Tämä esipuhe on osa Kommunismin perusteet-sarjaa. Esipuheen videon löydät täältä.
Eurooppalaisuuden myytti
Suomi tarkastelee maailmaa tietynlaisen kehityskertomuksen varassa. Tämä kertomus perustelee suomalaisuuden erinomaisuuden ja kuulumiseen länsimaihin, ns. “länteen”. Ensi sijassa sen tehtävänä on perustella kapitalismin olemassaolo: sekä oman maan työväenluokan, että muiden maiden ja kansojen alistaminen ja riisto. Työväenluokalla katsotaan olevan suurempi velvollisuus “omia” porvareita kohtaan ja ainoastaan siksi, että nämä elävät “omien” porvarien valtion hallitsemalla alueella, saattavat tulla samalta alueelta ja saattavat puhua samaa kieltä.
Tämä kehityskertomus pohjaa kertomukseen Euroopasta. Sen mukaan antiikin Kreikka ja Rooma loivat pohjan Euroopalle. Mutta Eurooppa ei ala antiikista, vaan vasta antiikin kuvittelemisesta tietynlaisena. Eurooppalaisuudesta ruvetaan puhumaan ensi kerran 1400-luvun lopulla, siirtomaa-ajan alkaessa. Silloin täytyi ruveta tulkitsemaan historiaa ja maailmaa uusiksi, jotta voitiin perustella muiden maiden alistaminen ja ryöstö. Euroopan idea, sen synty ja historiallisuus on keinotekoista.
Eurooppa esitetään maailmanhistoriallisena johtajana, modernina, valistuneena, sivistyneenä, kasvattavana, edistyksellisenä, demokraattisena, individualistisena, liberaalina ja markkinatalouden ylivoimaisuutta puolustavana. Puhutaan eurooppalaisten “löytöretkistä”, jotka todellisuudessa johtivat lukuisiin kansanmurhiin, kokonaisten kansakuntien orjuuttamiseen ja pakkosiirtoihin siirtokuntien tieltä. Euroopan historia ja olemassaolo perustuvat kolonialismiin, sotiin, imperialismiin ja ekologisiin kriiseihin.
Länsimaalaisiksi lasketaan Länsi-Eurooppa, Yhdysvallat, Kanada, Japani, Australia, Uusi-Seelanti ja Israel, mutta ei (yleensä) Itä-Eurooppa, Latinalainen Amerikka, Afrikka tai muu Aasia. Nämä ei-läntiset alueet ovat kuitenkin täynnä samanlaisia kapitalistimaita kuin läntinen ja loputkin ovat niiden pääomien läpitunkemia. Samoin Venäjä ja Kiina ovat nykyään samanlaisia taloudellisesti ja sotilaallisesti aggressiivisia imperialisteja, kuin “länsimaatkin”.
Suomessa suurimpia loukkauksia on Suomen pitäminen itäeurooppalaisena tai venäläisenä. Suomalaisuus määritellään erityisesti suhteessa venäläisyyteen ja itäeurooppalaisuuteen. Tämä erillisyys pohjaa edelleenkin talvisodan aikaiseen propagandaan, talvisotahan soditaan Suomessa uudestaan joka vuosi.
Neuvostoliiton romahdettua, Suomen piti määritellä länsimaisuutensa uudestaan. Se tehtiin liittymällä eurooppalaisen suurporvariston yhteistyöprojektiin, EU:hun. Tätä liittymistä perusteltiin mm. “länsimaisella arvoyhteisöllä” ja lupauksilla kapitalismin loputtomasta noususta, joka kuitenkin kriisiytyi vain reilu vuosikymmen EU:n perustamisen jälkeen.
EU onkin nykyään sama asia kuin Eurooppa. Myyttisen luomiskertomuksen mukaan se syntyi turvaamaan rauhaa, hyvinvointia ja vakautta. Tämä perustelu jää vaille pohjaa jo sillä, että EU on maailman suurin aseiden viejä. Läntistä sivistystä ovat kansalle vahingolliset, mutta bisnekselle edulliset vapaakauppasopimukset ja maailman kansojen vastaiset, Naton kaltaiset sotaliitot.
Proletaarinen todellisuus
Länsi määrittelee länsimaalaisen identiteetin, samalla se määrittelee myös ei-lännen. Eurokeskisesti nähdään eurooppalainen kulttuuri, tiede, urheilu ja kansalainen muita parempana. Suomessa ihmetellään Lähi-idän öljymaiden kerskakulutusta ja pidetään kummallisena ajatusta siitä, että myös alistettujen maiden asukkailla olisi auto tai edes jääkaappi. Kuitenkaan tätä ei kyseenalaisteta länsimaiden kohdalla.
Ajatus lännestä ja ei-lännestä, eli “idästä”, ei pohjaa maantieteeseen, vaan se kumpuaa imperialismista. Paikallistasollakin puhutaan kahdenlaisesta kansalaisesta: kehittyneestä, kaupunkilaistuneesta ja modernista länsimaalaisesta ja tyhmästä, takapajuisesta ja kouluttamattomasta maalaisesta. Tällaisilla kertomuksilla sivuutetaan luokat ja yhteiskunnallinen kehitys sekä historia.
Ulkoeurooppalaisia vaaditaan kehittymään eurooppalaisiksi. Kuitenkaan kehitystä ei voi päästää liian pitkälle, sillä se uhkaisi euroamerikkalaista ylivaltaa. Siksi nimi “kehitysmaat”. Alistetut maat eivät pääse vapaasti kehittymään ennen kuin tämä alistus on murskattu. Eurooppa pitää pudottaa norsunluutornistaan samalle tasolle muiden kulttuurien kanssa, eikä määritellä itseään muiden kustannuksella. Tämä ei ole mahdollista ilman sosialistista vallankumousta, muualla ja erityisesti kotona.
Suomen työväestön ei tule tuntea mitään velvollisuutta porvarillista valtiota kohtaan. Isänmaallisuus koskee vain porvaristoa, mutta sodan uhatessa porvaristo lupaa työväestöllekin isänmaallista kunniaa ja tunnustusta – ja lunastaa nämä lupaukset lähettämällä työläiset tykinruoaksi ja teurastamaan toisiaan, jotta aseteollisuuteen sijoittaneet porvarit rikastuisivat vielä entisestään. Kun porvaristo vaatii sotaa muita kansakuntia vastaan, on maailman työväestön nostettava yhdessä aseet omaa porvaristoaan vastaan.
“Imperialismi on aikakautta, jolloin pieni »suurvalta»-ryhmä voimistaa jatkuvasti koko maailman kansakuntain sortoa, ja siksi taistelu sosialistisen kansainvälisen vallankumouksen puolesta imperialismia vastaan on mahdotonta ilman kansakuntien itsemääräämisoikeuden tunnustamista. »Kansa, joka sortaa muita kansoja, ei voi olla vapaa» (Marx ja Engels). Proletariaatti, joka hyväksyy »oman» kansakuntansa pienimmänkin väkivallan toisia kansakuntia kohtaan, ei voi olla sosialistista proletariaattia.” (Lenin, Sosialismi ja sota, 1915)