Esipuhe 7: Kapitalismia ei voi olla ilman rasismia, Osa I

Tämä esipuhe on osa Kommunismin perusteet-sarjaa. Esipuheen videot löydät täältä.

Esipuhe 7: Kapitalismia ei voi olla ilman rasismia

Rasismin määrittely

“Valkoinen rotu” on melko uusi poliittinen rakennelma. Rasismi sanana on keksitty vasta 1930-luvulla ja ilmiö on tunnistettu ensi kerran vasta 1800-luvun lopulla. Sen juuret tulevat kuitenkin jo 1400-luvulta, mutta valkoisen ylivallan edustajat ja kannattajat alkoivat tunnustamaan sen poliittiseksi rakennelmaksi vasta kun natsit alkoivat kohdistamaan ylivaltaa myös muihin eurooppalaisiin kansoihin ja alueisiin n. 500 vuotta valkoisen ylivallan alkamisen jälkeen.

Rasismia on historiallisesti ollut kolmenlaista:
– Klassista, eli uskonnolla perusteltua rasismia siirtomaavallan oikeuttamiseksi
– Valetieteellistä rasismia, joka kehittyi valistusajalla uskonnon menettäessä merkitystään akateemisissa piireissä, sekä liberalismin ja erityisesti sosialismin vastaisuuden perustelemiseksi
– Kulttuurirasismia, joka nousi toisen maailmansodan jälkeen valetieteellisen rasismin menetettyä biologisen sisältönsä

Nämä muodot eroavat toisistaan vain pintapuolisesti, niiden perustelut eivät eroa toisistaan ja ne ovat vaihdettavissa toisiinsa tarpeen mukaan. Rasismin valetieteellinen pohja kestää hyvin tieteen sisäistä kritiikkiä, koska sillä ei ole oikeaa tieteellistä perustaa. Kun yksi kriteeri hylätään, ruvetaan käyttämään toista.

Rasismin avulla tulkitaan asiat “valkoisen rodun”, eli todellisuudessa valkoisen suurpääoman hyväksi. Rasismin mukaan yksilö on epävapaa: käyttäytymistä ohjaavat ja viime kädessä määräävät joko luonnonlait tai kulttuurin sanelemat käyttäytymis- ja ajattelutavat. Se jakaa ihmiskunnan ryhmiin, joita erottavat ylitsepääsemättömät rajat. Rasismilla ja rodullistamisella jaotellaan ihmiset myös elinkeinon, elämäntavan ja moraalikäsitysten kautta.

Ihmiset, ihmisten käyttäytyminen, sosiaalinen elämä, historian kulku ja yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ilmiöt esitetään muuttumattomina asioina, ne biologisoidaan ja esitetään että vain rasistisen tulkinnan avulla löydetään ratkaisut yhteiskunnallisiin ongelmiin. Rasismille esitetään olevan biologinen, geneettinen perusta. “Rotuja” ei saisi sekoittaa ja esitetään että kaikki kansat ja kulttuurit vierastavat toisiaan.

Mistä sitten ilmiöt kuten solidaarisuus ja antirasismi kumpuavat? Rasismi ei ole yhteiskunnan alimpien kerrosten ongelma, asenne, reaktio, syntipukin etsintä tai protesti, tälläisella analyysilla päädytään vain sivuuttamaan muut ryhmät. Rasismi läpäisee yhteiskunnan kaikki sosiaaliset kerrokset ja luokat. Pitäisikin kysyä: mistä kumpuaa yhteiskunnan hyväosaisten koveneva suvaitsemattomuus ja lisääntyvä kielteinen asennoituminen tiettyihin ulkomaalaisiin. Tutkimusten mukaan työväenluokkaisilla nuorilla on vähemmän rasistisia taipumuksia kuin porvariston.

Kapitalismi on ihmiskunnan enemmistön vastainen järjestelmä, joten se tarvitsee käyttöönsä ihmiskunnan enemmistön vastaisen ideologian. Sen mukaan ihmisen ominaisuudet, taipumukset ja elämäntilanne voidaan selittää muuttumattomien luonnonlakien kautta, oli kyse sitten alkoholismista, uskottomuudesta, koulutustasosta tai köyhyydestä.

Jotta voi toimia ihmiskunnalle epäsuotuisan järjestelmän puolesta, on uskottava sellaisen olemassaolon välttämättömyyteen. Vain siitä hyötyvät uskovat näin ehdoitta. Loput voidaan saada uskomaan näin, kunhan heidät eristetään tarpeeksi pieniin ryhmiin erilleen toisistaan, keinotekoisesti luotuihin ryhmiin kuten “valkoisiin”, “ruskeisiin” tai “mustiin.”

“Rotu” ideana on harhaa, mutta sillä on materiaaliset vaikutukset tosielämässä. Rasismin avulla pyritään pitämään työläisiä erillään, jolloin he eivät näe heidän yhteneviä tavoitteita ja vaatimuksia. Liberaalit valkoiset vastustavat sosialismia, eivätkä tunnusta tätä työväenluokan yhteistä tavoitetta, mikä taas johtaa “eliitin” hylkäämien köyhien valkoisten liittoutumiseen taantumuksellisen valkoisen pääoman kanssa koko työväenluokkaa vastaan. Rasismin materiaalinen pohja tulee valkoisen ylivallan käytännöstä, jossa valkoisen sovinismin ideologia kohdistetaan valkoisiin työläisiin ja alistetaan sitä kautta sekä mustat että valkoiset työläiset. Se ei ole rikos vain ei-valkoisia vaan koko työväenluokkaa kohtaan. Se pitää koko työväenluokan taistelua aloillaan, joten sen hävittäminen on työväenluokan välittömimpiä tavoitteita.

Toisin kuin liberaalit esittävät, rasismi ei nouse ihmisten ulkoisten erojen perusteella. Se ei kohdistu vain pintapuolisiin ilmiöihin, kuten uskontoon, ihonväriin tai kulttuuriin, silloin se olisi vain sovinismia. Rasismi esittää yhteiskunnalliset ilmiöt “luonnollisina”, eli biologisina ja muuttumattomina seikkoina.

Tavanomaista on esittää rasismi pelkkinä mielipiteinä, yksilön vihana toista yksilöä kohtaan. Liberaali yhteiskuntatiede palauttaa rasistiset ilmaukset yksilöiden henkilökohtaisiksi ennakkoluuloiksi, irrallisiksi irrationaalisiksi toimiksi, ja pelkistää rotukysymykset “viharikoksiksi”, “vihapuheeksi”, ennakkoluuloiksi ja “valkoisten oikeuksiksi ja mielipiteenvapaudeksi.”

Rasismilla on kuitenkin pitkät juuret historiallisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja jokapäiväisessä elämässä. Se ei uinu jokaisessa yhteiskunnassa odottaen löytäjäänsä, vaan sillä on oma sukupuunsa, joka on jäljitettävissä ja ihmiset ovat sen käsitteenä synnyttäneet jakaessaan “rodullisesti” toisiaan oletusten ja henkisten valmiuksien perusteella. Illuusio rodusta syntyy rasismin käytännöstä, joka on kasvanut läheisesti nykyaikaisen riiston ja sorron mukana.

Ihmisten luokittelu ennen siirtomaa-aikaa

Muukalaispelko ja kansakeskeisyys sekoitetaan usein rasismiin. Ensin mainittu on usein liittynyt ravinnon niukkuuteen ja jälkimmäinen on esim. sitä, että omaa kansaa on kutsuttu “ihmiseksi.” Roomassa ja Kreikassa kansalaisia olivat kaikki, jotka kansankokous hyväksyi kansalaisiksi ja judeo-kristillis-islamilaisten uskontojen jako oli uskovaisiin ja muihin.

Ihmisiä kyllä Toiseutettiin, verrattiin itseä ja ryhmää toisiin identiteetin rakentamiseksi, mutta jaottelut “meihin” ja “niihin” sisälsivät kuitenkin ajatuksen yhteisestä ihmisyydestä ja alkuperästä. Musta värinä oli Välimeren alueella yhdistetty pahoihin asioihin kuten kuolemaan, mutta väriä symboleineen ei yhdistetty yhteenkään etniseen ryhmään ennen kuin vasta siirtomaa-ajalla.

Intian kastijärjestelmä on lähellä euroamerikkalaista rasismia. Molemmissa tietyt fyysiset piirteet ja ennen kaikkea ihonväri on merkittävä erotteleva tekijä. Molemmissa myös luokitellaan tiettyjen tuntomerkkien perusteella ja liitetään sosiaalisia lisämerkityksiä näin luotuihin luokkiin. Myös muissa kulttuureissa on esiintynyt vihamielisyyden piirteitä muita kohtaan ja kastilaitoksen kaltaisia järjestelmiä, mutta vain länsimaissa rasismi on nostettu valetieteellisyyden ympäröimän uskonkappaleen asemaan ja uhrannut miljoonittain ihmisiä rodun alttarille.

Ihmisiä on luokiteltu luokka-aseman mukaan koko luokkayhteiskunnan olemassaolon ajan. Luokka-asema on myös periytynyt, kun omaisuus on periytetty pojille tai vanhimmalle pojalle. Siirtomaa-ajan alkaessa oli kansojen ja alueiden valloitus, riisto ja tuhoaminen perusteltava jotenkin. Alkuun tämä hoidettiin liittämällä luokka-aseman periytyminen kansallisuuden periytymiseen. Tämä loi pohjan “rodulle”, erotuksena maantieteellisistä jaoista.

Valloittajat saapuivat 1500-luvulla eteläiseen Amerikkaan ja Afrikan rannikkoalueille, 1600-luvulla pohjoiseen Amerikkaan, 1700-luvulla Intiaan ja 1800-luvulla Afrikan sisäosiin ja Kauko-Itään. Tämä on johtanut satojen miljoonien alkuperäisasukkaiden kansanmurhiin, ensiksi sairauksilla ja riistolla ja sitten kun valloittaja on vain kyllästynyt pitämään kansakuntia uskollisina, on ne eliminoitu täydellisesti. Sivilisaatiota ei todellakaan ole koskaan viety “alkukantaisille” kansoille, vaan eurooppalaiset raakalaiset ovat olleet niitä, jotka ovat toteuttaneet “julmuuden korkeinta astetta.” Joukko- ja kansanmurhat ovat aina olleet eurooppalaiselle valloituspolitiikalle arkipäivää.

1. Klassinen rasismi

Klassinen rasismi syntyi vuonna 1492. Tuolloin Kolumbus purjehti Amerikkaan, Espanjan valloitus päättyi ja kaikki ei-kristityt, erityisesti juutalaiset, karkotettiin maasta. Siitä ovat seuranneet kansallisvaltiot, tieteellinen ajattelu ja teollistuminen, kapitalismi, eurooppalaisten valtaukset ja imperialismi. Näillä ja rasismilla on kiinteä yhteys.

Eurooppalainen laajentumispolitiikka (ristiretket, löytöretket, transatlanttinen orjakauppa ja siirtomaiden valloittaminen, alkuperäisväestön alistaminen ja orjuuttaminen, eli historian suurin kansanmurha) ja sen käynnistämä sosiaalinen liikkuminen loi ja ruokki rasismia hävittämällä ihmiskunnan jakaantumisen maantieteellisiin ja paikallisiin alaryhmiin.

Riisto, sorto ja valta on oikeutettava jollakin. Rasismi toimii yhtenä tällaisena muotona, aggressiivisen laajenemispolitiikan ja sosiaalisen kerrostumisen tuloksena ja oikeuttajana. Rasistisista ajatusrakennelmista kehittyi eurooppalaisten materiaalisen, sotilaallisen ja teknisen ylivoimaisuuden selitys- ja oikeutusideologia. Eurooppalaiset kohtasivat toiset kansat valloittajina ja alistajina vuosisatojen ajan, mikä on pohja länsimaisen mentaliteetin kehitykselle.

A. Espanja

600-luvulta 1500-luvulle eurooppalaisten kauppa keskittyi lähialueille, joten kaikki islaminuskoiset esitettiin barbaarimaisina ja tyrannimaisina, joiden alueella yksinvaltiaat ovat estäneet kaiken kehityksen. Erityisesti tämä kuva yleistyi risti- eli ryöstöretkien myötä, ryöstämisen oikeuttamiseksi. Ristiretkeläisten perustamat valtiot kävivät orjakauppaa, joka toimi pohjana renessanssiajan kukoistukselle. Kiinaa sen sijaan pidettiin edistyneenä, koska siellä yksinvaltius oli yhtä ankaraa kuin Euroopassa.

1400- luvulla Espanjassa suoritettiin loppuun reconquista, Iberian niemimaan muslimien ja juutalaisten karkoittaminen ja joukkomurha. Sama oli jo tehty Ranskassa ja Englannissa aiemmin. Ristiretkistä, reconquistasta ja juutalaisvastaisuudesta syntyi “veren puhtauden” ajatus löytöretkiajalla, erotuksena aiempien vuosituhansien eurooppalaiselle suvaitsevaisuudelle.

Euroopassa oli olemassa käsitteet “veren perintö”, eli aatelisia ovat vain aatelisista syntyneet, ja “veren puhtaus”, eli ei-aatelisten ja aatelisten avioliittojen kieltäminen. Tämä ulotettiin Espanjan reconquistan aikana myös rahvaaseen. “Puhdasveriset”, eli ne joilla oli täydet kansalaisoikeudet, olivat niitä joilla oli kristilliset esivanhemmat vähintään kolmeen sukupolveen asti. Tämä malli sai myös alempien luokkien kristittyjen tuen.

Uuskristityt jaettiin puoli-, neljäsosa- ja kahdeksasosajuutalaisiin, vasta kolmannen sukupolven jälkeen oli “puhdasverinen”. Espanjalaiset ja portugalilaiset siirsivät tämän hallitsemis- ja alistamisperiaatteen siirtomaihin, syntyperä ja ihonväri määrittivät samalla lailla yksilön asemaa (puoli-, neljäsosa- ja kahdeksasosavalkoinen jne.)

Tämä on institutionalisoidun rasismin ensi muoto. “Myrkyttynyttä verta” etsimään perustettiin inkvisitio, joka oli vuosisatainen kuningaskunnan terrorijärjestö. Käsityöläisammatteja ja kauppaa pidettiin epäsopivana “puhdasverisille”, jota oli aiemmin tehneet maurit ja juutalaiset. Tämä johti Espanjan talouden romahdukseen. Latinalaisen Amerikan siirtomaissa kiellettiin “mustilta ja mulateilta” korkeat virat, ylempi koulutus tai vapaat ammatit.

Ottomaanien vallattua silkkitien, kauppareitin Kiinan ja Euroopan välillä, päättivät portugalilaiset suunnata länteen ja etsiä kultaa ja rikkauksia uuteen ristiretkeen ja silkkitien uudelleenvaltaamiseksi. Portugalilaiset löysivätkin Amerikan vuonna 1492, josta tuotujen jalometallien avulla eurooppalaisista siirtomaavaltioista tuli moderneja suurvaltoja. Euroopasta ja myöhemmin Yhdysvalloista tuli kapitalistisen maailmantalouden moottori, joka pakotti kaikki kansakunnat kapitalismin “rautahäkkiin”.

B. Yhdysvallat

Vuosina 1500-1550 tapettiin 80 miljoonasta amerikkalaisesta alkuperäisasukkaasta 70 miljoonaa. Syntyi ihonväriin pohjaava erottelu, “valkoiseen”, “keltaiseen”, “mustaan” ja “punaiseen” aiemman kulttuuriin pohjaavan erottelun sijaan. Pohjois-Amerikan intiaanisodat vuosina 1622–1924 johtivat alkuperäisasukkaisiin kohdistuneeseen teurastusten sarjoihin ja mitä mielikuvituksellisempien rotuteorioiden keksimiseen sen oikeuttamiseksi.

Ennen rodun käsitettä eurooppalainen Toiseuttaminen oli sivistyksen (kirjaimet, hallinto, vaatteet, taide, kauppa jne.) ja kristinuskon puuttumista. Ristiretkien aikana eurooppalaiset pääsivät sokeriruo’on makuun ja sen viljely ja tuotannon laajentaminen 1400-luvun puolestavälistä lähtien tehtiin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tuoduilla orjilla. Orjuutta ruvettiin perustelemaan rasistisilla ja rodullisilla argumenteilla. Kun orjuus esitetään luonnollisena, vältetään esittämästä sen tapoihin ja lakiin perustuva pohja, eli sen pohjaaminen väkivaltaan. Koska orjuus on väkivaltaa, voi siitä päästä eroon vain taistelulla orjuuttajia vastaan. Orjakauppa loi tietyille alueille jatkuvan sotatilan, joka tuhosi kaikki yhteiskunnallisen kehityksen edellytykset.

Sokeriplantaasit olivat aikansa tuottoisimpia sijoituksia, sieltä nousi suuri osa nousevan kapitalismin tarvitsemista pääomista ja siksi sitä vastustettiin emämaissa niin vähän. Esimerkiksi yli puolet Britannian työväestä oli jotenkin kytköksissä orjasiirtomaihin ja niiden menestykseen. Amerikkaan tuli paljon sopimustyöntekijöitä, jotka olivat muutaman vuoden isäntien käsky- ja kurinpitovallassa kunnes vapautuivat. Afrikkalaiset hyvin harvoin olivat tällaisia, ja suurin osa tuotiin suoraan orjiksi alusta alkaen.

Rotuennakkoluulot ovat orjuuden seurausta. Transatlanttisen orjatalouden ominaispiirre oli “rodun”(l. ihonvärin) ja orjuuden yhdistyminen. Varsinkin Pohjois-Amerikassa kiellettiin “rotujen” sekoittuminen, ja näiden väliset avioliitot. 1700-luvun lopulta englanninkielisissä maissa abolitionistinen, orjuuden lakkauttamista vaatinut liike kasvoi huomattavasti, jonka vastavetona valkoinen eliitti aloitti rotuteorisoinnin. Abolitionistit vastustivat orjuutta, mutta saattoivat olla yhtä kovia rasisteja kuin orjuuden puolustajat.

Orjuuden lakkauttaminen johti monilla alueilla talouden heikkenemiseen, eikä vapautetuista orjista hetkessä voinut tulla vapaita teollisuustyöläisiä tai talonpoikia, mikä vahvisti rasistisia asenteita, koska orjuuden puolustajat pystyivät esittämään olevansa oikeassa väittäessään: “Mustat eivät kykene elämään vapaina ja sopeutumaan sivistyneeseen yhteiskuntaan.”

Yhdysvalloissa oikeuksia ja yhteiskuntasopimusta ei ulotettu orjiin, joita oli kuudennes maan väestöstä ja perustuslain monessa kohdassa orjuus vahvistettiin sitä suoraan sanomatta: Orja oli 3/5 henkilö, asevoimilla oli oikeus varustautua orjakapinoiden kukistamiseksi ja osavaltiot velvoitettiin palauttamaan karanneet orjat isännilleen.

Orjuus lakkautettiin Yhdysvalloissa vasta sisällissodan jälkeen 1865, mutta seuraavana vuonna Etelä muutti lakia niin että mustista yhteisönä, eikä enää yksilöinä, tuli Etelän valkoisten omaisuutta. Pohjoinen antoi Etelälle vapaat käden “rotuongelman ratkaisulle.” Demokraatit rupesivat pelottelemaan mustalla ylivallalla, eli sillä että mustat ryhtyisivät valtaanpäästyään kohtelemaan valkoisia kuin valkoiset ovat kohdelleet mustia. Vuonna 1896 vahvistettiin ns. Jim Crow-lait, eli rotuerottelu. Mustien äänioikeutta ryhdyttiin rajoittamaan veroilla ja lukutaitokokeilla ja esim. Louisianassa 1896-1904 välillä mustien äänioikeutettujen määrä putosi tuhannesosaan.

Tieteilijät ja varsinkin psykologit kannattivat mustien huonoa asemaa. 1950-luvulla näiden mukaan mustilla oli “kansalaisoikeusliikkeen voimistumisen, rotuerottelun heikentymisen ja ‘kommunistisen propagandan’ vuoksi hämärtynyt näkemys näiden paikasta yhteiskunnassa”, joka mukamas aiheutti mustien keskuudessa ahdistusta ja mielisairautta. Mustia parhaimmillaankin pidettiin “naisena rotujen joukossa”.

Afroamerikkalainen ihmisoikeusliike kehittyi 1900-luvun alkupuolella, erityisesti ensimmäisen ja toisen maailmansodan seurauksena. Toista maailmansotaa pidettiin fasisminvastaisen sodan lisäksi rasisminvastaisena. Pettymys olikin valtaisa, kun rasismi vain vahvistui toisen maailmansodan jälkeen jopa niin paljon, että esim. Etelä-Afrikan Apartheid otti mallinsa sellaisenaan Yhdysvalloista. Maailmansodassa tuhottu Saksan rotupolitiikka oli kuitenkin kyseenalaistanut rasismin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

C. Ranska

1700-luvulla vaikuttanut valistusaika esitti ihmisyyden olevan kaikille samanlaista huolimatta ulkonäön, elämäntavan, uskonnon ja yhteiskunnallisen järjestyksen eroista. Toisaalta se myös esitti eurooppalaisen porvarillisen kulttuurin ja ideologian ihmisyyden pohjana, ainoana sopivana maailmankuvana. Valistus kehitti modernin tasa-arvoisuuden ja humaanisuuden käsitteet, jonka pohjalta rodulliset erot ja epätasa-arvo, eli moderni rodun käsite, pystyttiin muodostamaan.

Valistusaikana kehittyi valetieteellinen rasismi, mutta samalla myös sen vastustus. Rasismia pidettiin sopimuksena, eikä todellisuuteen pohjaavana, sillä ihmiset pystyivät lisääntymään ja hankkimaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä “rodusta” riippumatta. 1700-luvulla alkoi “rotujen” biologisointi, mutta silloin ei vielä katsottu “rotua” ihmisen henkisten kykyjen ja kulttuuri- ja yhteiskuntakehityksen määrääjäksi. 1800-luvulle kehittyi myös teoria yhteiskunnan asteittaisesta kehittymisestä tiettyjen sivilisoitumisasteiden kautta, jotka yhdistettiin rotuluokituksiin.

Aiempi biologinen rasismi pohjasi polveutumisen puhtauteen, raz/race tulee arabialaisesta käsitteestä ras, joka merkitsee klaanin päällikköä tai polveutumista, suomen “rotu” tulee venäjän rod-sanasta, eli suku. Alkuun “rotu” tarkoitti aatelisten ja ylimysten polveutumislinjaa, sitten kansan tai heimon synonyymina, luonnontieteellisesti jonkinasteista ihmislajin muunnosta. “Rotu” syrjäytti uskonnolliset perustelut erottelulle, mutta peri “veren puhtauden” ajatuksen. 1700-luvulla luokiteltiin ihminen eläimiin, mutta ihmisen sisälle luokiteltiin “rotuja” joista jotkut nähtiin eläimellisempinä.

1700-luvulla kristikunta oli jakaantunut maallisten hallitsijoiden alaisuuteen ja eri kirkkokuntiin. Tästä alkoi talouden kautta filosofiassa sarastaa autonominen yksilö, “me”, joka rotuteorioissa muuttui lihaksi. Tähän aikaan syntynyt humanismi oli läpeensä rasistista: sen mukaan eurooppalainen pystyi olemaan ihminen vain jos muut miellettiin orjiksi ja epäsikiöiksi. Sukupuoli ja sosiaalinen asema ovat yhtä lailla rajoitettua humanismissa, koska humanismi on porvarillista ja pohjaa riistoon ja luokkaeroihin. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo oli todellisuudessa varattu vain valkoiselle miesporvaristolle.

1800-luvulla Ranskan kuningasvallan sortumisen, vallankumouksen, Napoleonin nousun ja tuhon ja uuden keisariajan seurauksena alettiin puhumaan sivilisaation rappeutumisesta, joka yhdistettiin “rotuun”. Rotukäsitteellä ruvettiin käsittelemään eurooppalaisen politiikan ristiriitoja. Valkoinen “rotu” hajotettiin “alarotuihin” etuoikeuttamaan tietyn yhteiskuntaluokan tai etnisen ryhmän valta kunkin kansallisvaltion sisällä.

Ylin “rotu”, valkoinen, samaistettiin nyt aatelistoon. Ranskassa virkoja oli jaettu syntyperän (race) mukaan. Aateliston puolustaessa tätä oikeuttaan siitä tuli poliittinen avainkäsite. Vastavallankumoukselliset vetosivat luonnolliseen ja rodulliseen epätasa-arvoon. Rasismista tuli “taisteluteoria demokratiaa vastaan” ja aatelisten mukaan kaikki pahuus historiassa kasvoi tasa-arvovaatimuksesta.

2. Valetieteellinen rasismi

A. Englanti

1800-luvun lopulla euroamerikkalainen akateeminen maailma otti rotuopin omakseen ja perusti tieteellisiä seuroja ja yliopistollisia oppituoleja ja laitoksia. Eurooppa oli siirtynyt imperialismin aikakauteen, jolloin eurooppalaiset tekivät toistuvasti kansanmurhia ympäri maailmaa ja tälle politiikalle vaadittiin oikeutusta. Syntyvää kaupunkiproletariaattia pidettiin “rotuna”, eikä luokkana. Sen vaarallinen elämä työttömyyden, puutteen ja nälän ahdistamana nähtiin näiden fyysisten ominaisuuksien ansiona, ei ympäristön. Vastaavasti porvaristo rakensi mielikuvan luokkien erillisyydestä ulkonäköön liittyvillä stereotypioilla ja pukeutumisella.

Antropologit tutkivat kaupungistumisen, itsemurhien, avioerojen, mielisairauksien ja vaurauden mahdollista perinnöllisyyttä. Päädyttiin kahteen vaihtoehtoon: joko niihin vaikuttavat sosiaaliset, kulttuuriset ja fyysiset ympäristötekijät tai ne ovat perinnöllisiä. Antropologit valitsivat jälkimmäisen. 1850-luvulla siirryttiin näkemykseen “rotu on kaikki: kirjallisuus, tiede, taide – sivilisaatio”. “Rodulla” selitettiin kaikki elämänilmiöt. “Rotu” ja rasismi alkoi kohdistumaan myös eurooppalaisiin.

Rotuoppi ja rasismi on tärkein osa sosiaalisten suhteiden biologisointia. Rotuteorioiden mukaan yksilön paikkaa yhteiskunnassa eivät määrää työnjakosuhteet, koulutus, peritty asema ja varallisuus, vaan veren perintö. Tämä oli mahtava ideologinen ase yhteiskunnallista radikalismia ja muutosvaatimuksia vastustettaessa. “Rotu” ja hierarkkinen rotuajattelu ovat erottamattomasti mukana nationalismissa ja imperialismissa.

Sosiaalidarwinismi

1859 Darwin julkaisi Lajien synnyn, ensimmäisen tieteellisen teoksen biologisesta evoluutioteoriasta. Tämän mukaan lajit polveutuvat toisista lajeista. Rasistit ottivat tämän omaan käyttöönsä “sosiaalidarwinismina.” Proletariaatin ongelmiksi esitettiin “toinen syntyperä” ja “erirotuisuus.” Tällainen “sosiaaliaristokratismi” on yleistä rasismissa. Aateliston ja orjanomistajien rasismi korvattiin darwinilaisella “tieteellisellä” rasismilla.

Darwinilainen käsite “olemassaolotaistelu” oli peräisin Malthusin virheellisistä väestökasvua koskevista teeseistä, jonka mukaan ihmiskunta lisääntyy geometrisesti (2,4,8,16…) mutta ruokavarat aritmeettisesti (1,2,3,4), joka taas johtaa taisteluun ravinnosta jonka vain vahvin voittaa. Tällaista ajattelua on edelleen olemassa ja sitä esiintyy mm. kun ruvetaan puhumaan “liikaväestöstä” tai jonkin maan, kuten Suomen, resursseista esim. pakolaiskeskustelussa, maahanmuutossa, palkkauksessa, tuissa jne.

Toinen vaikutus oli Spenceriltä, joka yhdisti vapaan kilpailun ja biologian. Hänen mukaansa kaikki yhteiskunnallinen tuki vähävaraisille, esimerkiksi valtiollinen köyhäinapu, ehkäisee olemassaolon taistelun, sillä luonto haluaa vain parhaiden jäävän eloon ja vähempiarvoisten tuhoutumista. Vapaa kilpailu takaa parhaiten liikemiesten ja varakkaiden yrittäjien selviytymisen parhaimpina sopeutujina ja heikoimpien tuhoamisen. Hyvinvoivat jäsenet ovat oikeutettuja vaurastumaan kansanjoukkojen kustannuksella, “kelvollisten” eloonjäämisen takaamiseksi.

Marx huomautti, että Darwinin ajatukset olivat samankaltaisia filosofi Hobbesin “kaikkien sota kaikkia vastaan”-ajattelusta: “Kuinka suuri sattuma, että luonnosta löytyi englantilainen yhteiskunta työnjakoineen, kilpailuineen, uusien markkinoiden avautumisineen, ‘keksintöineen’ ja malthuslaisine ‘olemassaolotaisteluineen’.” (Marx) Koska Darwinin termit olivat Hobbesilta, Malthusilta ja Spenceriltä, oli evoluutioteoria siirrettävissä “luonnonhistoriasta takaisin yhteiskunnan historiaan”.

Darwin loi rotuhierarkian sidottuna evoluutioasteikkoon ja totesi “ihmisrotujen” sukupuuttoon kuolemisen olevan luonnollista: “heimo heimoa vastaan, rotu rotua vastaan.” Darwinin mukaan menestyksen määritteli “sivistyksen aste.” Valkoinen rotu oli kaikkein kehittyneimmän älyn omaava ja Darwin odotti tämän tuhoavan kaikki muut “villirodut.” Darwin oli siis ensimmäinen sosiaalidarwinisti. Hän myös vastusti “epäkelpojen” lisääntymistä, koska pelkäsi “valkoisen rodun” biologista heikkenemistä.

Darwinin myötä “rotua” ei käsitettykään enää miksikään lopulliseksi, vaan alisteiseksi lajin jatkuvalle muuntumiselle luonnonvalinnan kautta: sosiaalidarwinistien mukaan ihmisrodut kehittyivät epätasaisesti ja olosuhteet määräsivät niiden välisen hierarkian; erillään “rotujen” kehityksellä ei ollut merkitystä, mutta tullessaan tekemisiin toisten kanssa alkoi niiden välinen kilpailusuhde. Darwinin jälkeen oli muodikasta todeta kansanmurhien olevan tulosta luonnollisesta valinnasta ja evoluutiosta.

Edistys tarkoitti “elinkelvottomien kansakuntien/rotujen” eliminoimista, jotta “korkeampiarvoinen ja voimakkaampi” voi laajentua. Sota nähtiin biologisena välttämättömyytenä. Sodan kultista tuli tätä perverssiä edistystä eteenpäin vievä voima. Yhdysvaltain presidentti Rooseveltin mukaan “sota villejä vastaan on kaikista sodista ehdottoman oikeutetuin.” Siirtomaaisännät harjoittivat laajasti lääketieteen kokeita alkuperäisasukkailla: saksalaiset hereroilla, britit intialaisilla, yhdysvaltalaiset afroamerikkalaisilla ja alkuperäisasukkailla. Kansanmurhat eivät todellakaan alkaneet, eivätkä loppuneet natseihin.

Rotudarwinismi palveli englanninkielisen alueen siirtomaiden laajentumista. Imperialististen valtioiden “tuli varmistaa kansakunnan maailmanherruus”(Rhodes). Tämä oli pelkkää finanssipääoman valtapyrkimysten pukemista luonnontieteelliseen asuun. Hitlerille “valkoisen rodun” rasismi ja imperialismi olivat malli Natsi-Saksan politiikalle, esikuvana toimivat Englannin ja Espanjan siirtomaapolitiikat, joissa vähät välitettiin alkuperäisasukkaista.

1900-luvun alun boksarikapina Kiinassa ja Japanin voitto Venäjästä 1905 oli ensimmäinen kerta kun “värillinen rotu” voitti “valkoisen rodun”. Tämä loi pelkoa imperialisteille ja syntyi tunnus “keltaisesta vaarasta”. Ajatukset ihmiskunnan “rotukuolemasta” ja biologisesti parhaan rodun kansainvälisestä voitosta loi rasismiin uuden haaran, rotuhygienian eli eugeniikan.

Kapitalismi-imperialismissa suurtyöttömyys on sen elinehto, joten sen olemassaolo on esitettävä yksilön, eikä yhteiskuntajärjestelmän vikana. Teollistuneen, kaupungistuneen ja kapitalisoituneen yhteiskunnan sosiaaliset ongelmat perusteltiin “rodun” degeneroitumisella. Mielisairauksia ja seksuaalista poikkeavuutta alettiin 1800-luvun puolessavälissä tarkastelemaan degeneraation näkökulmasta, eli aloitettiin yhteiskunnallisten ongelmien ja ilmiöiden lääketieteellistäminen. Esimerkiksi rikollisuuden katsottiin olevan synnynnäistä, jonka pystyisi havainnoimaan ulkonäöstä ja käytöksestä.

Armoton luonnonvalinta nähtiin “rodun etuna”. Suurta lapsikuolleisuutta, tauteja ja kansanmurhia ihannoitiin. Lääketieteen, elinolojen, ravinnon ja lainsäädännön kehityksen myötä köyhien kansanosien elinikä piteni ja lapsikuolleisuus väheni huomattavasti. Porvaristolle tämä oli kauhistus, nähtiin että nämä “taantuneet villit” lisääntyvät nopeammin kuin taantumattomat. Aiemmin tämä oltiin pidetty kurissa sillä, että vain rikkaimmilla oli varaa pysyä terveenä ja pitää lapsensa elossa.

Sivilisaatio nähtiin läntisten valtioiden tuhoon johtavana tapahtumaketjuna, “lännen uppoamisena.” Teollisuuden kiihtyminen, tuotantotekniikan kehitys ja työvoiman laadullisten vaatimusten kasvaessa syntyi oma ryhmänsä, “teollisesti kelvottomat”, eli kouluttamattomat, sairaat, proletariaatin ja ryysyköyhälistön edustajat. Väestössä syntyi selvä jako “korkeampi- ja vähempiarvoisiin”. “Hyödyttömiä” kutsuttiin “asosiaalisiksi, rappeutuneiksi, ali-ihmisiksi, yhteisökyvyttömiksi ja yhteisöllevieraiksi” – nykyään käytetään termiä “syrjäytynyt”.

“Vähempiarvoisten”, eli oman aikansa syrjäytettyjen, nähtiin olevan taloudellinen painolasti ja poliittinen vaara, joten näiden lisääntymisen estämistä vaadittiin ja “korkea-arvoisempien” tuettiin. Henkisesti jälkeenjääneet, sokeat, kuurot, mielisairaat, heikot, epileptikot, rikolliset ja köyhät, laskettiin “sosiaalisesti kelvottomiksi.” “Rasistien internationaali”, kansainvälinen rotuhygienian järjestö, vaati näiden jälkeläisten eliminoimista. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen eugeniikka kasvoi ja kiihtyi. Nähtiin, että sotiin laitettiin “arvokasta ainesta” ja kotirintamalla huolehditaan “negatiivisesti arvotettavasta aineksesta”. Alettiin spekuloida kokonaisten yhteiskuntaryhmien tuhoamisesta, “palveluksena” näille.

This entry was posted in Arkisto. Bookmark the permalink.

Leave a Reply