Tämä esipuhe on osa Kommunismin perusteet-sarjaa. Esipuheen videot löydät täältä.
Historialliset vääristelyt
Kommunismin historiassa on lukuisia kertoja pyritty kääntämään sosialismi palvelemaan kapitalismia. Tätä on tehty esiintymällä sosialisteina, mutta edustamalla kapitalistien etuja. Heti Marxin kuoleman jälkeen, 1800-luvun lopulla, alkoi marxismin vääristeleminen. Marxin ja Engelsin perintö esitettiin ideologialtaan vanhentuneena ja väitettiin sen tarvitsevan perusteellisia uudistuksia. Ensimmäisenä lähti vaatimus vallankumouksesta, Marx & Engels esitettiin lähestulkoon pasifisteina ja imperialismia ruvettiin pitämään parempana tavoitteena kuin sosialismia.
Vääristelijöiden politiikka edesauttoi ja pitkitti ensimmäistä maailmansotaa. 1900-luvun alussa vääristelyn vastaista taistelua johti Lenin, jonka marxismin soveltaminen Venäjällä johti Lokakuun vallankumoukseen ja ensimmäisen sosialistisen valtion syntyyn. Näiden onnistumisten pohjalta syntyi leninismi, jota sitäkin ruvettiin ajan mittaan vääristelemään. Ensimmäisenä lähti vaatimus vallankumouksesta, Lenin esitettiin lähestulkoon pikkuporvarina ja kapitalismin jälleenrakennus aloitettiin.
Kahdesta tulee yksi
Kiinassa kommunistien voitettua 1949, voitiin sosialismin rakentaminen aloittaa. Ideologiset erot Neuvostoliiton poliittisen linjan muututtua johtivat välirikkoon 1960. Kuitenkin puolueen sisällä kapitalistien etujen ajajat ryhtyivät vääristelemään dialektista materialismia.
Dialektiikassa esitetään asioissa olevan aina kaksi puolta, teesi ja antiteesi. Nämä ovat samaan aikaan yhdessä, että taistelevat toisiaan vastaan. Taistelun seurauksena harpataan uuteen vaiheeseen, synteesiin. Synteesissä teesin ja antiteesin yhtenäisyys ja taistelu alkavat uudestaan, mutta uudella tasolla.
Nämä vääristelijät ryhtyivät tulkitsemaan dialektisen materialismin peruslakeja uusiksi. Alunperin Hegel esitti Teesi-antiteesi-synteesi -mallin esitettiin tasapainoon pyrkivänä. Jos vastakohdat teesi ja antiteesi yhdistyvät synteesiin, päästään tasapainoon. Käytännön tasolla tämä tarkoitti vaatimusta sosialismin ja kapitalismin yhdistämisestä ja luokkataistelun estämisestä. Tämä tiivistettiin lauseeseen “kahdesta tulee yksi.”
Yhdestä tulee kaksi
Tätä vääristelyä vastustettiin ankarasti. Vaikka Marx ja Lenin käyttivät Hegelin termejä, oli niiden sisältö täysin erilainen kuin miksi vääristelijät sen esittivät. Sosialismin kannattajat Mao johtajanaan tiivistivät vastakkaisen näkemyksen lauseeseen “yhdestä tulee kaksi”. Tällä selvennetään dialektisen materialismin peruslakeja: Kaikissa asioissa uuden ja vanhan välinen yhtenäisyys ja erityisesti taistelu alkavat uudestaan, mutta uudella tasolla. Asiat muuttuvat jatkuvasti, kehittyvät uudelle tasolle ja kaikki mikä on syntynyt, kuolee joskus. Yhtenäisyys on hetkellistä, taistelu pysyvää.
Siksi sosialismi ei ole vain talouden kehittämistä, kunnes ollaan kommunismissa. Sellainen on sosialidemokraattinen näkemys. Sosialismissa luokkataistelu kiihtyy ja nousee uudelle tasolle, joten tarvitaan myös ideologista ja poliittista taistelua kommunismin rakentamiseksi. “Yhdestä tulee kaksi”, eli myös sosialismissa on kahden poliittisen linjan edustajia: kapitalistisen tien kulkijoita ja sosialistisen tien valinneita. Kommunistisissa puolueissa ja järjestöissä on myös nämä kaksi linjaa, porvaristo ei uhkaa sosialismia vain ulkopuolelta, vaan porvaristo voi kehittyä myös puolueen sisälle puoluebyrokratian avulla. Siksi kahden linjan taistelua tarvitaan.
Kiinan kapitalistisen linjan edustajat esittivät myös peruslain määrän ja laadun muutoksista uusiksi. Heidän mukaansa yksi puu ja sata puuta ovat laadultaan eri asia, toinen on puu ja toinen on metsä. Näin ollen talouskasvun maksimoiminen vie yhteiskunnan laadullisesti uudelle tasolle. Näin ei kuitenkaan ole, vaan pääoma keskittyy uudestaan, yhteiskunta taantuu takaisin kapitalismiksi ja harvojen rikastumisen vastapainona on satojen miljoonien ihmisten ajautuminen kurjuuteen.
Tämä osoitettiin todeksi Maon kuoleman jälkeen 1976, kun “kahdesta tulee yksi” otettiin hallitsevaksi tulkinnaksi kommunismista. Samalla aloitettiin rakentamaan “sosialismia kiinalaisilla erityispiirteillä”, eli talouskasvun maksimointi ja pääoman keskittäminen. Nykyään Kiinan “kommunistista” puoluetta johtavatkin miljardöörit, proletariaatilla ei ole mahdollisuutta poliittiseen päätöksentekoon ja Kiina itse on sosiaali-imperialistinen suurvalta, joka alistaa lukuisia muita maita ja kansoja. Sosiaali-imperialistinen siksi, että esiintyy sosialistisena, mutta on oikeasti imperialistinen.
Jotta tähän ei päädyttäisi, on tärkeätä harjoittaa kahden linjan taistelua, sekä kritiikkiä ja itsekritiikkiä puolueessa ja joukkojärjestöissä jo ennen sosialistista vallankumousta. Vallankumouksen jälkeen, kommunismin rakentamisen vaiheessa tarvitaan kulttuurivallankumouksia kapitalismin uudelleenkasvun estämiseksi.