Kansansotien eteneminen Intiassa ja Filippiineillä

Punalipun toimitus julkaisee lyhyitä raportteja kansansotien aktioista noin heinäkuun ajalta, joita vallankumouksellisia uutisia toimittava nettisivu Dem volke dienen on julkaissut. Maolaiset ovat taistelleet leppymättä asein taantumuksellista vanhaa valtiota vastaan Filippiineillä ja Intiassa. Kansansodat ja kansansotien taistelijat osoittavat, kuinka taantumukselliset ovat vain paperitiikereitä ja kuinka on välttämätöntä taistella aseellisesti vallan valtaamiseksi puolueiden johtamana.

Filippiinit

9.7. poliisiasema Concepcionissa, Misamis Occidentalissa joutui hyökkäyksen kohteeksi. Neljä poliisia loukkaantui hyökkäyksessä. Poliisin raportin mukaan Uuden kansanarmeijan (New People’s Army) jäsenet olivat aktion takana.

6.7. taantumuksellisen armeijan pataljoona yllätettiin, jolloin yksi sotilas kuoli ja yksi haavottui.

5.7. epäillyt Uuden kansanarmeijan jäsenet pidättivät taantumuksen virkamiehen ja vartiomiehen. Viranomaisten mukaan aseistettu ryhmä iski kahden kohteen koteihin ja vei heidät lähellä sijaitseville vuorille.

3.7.kaksi armeijan kulkuvälinettä väijytettiin henkilömiinojen avulla.

28.6. Iliganissa oli isku taantumuksellista armeijaa vastaan, jossa yksi loukkaantui. Tämä oli jo toinen isku kuukauden sisään.

26.6. Kaksi taantumuksellisen armeijan jäsentä haavottui vakavasti, kun epäillyt Uuden kansanarmeijan jäsenet hyökkäsivät. Tämä tapahtui Iliganin kaupungissa.

Eräässä iskussa Filippiineillä, kaksi poliisia kuoli ja kaksi haavottui. Useiden medialähteiden mukaan kaksi miestä moottoripyörien kyydissä saapuivat poliisiasemalle Parangissa ja avasi tulen. Taistelu kesti puolisentuntia, neljään poliisin osui ja kaksi heistä kuoli matkalla sairaalaan. Hyökkääjät onnistuivat säilymään vahingoitta. On epäilty, että hyökkääjät olisivat Uuden kansanarmeijan jäseniä, sillä vastarintaa tekevät taistelijat ovat vahvasti esillä alueella.

Intia ja Intian hallitsema alue Kashmirissa

9.7. Pamproressa, Kashmirissa armeijan saattueeseen kohdistettiin hyökkäys. Taantumuksen väitteen mukaan myös siviilihenkilö olisi saanut osuman ristitulessa.

Paikallinen johtaja Bharatiya Janata puolueessa ammuttiin kuoliaaksi Bandiporen alueella. Hyökkäyksen kohteeksi valittu henkilö seisoi kaupan edessä, kun kaksi henkilöä saapui moottoripyörien kanssa ja avasi tulen.

Kapinallisten ja Keskusreservipoliisivoimien välillä, jotka olivat yhteistoiminnassa erikoisjoukkojen kanssa, tapahtui välikohtaus Pulwamassa. Taistelussa kuoli yksi taantumuksellinen sotilas. Poliisi sekä toinen sotilas loukkaantui. Taantumuksen väitteiden mukaan, se onnistui tappamaan yhden kapinallisen. Paikallisten mukaan, paikalliset nuoret ottivat yhteen turvallisuusjoukkojen kanssa.

6.7.alueellisen reservin vartioston yksikkö väijytettiin anti-maolaisen operaation yhteydessä Chattisgarham Dantewadan alueella. Poliisin raportin mukaan he olivat saaneet tietoa maolaisten läsnäolosta Marjumin kylässä, mutta kyläläiset varoittivat tovereita taantumuksen aikeista.

5.7. keskusreservipoliisi loukkaantui pommi-iskussa Gangoon alueella, Pulwamassa.

2.7.Poliisin tiedottaja tapettiin Chattisgarhin Dantewadan alueella. Kansanoikeus asetti Kansallisen mineraalien kehittämis korporaation työntekijän syylliseksi taantumukselle urkkimisesta.Samana päivänä kaksi poliisia tapettiin Bijapurin alueella.

This entry was posted in Uutiset and tagged , , . Bookmark the permalink.