden vaatimusten puolustaminen vallan valtaamisella, vaan joukkojen korporativisoiminen. Korporativismi on historiallisesti näyttäytynyt Suomessa “kolmikantana” ja “kolmikantaisena valmisteluna”, jonka puolesta myös istuva SDP:n johtama hallitus ja edeltävät hallitukset ovat kovasti puhuneet. Todellisuudessa “kolmikanta” ei ole synonyymi korporativismille, vaan sen eräs histotoriallinen ja kansallinen ilmenemismuoto. Nyt finanssipääoman etuja palvelee enemmänkin sellainen korporativismin muoto, joka kitetytyy paikalliseen työpaikkakohtaiseen sopimiseen. Tämä tendenssi on vallinnut pitkään jo 90-luvun laman jälkeen ja on kehittynyt harppauksittain jokaisen talouskriisin jälkeen etenkin elpymisen vaiheessa. Tarkoitus ei ole “rapauttaa” ammattiyhdistysliikettä, sillä keltainen ammattiyhdistysliike yhtyy porvariston kanssa imperialismin ja finanssipääoman alttarilla moniin yhteisiin tavoitteisiin, kuten paikalliseen sopimiseen ja “vihreään siirtymään”. Keltainen ammattiyhdistysliike ja siis korporativismi on porvaristolle välttämätön, sillä se inkorporoi ensisijaisesti joukkoja porvariston diktatuuriin ja suomalaiseen imperialismiin, vaalifarssiin. Taloudelliset taistelut, kuten lakot ovat ilmausta kapitalismin perusristiriidasta ja joukkojen oikeutetusta ja uhrautuvaisesta kamppailusta. Korporativismi on taas keino hallita ja kanavoiva tämä taloudellinen taistelu pois kamppailusta poliittisesta vallasta. Korporativismin kehittäminen on osa valtiomonopolistisen kapitalismin kehitystä, mutta ennekaikkea myös porvariton diktatuurin hallintomuodon kehittämiseksi kohti fasismia.

Fasismi on demoliberaalien oikeuksien kumoamista porvariston diktatuurin puolustamiseksi. Se on sen poliittinen sisältö. Valmislait ja “koronakriisin” poliittinen hallinta Suomessa ja maailmalla ovat tästä konkreettinen esimerkki. ³² Ilmenemismuodoista tärkein tällä hetkellä on vallan keskittäminen toimeenpanevalle. Esimerkkinä tästä ovat erityisesti tiukentunut rajavalvonta ja sen taloudellinen ulottuvuus työvoiman vapaan liikkuvuuden rajoittamisessa, so. työvoiman ulkomaisen tarjonnan hallinnassa. Tässäkin kysymyksessä porvaristolla on ristiriitaa keskenään eri sektorien välillä, kun toisaalta maatalousporvarit parkuvat ukrainalaisten kausityöläisten perään, niin toisaalta taas rakennussektorilla toivotaan baltialaisen työvoiman tarjonnan vähentämistä. Se on rajatestauksen ympärillä käytävän poliittisen keskustelun taloudellinen sisältö korporativismin hengessä. ³³ Työvoimasta on ylitarjontaa kun rakentaminen hiipuu. Halpojen siirtotyöläisten taloudellinen merkitys maatalousporvareille ja vähittäistavaramonopoleille on kuitenkin niin merkittävä voiton lähde, että maa- ja metsätalousministeriö on ehdottanut jopa kausityöntekijöiden kiintiöstä luopumista.³⁴

Eräitä johtopäätöksiä porvariston diktatuurin hallituksen talouspolitiikasta ja yhteenveto

Suomi on imperialistinen kapitalistinen maa. Nykyinen kriisi on ylituotannon kriisi, mikä ilmentää kapitalismin perusristiritaa yhteiskunnallisen tuotannon ja tuotteiden kapitalistien yksityisomistuksen välillä. Elämme imperialismin yleisessä syvenevässä kriisissä, jossa kaikki perusristiriidat kärjistyvät. Suomalaisen imperialismin ja siis finanssipääoman tärkeimmät voiton lähteet ovat sorretuissa maissa. Pääoman liikakausautuminen tulee purkautumaan lisääntyvänä pääoman vientinä, etenkin Viroon³⁵, mutta myös muualle. Imperialistien välinen kilpailu kiristyy kun monopolit kilpailevat menekkimarkkinoista, puolisiirtomaista ja väkivalloin kampittavat kilpailijoitaan. Tässä yhteydessä suomalaisen suurporvariston huomio kiinnittyy erityisesti ruotsalaiseen imperialismiin ja monopoleihin, joiden kanssa suomalaiset monopolit kilpailevat erityisesti Baltian puolisiirtomaiden herruudesta. Kilpailu näyttäytyy monessa yhteydessä, oli se sitten keskustelussa siirtotyöläisistä, valtionvelasta tai korporativismista. Väistämättä pääoman liikakasautuessa laskee myös voiton suhdeluku ja on terävöitettävä, että imperialismin aikakaudella kysymys ei ole mistään keskimääräisestä voitosta vaan maksimaalisesta voitosta, liikavoitoista. Voittojen lähde on lisäarvossa ja lisäarvon lähde riistossa. Riistosuhteen lisääminen on tämän ristiriidan kiristymisen taloudellinen sisältö ja se saa monia poliittisia muotoja suomalaisessa imperialismissa.

Politiikka on talouden kiteymää, joten nykyinen porvariston diktatuurin hallitus, jonka vahtivuorolla nykyinen kriisi alkoi purkautumisensa, pyrkii politiikallaan hallitsemaan kaikkia näitä ristiriitoja. Sen talouspoltiikkassa voidaan nähdä seuraavia elementtejä:

1. Valtiomonopolistisen kapitalismin kehittäminen, valtionvelan, lainsäädännön ja yritystukien muodossa. Lisäksi roolia näyttelevät valtionyhtiöt, jotka kilpailevat ei-valtiomonopolistisen pääoman kanssa markkinoista. Valtiomonopolistinen kapitalismi kehittyy kriisien myötä harppauksittain, kun valtio ryhtyy kollektiivisena kapitalistina toimimaan kuin mikä tahansa muu monopoli konsanaan. Näköaloissa on “uuden Nokian” alkuun siittäminen, investoinnit tuote- ja teknologiakehitykseen, mihin valtio sysää paljon pääomaa julkisten varojen muodossa. Toiveet lepäävät “vihreässä siirtymässä”, etenkin valtio-omisteisessa Nesteessä ja biotaloudessa.

2. Korporativismin kehittäminen. Tässä joukkojen inkorporoiminen porvariston diktatuuuriin ja finanssipääoman palvelemiseen on oleellista. Tärkeää roolia näyttelee keltainen ammattiyhdistysliike. Paikallinen sopiminen ja keskitettyjen työehtosopimusten hylkääminen palvelee finanssipääoman kasautumisen ja voittojen maksimoimisen tarpeita. Siksi sitä on kehitettävä joko “kolmikantaisesti” tai ilman. Lisäki porvariston diktatuurin hallitus yrittää ratkaista “kestävyysvajetta” ja “kustannuskilpailukykyä” lisäämällä työvoimapoliittisilla ratkaisulla työllisyysastetta, ts. mobilisoimalla työläisten vara-armeijaa ja suhteellista liikaväestöä lisätäkseen kilpailua työväenluokan keskuudessa ja helpottaen riistosuhteen kiristämistä, mikä on kaiken voiton lähde kapitalistiluokalle.

3. Fasismin kehittäminen demoliberaaleja oikeuksia kumomalla etenkin vallan keskittämisellä toimeenpanevalle. Taloudellisesti tämä näyttäytyy työvoiman liikkuvuuden hallitsemisella ja demoliberaalien oikeuksien kumoamisella. Ylituotanto ja pääoman kasautuminen kehittyvät epätasaisesti kuten yllä olemme nähneet. Toisaalta toinen kapitalistien kerrostuma tarvitsee huutavasti halpaa työvoimaa ulkomailta, kun taas toisaalla työvoimasta on ylitarjontaa siinä mitassa, mikä horjuttaa itse pääoman kasautumisen perusteita. Koronapandemian nojalla tehtävät rajatarkastukset ja työvoiman liikkumisen kontrollointi (kuten esimerkiksi Uudenmaan eristäminen) tapahtuvat tässä kontekstissa tällä taloudellisella sisällöllä. Etenkin taloudellisesta näkökulmasta kysymys on siirtotyöläisistä ja suomalaisen imperialismin politiikasta työvoiman “tuonnin” rajoittamiseksi finansssipääoman tarpeiden mukaisesti.

Yhtäkaikki, imperialismi on kapitalismin korkein vaihe. Tämä “korkeus” on kiihtyvää mätänemistä, kasvavaa monopolisoitumista ja kapitalismin kuolonkouristuksia. Kuten viime kriisissä näimme, suomalaisella imperialismilla on todellisia vaikeuksia nousta jaloilleen ja pysyä niillä imperialistien välisessä kilpailussa. Ristiritojen kärjistyessä on sen tehtävä kaikkensa rauhoittaakseen “kotirintamaa”, jotta se voi riistää tehokkaammin puolisiirtomaitaan, kun taas toisaalta sen pitää myös kehittää “kotimaisen” työläisen riistämistä pääoman voitonnälän tyydyttämiseksi. Riisto on sen elinehto. Se ei selviä ilman sitä. Mutta riistosuhteen kiristämisellä on alati kasvava hinta.

Riiston kiristäminen syntyy kapitalismin perusristiriidan tarpeesta ja se tulee samalla kiristäneeksi sitä. Taloudellisen kriisin rinnalla kehittyy siis poliittinen kriisi, joka tietyssä pisteessä ratkaistaan sotilaallisesti. Suomalaisen imeprialismin näkaloissa on sota, imperialistinen sota. Toisaalta joukkojen näköaloissa on vallankumous ja vallankumouksellinen oikeutettu sota, mikä on pääasiallista. Sota on väistämätön, sillä elämme sodan aikaa, maailmanvallankumouksen strategista offensiivia, jossa päätendenssi on vallankumous ja vallankumoukselliset sodat, so. marxilais-leniniläis-maolaisten kommunististen puolueiden johtamat kansansodat. Suomessa se tarkoittaa sosialistisen vallankumouksen edellytysten kehittymistä ja vallankumouksellisen liikkeen nousua hyökyaallon lailla. Se vastaa siihen objektiiviseen välttämättömyyteen, että kapitalistiset tuotantosuhteet ovat jo aikoja sitten kehittyneet rasitteeksi tuotantovoimien kehittymiselle, mistä ilmauksena ovat rintarinnan elävät suuri rikkaus ja raastava köyhyys. Historiamme suurimmat pakkoluovuttajat, porvarit, jotka loivat kokonaisen yhteiskuntaluokan, joka on vapaa yksityisomaisuudesta, tuli samalla luoneeksi omat pakkoluovuttajansa: proletariaatin. Sosialistinen vallankumous on näiden pakkoluovuttajien pakkoluovutusta, tuotantovälineiden ja yhteiskunnallisen tuotteen yhteiskunnallista omistusta ja jakamista, joka toteutetaan proletariaatin diktatuurilla, kommunistisen puolueen johtamalla aseellisella voimalla aivan saman välttämättömyyden ajamana kuin porvaristo aikoinaan, joka pakkoluovutti feodaaliluokat oman tasavaltalaisen armeijansa voimalla. Näköaloissa on aikakautemme 4. perusristiriidan kehittyminen sosialismin ja kapitalismin välilä, restauraation ja vasta-restauraation, kulttuurivallankumousten prosessi, joka avaa tien ihmiskunnalle kohti ikuisesti kultaista kommunismia, joka on luokaton yhteiskunta, jossa vallitsee todellinen yksilön vapaus, josta on hävitetty ristiriita henkisen ja ruumiillisen työn välillä, jossa työ ei ole enää vain toimeentulokeino vaan ensimmäinen elämäntarve, jossa yhteiskunnalliset tuotantovoimat on valjastettu itse yhteiskunnan palvelukseen, jossa pätee periaate: “Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan.” ³⁶

Viitteet:

1 https://yle.fi/uutiset/3-11305382

2 Keskuskomitean poliittinen toimintaselostus NKP(b):n XVI edustajakokoukselle, Stalin, teokset 12, s. 265

3 https://www.hs.fi/talous/art-2000007791587.html

4 https://www.hs.fi/talous/art-2000007712829.html

5 https://www.hs.fi/talous/art-2000007758514.html

6 https://www.hs.fi/talous/art-2000007789615.html

7 https://www.hs.fi/talous/art-2000007779778.html

8 https://yle.fi/uutiset/3-11664891

9 https://yle.fi/uutiset/3-11769669

10 https://www.hs.fi/talous/art-2000007789460.html

11 https://yle.fi/uutiset/3-11765910