Emmanuel Macronin johdolla lietsotaan vihaa sorrettuja muslimikansoja kohtaan ”sananvapauden” nimissä
Syyskuun 2. päivä ranskalainen umpišovinistinen ja muslimivastainen Charlie Hebdo -lehti julkaisi uudestaan joukon Muhammed-pilakuvia, jotka ovat alkujaan peräisin tanskalaisesta Jyllands Postenista vuodelta 2005. Kuluneiden kahden kuukauden aikana on nähty ympäri maailman lukuisia muslimien voimakkaita ja militantteja protesteja sekä joitain valikoituja teloituksia, kuten “sananvapautta” opettaneen Samuel Patyn tapaus 16.10. Euroopan taantumus Macronin johdolla on “sananvapauden” nimissä kyynisesti puolustanut “oikeuttaan” loukata sorrettujen muslimikansojen tunteita ja lietsoa rasistista vihaa niitä vastaan. Tähän kuoroon ovat yhtyneet niin Merkel kuin Niinistökin, jonka ällöttävä ulostulo kuuluu: “Seison täydessä solidaarisuudessa presidentti Emmanuel Macronin ja kollegoidemme rinnalla puolustamassa eurooppalaisia arvoja ja taistelussa terrorismia vastaan”.
Pyhimpänä tarkoituksenaan totuuden hämääminen porvarillinen median on selitellyt ranskalaisen imperialismin “sananvapaus”-fetissiä ranskalaisella valistuksen historialla. Kuitenkin on eri asia pilkata “omaa” uskontoa kuin vieraiden maiden uskontoa, varsinkin kun edellinen on sortavan kansakunnan ja jälkimmäinen sorretun kansakunnan uskonto. Erityisesti on alleviivattava, että Ranskassa on systemaattisesti kiihotettu julkaisemaan ja esittelemään kuvia, joissa profeetta Muhammed esitetään pommi turbaanin tilalla, toisin sanoen kuvia, jotka ei-niin-hienovaraisesti vihjaavat islamin olevan terroristinen uskonto. Tuollaiset väitteet islamista ovat avointa kiihotusta kansanryhmää vastaan, joka on säädetty Suomen rikoslaissa, ja mm. Halla-aho on saanut täsmälleen tuollaisista väitteistä tuomion korkeimmasta oikeudesta asti. Edelleen, mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa on määritelty oikeuksien väärinkäyttö, jona sananvapaudella hurskastelua voitaisiin pitää. Kovinpa valistunutta, messieures!
Pikemmin kuin valistuksesta, selitystä ranskalaisen imperialismin fetissille lietsoa vihaa muslimeita kohtaan tulee hakea ranskalaisen imperialismin suhteesta muslimeihin. Ollessaan vielä siirtomaavalta sanan varsinaisessa merkityksessä Ranskalla oli hallussaan lukuisia Afrikan ja ns. Lähi-idän muslimimaita siirtomainaan, ja edelleen tänä päivänä sen imperialismi jatkaa puolikoloniaalisessa muodossa muslimikansakuntien sortamista kolmannessa maailmassa. Myös kotimaassaan se kohtelee muslimeita kovakouraisesti, minkä ilmauksia ovat olleet niin huivikielto, joka säädettiin laiksi vuonna 2010, kuin ghettoutuminenkin. Vastarinta on kuitenkin ollut vielä massiivisempaa. Demokraattiset protestit sorretuissa maissa, kuten koko vuoden Libanonissa jatkunut liikehdintä, sekä myös ns. “jihadistiset” liikkeet, jotka ammentavat kansan anti-imperialistisista tunnoista. Onpa itse Ranskan omallakin maaperällä nähty paitsi yksittäisten “jihadistien” iskuja, myös valtavien joukkojen taistelevia protesteja, tunnetuimpana vuoden 2005 lähiökapinat.
Näissä oloissa Ranskassa armeijan alituinen läsnäolo kaduilla ahdistelemassa ihmisiä “turvallisuuden” nimissä on kiihtyen jatkunut jo vuosia. Maassa on kovalla kädellä puututtu yksilönvapauksiin ja muihin demokraattisiin oikeuksiin. Nämä seikat yhdessä kaikenlaisen vastarinnan kanssa osoittavat, että imperialistiset ryöstösodat palaavat kotiin, mikä on historian laki. Hankkiakseen joukoilta “oikeutusta” omalle puolelleen tässä sisäisessä konfliktissa sekä mahdollisissa tulevissa sodissaan muslimimaissa, ranskalaiselle finanssipääomalle on erittäin edullista lietsoa yleistä mielipidettä muslimeita vastaan. Tässä kuvat itsessään ovat yksi väline, mutta on selvää, että niiden julkaisijat tietävät hyvin provosoivansa kuvilla “jihadistisia” väkivallantekoja, joita käytetään entisestään jo kuvien välittämän sanoman voimistamiseen.
Paitsi, että ranskalainen taantumus pyrkii oikeuttamaan sotatoimet muslimeita kohtaan, se myös samalla pyrkii viemään huomiota muilta kysymyksiltä luokkataistelussa, mm. taloudellisilta kysymyksiltä, joiden johdosta on nähty eri vuosina useita taistelevia protesteja. Erityisesti on mainittava keltaliivien liike, joka käveli avoimesti vanhojen keltaisten liittojen ohi Ranskassa. Edelleen, “antiterroristisella” propagandalla pyritään hajottamaan myös muslimien rivejä, ja edistämään heistä osan integroitumista ja jopa assimiloitumista ranskalaisen imperialismin yhteiskuntaan.
Kokonaisuutena ottaen ranskalaisen finanssipääoman politiikka vastaa luokkataistelun, mukaan lukien sorrettujen maiden kansallisen vapaustaistelun, kasvuun imperialismin yleiskriisin syventyessä voimistamalla kaikenlaista valtion taantumuksellistumista, jonka ilmiöihin lukeutuvat konkreettisesti tässä kontekstissa militarisoituminen, fasisoituminen, demo-liberaalien oikeuksien kumoamiset ja poliisivaltiokehitys, tuottamalla niille “oikeutusta” hyvin kyynillisin keinoin sekä hajottamalla joukkojen rivejä anti-islamismilla. Näissä oloissa vallankumouksellisten on kyettävä pitäytymään taistelussa vihollisen kasvavasta taantumuksellisuudesta, konkreettisesti repressiosta, huolimatta ja, edelleen, paljastettava imperialismin kierot ja kyyniset temput ja puolustettava proletariaatin ja sorrettujen kansojen solidaarisuutta.