Kuukausi takaperin Yle uutisoi uudesta väkivallan torjuntaohjelmasta. Ohjelman kautta lisättäisiin kuntien, järjestöjen ja turvakotien ammattilaisten koulutusta väkivallan ehkäisemiseksi. Ensiviikon keskiviikkona, 25. marraskuuta, vietetään YK:n virallista naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Vaikka Suomi on ratifioinut Istanbulin sopimuksen ja YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen CEDAWin, kertovat luvut naisiin kohdistuvasta väkivallasta äärimmäisestä väliinpitämättömyydestä ja naisvihasta. Vaikka torjuntaohjelma ja uusi sekuaalirikoslainsäädäntö on tapetilla voimme nähdä, että “Tasa-arvon mallimaassa” naisiin kohdistuva väkivalta on tavallinen päiväjärjestys. “Tasa-arvo” on illuusio, uskonnollinen mantra, jota hoetaan jokaisessa hallituksessa, jokaisen poliitikon suusta siunauksena jokaiselle raiskaukselle ja naismurhalle. Tämä on patriarkaattia puettuna “tasa-arvon” porvarilliseen vaatteeseen.
Suomessa vuosittain 50 000 naista joutuu seksuaalisen väkivallan kohteiksi. Vain alle 10% kumppanin tekemistä väkivallanteoista tulee poliisin tietoon, sekä vain 1/3 raiskausrikoksista päätyy oikeuskäsittelyyn (2017), joista vain noin puolet päätyvät langettavaan tuomioon! Suomi onkin saanut noottia YK:n CEDAW-komitealta vuonna 2016, kun 1000 tapauksesta vain 150 johti langettavaan tuomioon. Lisäksi vuonna 2017 Suomi sai nootin YK:n kidutuksen vastaiselta komitealta koskien naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä ja tuomioiden vähäistä määrää.
Juhlapuheista ja sopimuksista huolimatta edelleen naiselle koti on vaarallisin paikka. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 76,8 prosenttia on naisia (2019),lukumäärä on kasvanut edellisvuodesta 7 prosenttia ja rikoksen epäillyistä 78,2% on miehiä. On huomattavaa, että noin 40% väkivaltarikoksista on avio- tai avopuolisoiden välistä väkivaltaa, joissa nainen on uhrina 80% tapauksista ja jopa 90% prosenttia turvakotien asukkaista on naisia. Sorretuissa kansakunnissa naisiin kohdistuva väkivalta on vielä suurempaa. Kaikista murhatuista naisista 38% tulee kumppaninsa murhaamaksi, miehillä sama luku on vastaavasti 6%. Maailmalla olemme nähneet naisten mielenosoituksia naismurhia ja väkivaltaa vastaan, sekä aborttilainsäädäntöä vastaan, esimerkiksi Puolassa ja Meksikossa. Puolassa poliisi käytti naisia vastaan kyynelkaasua ja pidätti useita, Meksikossa poliisi avasi tulen.
Edelleen, osa intersektionalismia ja identiteettipolitiikkaa ajavat naiset puolustavat prostituutiota ja niin kutsuttua ”seksityötä”, johon suuri osa naisista pakotetaan, joko olosuhteiden, eli köyhyyden tai kumppaninsa pakottamana. Miten irvokasta onkaan puhua feminimistä ja puolustaa naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa, naisten asemaa kauppatavarana ja miesten mielihalujen tyydyttäjinä. Prostituutio ei ole Suomessa “tasa-arvon mallimaassa” rikos, eikä myöskään pakkoavioliittoa ole suoraan kielletty. Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaista 61% on naisia, seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhreista 84% naisia ja tyttöjä ja pakkoavioliittoon liittyvän ihmiskaupan uhreista 96% naisia ja tyttöjä.
Rinteen/Marinin hallituksen on tehnyt mittavia lupauksista tasa-arvosta; hallitusohjelmaan on kirjattu sana ” tasa-arvo” yli 70 kertaa. Julkisuudessa hallitus on saanut osakseen kaikenlaisia ylhäisiä titteleitä, onhan enemmistö ministereistä naisia ja on ollut puhetta intersektionalismista jne. Mitä onkaan hallitus tehnyt ajaakseen ”tasa-arvoa”? Nykyisen talouskriisin oloissa se on paljastanut ”tasa-arvoisen” politiikkansa. Koronarajoitukset ovat iskeneet kaikkein terävimmin naisvaltaisille aloille: Matkailu- ja ravintola-alalle, SOTE-alalle, koulutukseen sekä siivoojiin, joissa lomautukset ja irtisanomiset painavat jo valmiiksi heikomassa asemassa olevia. Naiset ovat yliedustettuina mm. osa-aikaisissa ja määräaikaisissa työsuhteissa. Naiset ja etenkin työläisnaiset kantavat kriisissä kaikkein raskaimman taakan.
Hallituksen lakiuudistusesitys seksuaalirikoslainsäädäntöön on arvosteltu sen puutteellisuudesta. Siinä ei huomioida lapsikauppaa, uhrin haavoittuvaa asemaa ja tekijän valta-asemaa rangaistuksen koventamisperusteena.On esitetty, että mietintöehdotus on “kv-sopimusten ja oikeusperiaatteiden vastainen” ja “haavoittuvien seksuaalirikosten uhrien asemaa merkittävästi heikentävä”. Ehdotuksessa pitäydytään edelleen siinä, että raiskauuksen määrittää fyysinen mahdottomuus ilmaista itseään. Tässä ei oteta lainkaan huomioon uhrin ikää, olosuhteita, henkistä tilaa tai tekijän painotusta, joka vaikuttaa kykyyn ilmaista tahtoaan.
Onkin painotettava, että vaikka meillä on tai olisikin tulevaisuudessakin naisenemmistö ministeriössä, näemme vuodesta toiseen naisiin kohdistuvaa sortoa. Näemme miten, nykyinen halitus muiden porvarillisen Suomen tasavallan hallitusten jatkeena uusintavat naisin kohdistuvaa sortoa; raiskauksia, prostituutiota ja väkivaltaa “tasa-arvon” nimissä. Ihmisiä ei ensisijassa määritä sukupuoli, vaan yhteiskuntaluokka. Marinin hallitus on porvariston diktatuurin hallitus, joka ajaa porvariston ja suomalaisen imperialismin etuja kaikessa, etenkin nykyisen kriisin hoidossa. Identiteettipolitiikka, jossa asetetaan sukupuoli yhteiskuntaluokan yläpuolelle on hyväuskoisten huiputusta, raatajanaisille vierasta. Voidaan tehdä joitain pieniä lakimuutoksia, jotka voivat olla joko naisvastaisia tai niiden puolesta, mutta lopulta emme näe suurta muutosta naisten asemassa.
Patriarkaatti on yhtä vanha kuin luokkayhteiskunta ja tuotantovälineiden yksityisomistus. Naisten alisteinen asema on luokkakysymys ja se on kysymys kapitalistisesta yksityisomistuksesta. Naisten vapautuminen tarkoittaa porvariston diktatuurin kumoamista vallankumouksessa. Tässä taistelussa pääoman ja patriarkaatin pieksämät raatajanaiset ovat eturintamassa. On välttämätöntä proletariaatin ja naisten vapautumiseksi, että naiset politisoivat, organisoivat ja mobilisoivat itsensä taistelemaan luokkansa ja vapautumisensa puolesta – kansansotaan vallan valtaamiseksi.