Toverimme, Ernesto Sernas García, on ollut kadoksissa 10. toukokuuta 2018 lähtien. Tähän on syyllinen Meksikon vanha, vaivoin porvarillisdemokraattista naamiota kasvoillaan pitävä valtio. Se on tavaksi ottamansa käytännön mukaisesti kadottanut toverimme, sillä hän oli menestyksellä puolustanut “terrorismista” syytettyjä, saattaen häpeään lahtarivaltion sen omassa oikeusteatterissa. Hän on puolustanut 23 Meksikon kansan palvelijaa, jotka vihollinen on nimennyt Kansan virtauksen – Punaisen auringon (https://solrojista.blogspot.com/) johtaviksi jäseniksi, ja väittänyt heidän pitäneen hallussaan porvariston ja tilanherrojen armeijan räjähteitä 7. kesäkuuta 2015. Oikeusjuttu oli viime keväänsä saapumassa käännekohtaan uusine todisteineen vangittujen hyväksi, kun meksikolainen taantumus otti käyttöön tutun keinonsa, jota se ei voinut käyttää näytösoikeudenkäynnissä.
15. toukokuuta 2018 syytettyjen läheiset ja ystävät esittivät vaatimuksensa lehdistölle: “Veitte hänet elävänä, joten esittäkää hänet elävänä.” Tätä seurasi voimakasta protestointia, esittäen iskulauseinaan mielenosoituksissa ja seiniin maalattuna: ”Esittäkää hänet elävänä ja rangaiskaa syyllisiä!”, ”Eläköön kansainvälinen kommunistinen liike!”, “Kuolema imperialismille!”, ja “Eläköön maoismi!”
Tämän johdosta aloitettiin myös kansainvälinen solidaarisuuskampanja, johon kansainvälinen kommunistinen liike on yhtynyt. Myös Punalippu haluaa osoittaa sympatiansa todellisten vallankumouksellisten taistelulle ja edistyksellisten kansanjoukkojen vaatimuksille Meksikossa, ja tehdä niitä tunnetuksi Suomen työväenluokassa.
Esittäkää Ernesto Sernas García elävänä!
Punaisen auringon kanssa kansa voittaa!
– Toimitus