Boikotoikaa presidentinvaaleja ja jatkakaa punaisten taistelua!

Porvaristo esittää presidentinvaaleiksi kutsuttua näytelmää samalla, kun Suomen luokkasodan alkamisesta tulee kuluneeksi sata vuotta. Näytelmän ensisijainen tarkoitus on ylläpitää kansan uskollisuutta porvaristolle ja lietsoa kansallista yhtenäisyyttä sen alaisuudessa. Tähän kuuluu illuusio porvarivaltiosta kaikkien Suomen kansalaisten valtiona, jossa kaikkien ääni painaa yhtä paljon. Oma roolinsa on seitsemällä Niinistölle näennäisesti vaihtoehtoisella ehdokkaalla, jotka kaikki kannattavat porvariston luokkaherruutta, eivätkä oikeasti edes pyri presidentiksi.

Onkin todettava ponnekkaasti, että Suomen valtio ei ole meidän valtio, eikä työväenluokalla ole sen vaaleissa mitään sijaa. Kaikki kahdeksan ehdokasta ovat luokkavihollisiamme. Mikään illusorinen ”taktikointi” presidentinvaalien ensimmäisellä tai toisella kierroksella ei voi auttaa meitä ratkaisemaan luokkamme oleellisia ongelmia, sellaisia kuin työttömyys ja fasismi, riistosta puhumattakaan. Niiden ratkaisemiseen tarvitaan poliittista valtaa. Sata vuotta sitten punakaarteihin järjestäytynyt työväenluokka ymmärsi, että poliittinen valta kasvaa kiväärin piipusta. Sen vuoksi nyt on tärkeämpää muistuttaa luokkasodasta kuin vaaleista. Sanomme nyt kuitenkin sen, mitä vaaleista on sanottava.

Porvariston konsensus on pysynyt järkähtämättä Niinistön tukena, mikä korostaa näiden vaalien teatraalista luonnetta, ja toisaalta selittää kampanjoinnin laiskuutta. Porvariston yksimielisyys näkyy selkeästi porvariston mediassa, niin valtiollisessa kuin yksityisessäkin. Niinistö sanoo omalla mainosvideollaankin olevansa rahoittajiensa asialla. Näissä vaaleissa erikoista on se, kuinka paljon kannatusta Niinistöllä on eri puolueiden kannattajien keskuudessa, ja kuinka vähän tukea kilpailevat puolueet keräävät näennäisvaihtoehdoilleen. Niinistön puoluerajat ylittävä kannatus ei johdu mistään erikoisesta ”henkilökultista”, vaan pohjimmiltaan se johtuu kilpailevien mutta oleellisesti samanlaisten puolueiden yhtenäisyydestä porvarivallan suhteen. Esimerkiksi, Vasemmistoliiton ehdokas Kyllönen on ilmaissut tukensa Niinistön presidenttiydelle ja sen jatkamiselle.

Valevasemmiston pillipiiparit vetoavat joukkojen tietoisuuden takapajuiseen puoleen, illuusioon vaikuttamisesta, pyrkien raahaamaan niitä vaaliuurnille. Suurin hyötyjä presidentinvaalien suhteellisen korkeasta äänestysaktiivisuudesta on porvaristo ja jatkava presidentti, mutta oman osansa saavat tai pyrkivät keräämään myös vähäisempiä rooleja näyttelevät ehdokkaat ja puolueet, niiden perässään vetämät onnenonkijat, fasistit ja opportunistit. Ei anneta niille ääntäkään!

Työväen on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten virallinen ”vasemmisto” käyttäytyy näiden vaalien alla. Useimpien muiden puolueiden tapaan SDP ja Vasemmistoliitto eivät pysty johtamaan edes kaikkia jäseniään ja vain pienen osan kannattajistaan näennäisehdokkaidensa taakse. Samaan aikaan näiden puolueiden liepeillä ja revisionistisissa, eli marxilaista esittävissä, pienpuolueissa parveilee ihmisiä, jotka näkevät Väyrysen vaihtoehtona. On siis syytä tehdä selväksi, kuinka kelvottomia näennäisvaihtoehtoja SDP:n Haatainen, Vasemmistoliiton Kyllönen ja Väyrysen puolueen Väyrynen ovat. Näitä asioita on selitettävä kärsivällisesti ja ystävällisesti mutta myös kaunistelematta ja ankarasti niille keskivertotyöläisille ja muulle kansalle, joka äänestää vaaleissa mutta enemmän tai vähemmän puutteellisin tiedoin.

Haataiselle ja Kyllöselle kuuluu sama tuomio kuin näiden puolueillekin. SDP ja Vasemmistoliitto ovat kapitalismia avoimesti tukevia puolueita, jotka ovat loppujen lopuksi porvariston johdon alaisia. Niiden johto ammattiyhdistysliikkeessä on porvariston välillistä johtoa. Niitä täydentävät omalla tavallaan myös eduskunnan ulkopuoliset revisionistiset pienpuolueet (”SKP” ja ”KTP”). Yleisesti ottaen, tämä kapitalismin ”vasemmisto” on yhä syvemmällä suossa, josta meillä ei ole syytä sitä auttaa ylös. Päinvastoin, meidän tulee auttaa työväenluokkaa irtautumaan siitä ja siten irtautumaan porvaristosta. Vajotkoon siis yhä alemmas valevasemmisto Haataisen, Kyllösen ja Väyrysen mukana. Emme jää seuraavissakaan vaaleissa kaipaamaan ”vasemmistolaista vaihtoehtoa”, vaan paljastamme sellaisten harhaanjohtavan luonteen.

Erityistä ja oikein mitoitettua huomiota on annettava Väyrysen ehdokkuuden vaikutukselle valevasemmistossa. Väyrynen on Huhtasaaren ohella ehdokkaista henkilökohtaisesti lähimpänä fasistisia kansalaisliikkeitä, mutta on näistä kahdesta selkeästi lähimpänä revisionisteja. Väyrystä tukevat revisionistit esittävät valheellisesti, että äänestämällä Väyrystä voisi vastustaa Suomen porvariston ulkopolitiikkaa. He myös peittelevät tai vähättelevät sitä, kuinka paljon Väyrynen tukeutuu oikeistopopulismiin ja fasisteihin ja heijastelee heidän politiikkaansa. Samalla on todettava, että mitään näennäisestikään tai rajallisesti fasisminvastaista ehdokasta ei ole. Fasismi on Huhtasaaren ja Väyrysen perään kerääntyvää kuonaa suurempi suuntaus, joka ei kokonaisuutena tarkastellen riipu vähäisessäkään määrin presidentinvaalien tuloksesta. On torjuttava sekä Väyrystä tukevien revisionistien ”ulkopoliittiset” argumentit että hänelle ”vasemmistolaista vaihtoehtoa” maalailevien revisionistien parlamentaarinen valeantifasismi.

Kumpikaan revisionistisista puolueista ei ole ilmaissut selkeää kantaa presidentinvaaleihin. Ne ovat vain asettaneet niitä näitä ”vaatimuksia” tulevalle presidentille, jonka nimeä ne eivät uskalla mainita. Niiden jäsenet ja kannattajat ovat jakaantuneet muutamaan suurpiirteisesti määriteltävään kategoriaan. On niitä, joiden vatsa ei sulata minkään ehdokkaan äänestämistä, mutta joille tekee vielä enemmän pahaa ajatus vaaliboikotista. Heille presidentti-instituutio vaaleineen on tarjolla olevia ehdokkaita arvokkaampi, ja he esittävät tyhjän äänestämistä tämän ilmaisemiseksi. Sitten on niitä, jotka asettavat presidenttiehdokkaille kuvittelemiaan ominaisuuksia tärkeysjärjestykseen. Heistä merkittävä osa, ellei enemmistö, on opportunistisille tavoilleen sopivasti asettunut Väyrysen tueksi.

Presidentinvaalit ovat aiheuttaneet surkuhupaisaa kiistaa erityisesti vuonna 1994 perustetussa ”Suomen kommunistisessa puolueessa”. Väyrysen kannattajat ovat halunneet puolueelta tukea tai vapaita käsiä. Väyrysen näkyvän kannattamisen vastustajat ovat halunneet selkeää kantaa tätä vastaan. Tasapainoilijat ovat halunneet antaa Väyrysen kannattajille vapaat kädet ja samalla miellyttää Väyrysen näkyvän kannattamisen vastustajia. Nämä erot ovat kuitenkin toissijaisia. Väyrysen näkyvän kannattamisen vastustajillakaan ei ole yhtenäistä kantaa presidentinvaaleihin, eikä pesäero Väyryseen ole riittävä askel kohti vallankumouksellista kommunismia. Siihen ei ole ”Kommunistisesta työväenpuolueestakaan”, joka on onnistuneemmin lakaissut nämä ristiriidat maton alle, jos niitä on edes ollut. ”KTP” antaa hiljaisen tukensa Väyryselle, mutta ei uskalla sanoa sitä suoraan. Kumpikaan revisionistisista puolueista ei siis pysty johtamaan edes itseään, joten miten ne voisivat johtaa mitään osaa työväenluokasta? On toivottavaa, että ne eivät siihen tule kykenemäänkään, mutta ne silti levittävät työväenluokalle väärää kuvaa kommunismista.

Vuoden 1918 luokkasodassa työväenluokalla ei ollut kommunistista puoluetta, minkä tarve oli tappion ensisijainen opetus. Tämän opetuksen palauttaminen kunniaan on ehdottomasti sisällytettävä Suomen työväenvallankumouksen ja luokkasodan juhlavuonna tehtävään propagandaan. Siihen kuuluu myös korostaa kommunistisen puolueen uudelleenperustamistyön keskeisyyttä ja tuota työtä johtavaa ideologiaa, marxismi-leninismi-maoismia.

Punalippu-kollektiivi

This entry was posted in Arkisto. Bookmark the permalink.