Julkaisemme suomennoksen tärkeästä ja ajankohtaisesta PKP:n asiakirjasta vuoden 1992 III täysistunnosta, jossa puheenjohtaja Gonzalo selvittää Kansan apu -komitealle (Comité Socorro Popular) slummien joukkotyön kysymyksiä. Suomentajan huomautukset, tarkennukset ym. ovat hakasulkeissa. Julkaisun on alun perin saattanut nettiin Perun kansanliike (https://vnd-peru.blogspot.com/2020/05/mpp-el-problema-de-masas.html).
Joukkojen ongelma, päivittäiset vaatimukset ja kansansota
Johdantona:
Pohtikaa näitä kysymyksiä asiakirjan lukemiseksi.
Kysymys on, miten se käsitetään ja miten sitä hallitaan.
Kysymys on, mitä meidän täytyy nähdä vastaten tilannetta ja tarvetta (…); jos puolue ei ala nähdä ja osoittaa teoissa, mikä palvelee joukkoja ja mikä voi ajaa niiden taistelua, miten voidaan luottaa, että tulemme vapauttamaan kansan?
Ongelma on, että palveleeko se, mikä on saavutettu teoissa, periaatteita ja sotaa, ja jos ei palvele, me oikaisemme sen ja mietimme uudelleen.
Mitä varten menemme slummeihin (joukkoihin)? Voitamme sieltä komennuskunnan [esp. contingente] sotaa varten, ja joukko sanoo meille: “Mitä minä teen nyt?” Jos sanomme, että emme ole vastuussa siitä, joukko sanoo meille: “Miten niin, toveri! Miksi olet tullut!” Meidän täytyy huolehtia kaikista noista asioista ja oppia ymmärtämään, että voimme ratkaista ne ja miten ne ratkaistaan lopullisesti, so. ongelma on noidankehän murtaminen.
Joukkojen ongelma, päivittäiset vaatimukset ja kansansota
Tämä suhde on nähtävä yhteisrintamaan vallan valtaamiseksi. Mitä tiedote kertoo meille slummien joukkoja varten? Palkkojen ja ansioiden nostaminen, tämä on hyvä, onko taisteltava sen puolesta? Tietysti, miten voisimme olla taistelematta sen puolesta! On mieletöntä keskustella siitä, onko meidän taisteltava palkkojen puolesta, sen sijaan: miten käymme sissisotaa ammatillisella areenalla, miten valmistamme luokkaa vallan valtaamiseen? Miten luomme uusia luokan ammattiliittoja tai päivitämme muita liittoja vastaamaan muuttunutta tilannetta?
Meille nousee ongelma Kansanruokaloista ja Maitolasista, ruoka-avustuksista. Taistelemmeko avustusten puolesta? On selvää, että taistelemme avustusten puolesta! Jos uudessa valtiossa me annamme avustuksia, koska tavoittelemme ruoalle halpaa ja kaikkialla samaa hintaa, kuinka se voi olla paha? Juttu on, että uudella valtiolla voimme sen toteuttaa, mutta nykyisin sillä välin ja siellä, missä meillä vielä puuttuu uutta valtaa, me taistelemme sen puolesta ja, siinä määrin kuin mahdollista, otamme sen. Kansanruokaloiden ja Maitolasin kysymys, ne ovat apparaatteja, joita emme ole luoneet mutta ne ovat olemassa. Hallitus yrittää mitätöidä niitä, revisionismi ei pysty enää ajamaan joukkojen yli kuten ennen, ja yhteiskunta on uponnut maailmanlaajuiseen kriisiin, joka on liioittelematta pahempi kuin 30-luvun kuuluisa suuri kriisi. Niinpä joukoilla on tänään paljon painostavampi tarve kuin eilen, ja siksi he vaativat sitä, vieläkin enemmän he vaativat puoluetta, joka johtaa heitä ottamaan edes sen vähän, mikä heillä eilen oli. Sitä paitsi he tietävät, että me emme johda heitä äänestämään “a”:ta tai “b”:tä, vaan että he itse ottavat käsiinsä sen, mikä heille kuuluu, sen, mikä voidaan ottaa vain taistelulla ja kansansodalla, he siis vaativat, koska se on hyväksi heidän vaatimattomalle ravitsemukselleen. Lasillinen maitoa palvelee lapsia. Ellei näin olisi, niin mitä varten joukko organisoituu ottamaan ja valmistamaan sitä? Mitä varten he luovat Kansanruokaloita? Koska he tarvitsevat niitä, lisäksi se on kehitystä “yhteispadasta”, jonka proletariaatti on aina organisoinut lakoissaan. Niinpä siinä on järkeä, siksi he esittävät meille näitä vaatimuksia. Painotamme, että kysymys on yhdistää taistelu päivittäisten vaatimusten puolesta taisteluun vallasta, ja toisaalta, että nuo organismit on luonut tämä tai tuo revisionistinen tai taantumuksellinen apparaatti: ensiksi, se on valheellista, ja toiseksi, että nuo ratsastavat joukkojen tarpeiden päällä tehdäkseen salakauppaa heidän intresseillään ja ajaakseen heidän päältään, käyttääkseen heitä vaalityössään, parlamenttikretinismissään ja yli kaiken padotakseen heidän räjähtävyyttään ja ylläpitääkseen järjestystä, ei kasvattaakseen joukkoja sodan tietä tuhoamaan järjestystä ja valtaamaan valtaa, joka heille kuuluu.
Se sanoo: Terveyskeskus, onko se asia, jonka joukot tuntevat? Tietysti he tuntevat sen; … On ongelmia veteen, ojitukseen, sähköön, hätärahaston pienentämiseen liittyen. Ne ovat ongelmia, jotka johtuvat lähiöiden ja slummien tarpeista, niinpä joukot ehdottavat, mitä he tarvitsevat: sähkötöiden toimeenpano, tekojärvet, että Sedapal (Liman vesiyhtiö) täyttää ne. Olisiko Sedapalia pyydettävä täyttämään ne? Miten voisi olla pyytämättä? En maksa osuutta rahaston laajentamiselle koskemaan työmaita, jne. Tässä näkyy slummien erityiset päivittäiset vaatimukset.
Edelleen: “maksutonta vettä“, meistä se näyttää hyvältä kampanjalta. Olemme asettaneet, että vaaditaan maksutonta vettä, että vaaditaan miliisejä kantamaan vettä, sen sijaan että harjoittavat repressiota, että he sijoittavat voimansa ja rahansa, jotta he väsyvät enemmän, mutta veden jaamme me, joukot itse, koska se on osa heidän oikeuksiaan, ei lahja. Siksi he maksavat niin monia veroja valtiolle ja kunnalle. Joten kunta, mitä hemmettiä varten se on? Samalla paljastetaan, että se, mitä cachacot (taantumuksellinen armeija) tekevät tänään, ei ole mitään paitsi niin kutsuttua “kansalaistoimintaa”, jolla on vastavallankumouksellinen luonne, osana jenkkiläistä niin kutsuttua matalan intensiteetin strategiaa, joka on hyvin ilmeisesti sotilaallista, repressiivistä toimintaa, joka pyrkii muodostamaan “a solille“ (maan silloinen rahayksikkö, MPP:n huomautus) tiedonantajia ja asiamiehiä, jotka pyrkivät tuhoamaan johtajat, kaaderit, militantit, taistelijat tai tukijat erottaakseen sissin joukoista, tuhotakseen kansansodan. Mitään ei saa hyväksyä vastapalveluksena. Se, että niiden toiminta typistettään antamaan elintarvikkeita joukkojen järjestöille, on tilaisuus luoda uusia organismeja: johtajien komiteoita, taistelukomiteoita, jakokomiteoita; että joukot hoitavat jaon, että organisoitujen joukkojen täytyy se tehdä, sitä varten me kasvatamme joukkoja taktiikassa, kohteena ovat köyhimmät, ne, jotka eniten tarvitsevat, ja kirottua on se, mikä hyödyttää muutamia tai heidän asiamiehiään. Tämä ei sulje pois rynnäkköaktioita elintarvikeautoja kohtaan, olivatpa ne suurkauppiailta tai meidän väijytyksiämme sotilaiden jakelurekkoihin.
Nämä ovat joukkojen tarpeita; jos eivät, niin miksi joukot nostavat niitä? “Julkinen puhtaanapito“, miten se voi olla väärin? Se on hyväksi, kaduille kertynyt roska sairastuttaa monia lapsia ja vanhuksia, se aiheuttaa koleraa jne. “Sortavia kunnallisveroja vastaan“. Niin kutsutut informaalit, katukauppiaat maksavat Cisalle (eräs kunnallinen sakko, MPP:n huomautus) [1] enemmän rahaa kuin kaikki liikemiehet ja kauppiaat. Tämän on Caretas-lehdessä nostanut esille ILD:ssä [2] työskennellyt Libertadin (compradorien rintamahirvitys, jota johtaa kynäilijä Vargas Llosa) [3] edustaja nimeltään Ghersi. Se on kohtuuton vero, me olemme näitä veroja vastaan.
“Ei koulutuksen yksityistämiselle“, tätä ei voi kiertää. Me olemme ilmaisen koulutuksen puolesta, miten me voisimme sallia leikkaukset, jos ne ovat osa niin kutsutun uusliberalismin suunnitelmaa, joka pyrkii tekemään koulutuksesta elitististä, että harvemmat kansan lapset koulutetaan. He ovat niin sokeita, etteivät näe edes, mitä heidän omat isäntänsä vaativat heiltä; että kapitalistisen uudelleenjärjestämisensä vuoksi he tarvitsevat kourallisen laadukasta työtä, tulevia tieteilijöitä, taloudellisen toiminnan johtajia, asiantuntijoita; ellei, niin mikä on se heidän valtionsa modernisaatio, josta he puhuvat? He tahtovat hävittää maksuttoman opetuksen ja vapautua jälleen yhdestä toiminnostaan laittamalla sen jo valmiiksi rasitetun ja nälkäisen kansan perheenisän kannettavaksi.
Tuossa he esittävät joukkojen tarpeet ja tarpeet, jotka johtuvat kärjistyvästä kriisistä ja meidän historiamme kovimmasta sellaisesta. Miten voisimme asettaa vain vallan valtaamisen kansansodan kautta ilman, että yhdistämme siihen tuon poliittisen taistelun heidän päivittäisten vaatimustensa puolesta? Tiedämme hyvin, että päivittäinen vaatimus on kolikon yksi puoli ja toinen on sota; eikö se olekin, mitä sanoimme aloittaessamme aseellisen taistelun? Niitä ei voida erottaa, se olisi opportunismia. Jos joukko ei liiku etsien parannusta oloihinsa, miten se tulee taistelemaan? Eikö puheenjohtaja Mao Tse-tung sanokin: “kiinnittäkää huomiota veteen ja suolaan“, tällä tavoin hän on meille opettanut, niin on hyvä, ja on hyvä, että se asetetaan näissä asiakirjoissa.
Nyt, tämä johtaa ongelmaan, miten saavuttaa nämä asiat?
Keskeinen kysymys on tämä: Vain me, uusi valta on se, mikä takaa, mikään muu ei voi taata. Vain me, uudella vallalla ja armeijalla, pyrimme tyydyttämään nuo tarpeet, jotka liikuttavat joukkoa. Sellainen pohjimmiltaan on meidän keinomme, eikä ole muuta tapaa tehdä sitä, se on ainoa takuu. Siksipä on tarve taistella, koska se pystyttää Perun kansantasavallan. Että tosiaan on noin, sen todistavat kansankomiteat maaseudulla ja kansantaistelukomiteat kaupungeissa, kaikella monimutkaisuudellaan, joka ilmenee kaupungissa. Olemme tietoisia, että meidän on opittava joka kerta hallitsemaan sitä paremmin, mutta yhtä kaikki tuossa tulee osoitetuksi, miten kansa löytää suoranaisia parannuksia oloihinsa, tyydytystä perustarpeilleen. Olkoonkin vain määrällisesti pientä, mutta se löytää ainakin leivänkannikan, jonka se on voimallaan repinyt puutarhastaan, tai ainakin katon suojakseen, ja se tukee, suojaa, suojelee puoluetta ja palvelee kansansotaa. Niinpä tuossa on pieni osoitus, ja kun valta kehittyy, se takaa enemmän oikeuksia, painokkaammin, vain uusi valta takaa. Mutta kohdaten päivittäiset vaatimukset, jotka näemme: taistelu palkan puolesta, luulen, että se on ilmiselvää, kukaan ei tule väittämään vastaan; niinpä väiteltävä kysymys olisi “kansanruokalat”, puhuimme jo niistä, että noiden kriisin ongelmien vuoksi itse taantumukselliset sanovat, että jokainen taloudellinen sopeutussuunnitelma, jonka he tekevät inflaatiota vastaan, tulee saamaan seurakseen kompensaatiosuunnitelman räjähtävyyden välttämiseksi. Niin se on. Miksi he haluavat välttää sen? Koska me käytämme räjähtävyyttä. Konkreettinen fakta on, että on olemassa tuo objektiivinen todellisuus, se on tarve, niinpä meidän ongelmamme on siinä, miten taantumus haluaa käyttää sitä ja miten se käyttää sitä; meidän on käytettävä sitä luokan ja kansan taistelun kehittämiseen, koska jos emme tee siten, niin me annamme taantumuksen jatkaa heidän riistämistään ja sortamistaan taikka me annamme opportunismin tai revisionismin tehdä salakauppaa, niin että kasvava räjähtävyys ja joukkojen minimi-, perusvaatimukset tulevat täysin taantumuksen hyväksikäyttämiksi omiin pahansuopiin vastakumouksellisen sodan tarkoitusperiinsä. Ei, me emme voi tehdä noin, meidän on käytävä taisteluamme kaikentyyppisissä organismeissa, keltaisissa organismeissa, harmaissa organismeissa. Jos sitten menemme niihin, niin minkä puolesta tulemme taistelemaan? Sanommeko joukoille taistelun nimissä, että nuo asiat eivät palvele, nykyinen valtio ei voi saavuttaa niitä? Absurdia! He sanoisivat minulle sitten: “Minkä vuoksi tulit johtamaan minua?“ Niinpä on asetettava tähän tapaan: “Katso, kun me olemme vallassa, siellä nämä oikeudet tulevat taatuiksi, tällä haavaa taistelemme ottaaksemme ne kovassa taistelussa murtaaksemme noidankehän, ja tämä taistelu ei ole ollenkaan turhaa, vaan se tulee takomaan ja valmistamaan sinua uusiin koetuksiin“. Näin me sanomme heille, mutta tulee painottaa sitä, että tämän tae on uusi valta.
Edelleen, huolimatta kaikesta siitä, mistä taistelemme, mitään ei tule otetuksi, tai he [taantumukselliset] haluavat kontrollia, mutta kun proletariaatti torjuu kontrollin, se ei halua tulla sidotuksi, vaan että he täyttäisivät velvoitteen avustaa joukkojen ravitsemustarpeissa, avustukset lapsille tai raskaana oleville taikka kansanruokaloille. Selitän tässä, miksi he ei eivät anna joukolle sitä, minkä tämä valloittaa, tai miksi he antavat joka kerta vähemmän huolimatta niin paljosta taistelusta: Koska vanha yhteiskunta vähentää työkykyä pystyäkseen ylläpitämään itseään, 100:sta he antavat tuota kykyä 20 verran, he ottavat pois 80 voidakseen ylläpitää itseään. Eikö ole sanottu, että [työmaista] vain 5 % on asianmukaisella miehityksellä? Eikö noin sano Hurtado Millerin selvitys? Se on, jokaisesta 100 henkilöstä vain 20:lle annetaan asianmukaista työtä, ja 80 heistä tuomitaan joko täydelliseen työttömyyteen, olemaan tekemättä työtä, tai alityöllisyyteen. Tämä on raihnainen yhteiskunta, siksi minulla on oikeus vaatia, ettei se enää kontrolloi minua tuon vuoksi. Minkä puolesta taistelen, se ei ole mitään muuta kuin kompensaatiota, jonka jopa sen omat lait asettavat, koska minulla ei ole muuta kuin työvoimani, jota minun on ylläpidettävä, koska he tuhoavat kansaa itseään, luovaa voimaa, luokkaa, joka on vallankumouksellisin, koska se on tuottava luokka; kansa itse on se, joka tekee kaiken, se tekee jopa yhteiskunnan pääomankin, koska nuo ovat sen lait, enkä voi sallia sitä, koska sen suunnitelma on luokan fyysinen tuhoaminen.
Rekonstituutiosta lähtien, ennen aseellisen taistelun aloittamista, emmekö ole taistelleet elinkustannuksista ja emmekö nostaneet sen yhteyttä luokan fyysiseen ja moraaliseen tuhoamiseen? Emmekö paljastaneet, miten tämä järjestelmä aiheuttaa lasten hylkäämistä, prostituutiota, rikollisuutta? Ja tänään kaikki tuo on pahemmin, luokka ei voi valloittaa ja samalla minuutilla hävittää tuota valloittamaansa, miten aiomme opettaa siis? Meidän on nähtävä työttömyydessä, palkassa, elinkustannuksissa, lapsissa, naisissa, luokan heikommassa osassa, kaikessa tuossa taantumuksellinen luokka, joka ei edes huolehdi lapsistaan, vielä vähemmän kansan lapsista, on nähtävä tarpeet koskien kattoa, jonka alla elää, erityisesti kaupungeissa antaaksemme impulssia invaasioille, jne. Kaikki tämä on II täysistunnon valmistelevan istunnon asiakirjassa, kun se käsittelee joukkoja, siellä se on asetettu.
Siispä, ensin kamppailen, taistelen, käytän kaikkia tuntemiani taistelumuotoja. Toiseksi, mutta kaikesta huolimatta en määrää, mutta silti en luovu taistelusta. Kolmanneksi, mutta taistelemiseksi minun täytyy vähintään ottaa leivänkannikka suuhun. Miksipä se olisi pahasta, että organisoimme elintarvikkeiden tuotantoa? Joukoille on helpompaa, että heillä on 10 keittiötä kuin 100 keittiötä, voidaan jopa saada säästöjä ja voidaan organisoida paremmin, jotta heille tuotaisiin jotain tai parannettaisiin jotain heidän niin rajoitetuissa, niin vaikeissa elämissään. Neljänneksi, mutta kysymys on organisoiminen, sen tekeminen valtion marginaalissa ja vastaan tätä valtiota, vallankumouksen palveleminen, itsemme organisoiminen luokkaitsenäisyydellä proletariaatin luokkaetujen ja kansan vallankumouksellisten etujen puolesta. Viidenneksi, mutta niin pian kuin kehitämme tätä, se ei tule miellyttämään taantumusta ja se tulee kamppailemaan meitä vastaan. Niin pian kuin kehitämme tuota kampanjassa heitä vastaan, he komentavat liikkeelle repressiovoimat, tietenkin, koska me heikennämme heitä lisää. Tässä kysymyksenä on tehdä vastarintaa ja oppia hallitsemaan tätä, mutta jos joukko näkee, että tuon taistelun ja tuon organisaation alla tyydyttyy jotain, mitä se tarvitsee, heillä tulee olemaan enemmän ja enemmän oikeutettua syytä kamppailla repiäkseen ja puolustaakseen valloituksia. Kuudenneksi, olisi virheellistä, jos emme tekisi tuota itsenäisyydellä, jos emme yhdistäisi siihen valmistautumista suurempiin mittelöihin, jos emme ymmärtäisi, miten kehittää taistelua kansansotaa varten vallan valtaamiseksi, jos emme ymmärtäisi sitä luokkaitsenäisyydellä, jos me ymmärtäisimme sen yksinkertaisesti niin, että vanhalla valtiolla ei olisi ongelmia. Seitsemänneksi, vain uudella valtiolla, Perun kansantasavallalla, taataan nuo oikeudet ja nuo tarpeet. Sillä välin on mittelö, luokkataistelu, jossa päivittäinen vaatimus antaa impulssia kansansodalle, toimii palveluksena kansansodalle, taistellen vanhaa valtiota vastaan, kamppaillen repiäkseen siltä sen, minkä se on meille velkaa, minkä se on puristanut ja imenyt meistä kuin sitruunasta, ja me kehitämme sitä itsenäisessä muodossa, luokkaitsenäisyydellä, vallankumouksellisella perspektiivillä; toisin menetteleminen olisi jättää kaikki opportunistien, revisionistien ja hallituksen käsiin, että ne voisivat sitoa heidät tai jatkaa heidän tuhoamistaan ja heikentämistään fyysisesti ja moraalisesti.
Synteesi:
Ongelma on, miten käsitetään, miten organisoidaan ja mikä on päämäärä. Toistamme, se on objektiivinen todellisuus, että kumpikin puoli, vallankumous ja vastavallankumous, kamppailevat johtaakseen joukkoja omaan suuntaansa. Eikö tämän sano strategisen tasapainon asiakirja, kun se käsittelee puheenjohtaja Maon artikkelia demokratiasta ja sodasta? Eikö siinä sanota, että joukko on aina vain enemmän kilpa-areena, ja nyt sodassa, kun molemmat puolet ovat aseistettuja, kysymys on aseellisesta mittelöstä? Ja eikö tämä mittelö tapahdu mielessä, eikö sitä käydä juuri kansan tarpeista? Olisi virhe, jos emme tekisi näkyväksi, että ratkaisu on Perun kansantasavallassa, jos emme yhdistäisi sitä kansansotaan ja jos emme kehittäisi kansan itsenäistä toimintaa; jos emme kamppailisi vanhaa valtiota ja sen hallituksia vastaan, revisionismia vastaan ja opportunismia vastaan, tämä olisi pahasta, ja jos haluaisimme suostua siihen, että huomenna ratkaisemme Perun yhteiskunnan yleiskriisin tilanteen noilla leivänmurusilla tai että tulisimme tuhoamaan kolme vuorta yksinkertaisesti peruskysymyksillä. Näiden taistelumuotojen on oltava sitä varten, että niillä kerätään energiaa ja taotaan itseämme henkisesti ja luokkataistelussa mittelöön vallasta, niinpä ongelma on siinä, miten se käsitetään ja hallitaan.
Vielä yksi kysymys on, että meidän energiaamme ei pitäisi päästää valloilleen ja keskittää pääasiassa tähän, koska päivittäisen vaatimuksen ja kansansodan välillä pääasiallinen puoli on kansansota, päivittäinen vaatimus on keino, väline sitä varten. Tästä johtuu, että jos mittelen ja taistelen yhtenä hetkenä päivittäisen vaatimuksen puolesta, niin juuri tässä avustan sitä kansansodalla, joka on se, mikä antaa voimaa yhteenotoille. Mutta kun on uusia tehtäviä ja uudet voimat näyttäytyvät minulle, niin noista uusista voimista vedämme ainekset, jotka voivat saavuttaa nuo uudet tehtävät, niinpä meillä on oleva enemmän komennuskuntia, jotka tulevat taotuiksi korkeampia tehtäviä varten ja me itse johdamme molempia, millään muotoa vähentämättä vaan lisäten pääasiallisia [muodostelmia]. Että tässä esiintyy mahdollinen oikeistolainen ja vasemmistolainen poikkeama, niin on kaikissa asioissa. Emmekö ole nähneet rajoitteita? Niin on kaikissa asioissa. Kysymys on, että meidän täytyy nähdä siten, kuin vastaa polarisaation olosuhteita ja tarvetta; jos puolue ei ala nähdä ja osoittaa teoissa, että se palvelee joukkoja ja että se on kykenevä johtamaan heidän taisteluaan, niin miten he tulevat luottamaan, että me tulemme vapauttamaan kansan? Tällä tavoin voimme käsitellä noita kysymyksiä. Ainakin tällä tavalla me voimme analysoida, nähden käytännön, ja meidän täytyy tutkia todellisuutta, nähdä, mitä ongelmia on ja missä niihin törmätään, tällä tavalla me nostamme esille orientaatiot, direktiivit, politiikat ja sitten, jotta käytäntö osoittaa ja suojelee linjan puhtautta, emme saa koskaan erkaantua ja meidän on aina yhdistyttävä sotaan. Entä jos erehdymme? Olemme jo nähneet, erehtymätön on vain hän, joka ei tee mitään, mutta hän on jo tehnyt virheen olla tekemättä mitään. Toisinaan joku sanoo “mutta emme ole koskaan ennen tehneet näin”. Hyvänen aika sentään! Emme koskaan ennen ole käyneet kansansotaa, vasta vuodesta 1980 alkaen olemme sitä käyneet, niinpä tuo ei ole ongelma. “En ole koskaan tehnyt” ei ole ongelma; ongelma on, palveleeko tekomme todellakin periaatteita ja sotaa. Jos ei palvele, meidän olisi oikaistava virhe ja ajateltava uudelleen. Jos on voimakas mittelö, sovelletaan siitä huolimatta pilottina. On monia tapoja tehdä asioita, ongelma on olla sitomatta käsiään ja ajatella sitä, mitä Lenin sanoo: “Uusia tehtäviä uusilla voimilla”, koska he ovat vallankumouksellisia. Miksi he pyytävät meiltä tätä? Mitä varten menemme slummeihin? Hankimme komennuskunnan sotaa varten ja joukko sanoo meille: “Mitä minä nyt teen?” Jos sanomme, että “en ole vastuussa tuosta”, joukko sanoo meille: “Miten niin toveri! Mitä varten olet tullut!” Meidän täytyy huolehtia kaikista näistä asioista ja tehdä ymmärretyksi, että voimme ratkaista ja miten voimme ratkaista pysyvästi, se on, ongelma on murtaa noidankehä.
Asiakirjasta: Kolmannen täysistunnon kokous Kansan apu -komitean kanssa, PKP 1992
[1] Cisa on “Taulukko rikkeistä ja hallinnollisista sanktioista” (Cuadro de Infracciones y Sanciones Administrativas)
[2] Institute for Liberty and Democracy
[3] Movimiento Libertad, suom. Vapaus-liike