Perussa maan uudeksi presidentiksi viime viikolla valittu Francisco Sagasti (Partido Morado) on vannonut virkavalansa, hänen on määrä toimia Perun väliaikaisena presidenttinä ensi vuoden heinäkuun loppuun saakka. Porvarillinen media sanoo, että Sagasti valittiin hillitsemään poliittista tilannetta, joka on seurausta yhä pahenevasta korona- ja taloustilanteesta ja epäluottamuksesta valtaa pitäviä kohtaan.
Peru on syvällä poliittisessa kriisissä, Sagasti on jo kolmas presidentti viikon sisällä.Kongressin edellinen presidenttivalinta Manuel Merino erosi sunnuntaina oltuaan tehtävässä alle viikon. Merino nousi korruptiosta syytetyn Martin Vizcarran tilalle.Vizcarran lähtö on osa porvariston sisäistä ristiriitaa. Tämä sai aikaan suuria mielenosoituksia, joissa kuoli kaksi ihmistä ja useita loukkaantui poliisien taantumuksellisen väkivallan seurauksena. Mielenosoittajat vastasivat väkivaltaan heittämällä kiviä poliisia kohti, tuhoten kauppojen ikkunoita ja käteisautomaatteja.
Tämän hetkinen poliittinen kriisi Perussa on byrokraattisen kapitalismin kriisi, jossa vanha hallitseva luokka, maaherrat ja suurporvaristo eivät pysty hallitsemaan entiseen tapaan. Ympäri latinalaista Amerikkaa ja imperialistista hegemonistista supervaltaa Yhdysvaltoja porvariston sisäiset ristiriidat kärjistyvät, mikä on kiihdyttänyt opportunististen ja revisionististen ainesten pyrkimyksiä levittää kansanjoukkojen keskuudessa toiveajattelua ja illuusioita “paremmista vaihtoehdoista” vallitsevan järjestelmän sisällä.
Merino, Vizcarra ja Sagasti ovat yksi ilmaus tästä keskellä byrokraattisen kapitalismin kriisiä ja vanhan vallan kamppailua elämästä. Sagasti ja Partido Morado sanoo olevansa keskustalainen puolue, mutta se on aina nähtävä vastavallankumouksellisena. Sagasti yrittää saada perulaisten suosiota. Hän on akateemikko ja on toiminut useissa organisaatioissa, niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin. Sagasti on Yhdysvaltalaisen imperialismin agentti, joka edustaa taantumuksellisen valtion byrokraatteja, virkamiehistöä, joka tekee yhteistyötä eri hallitusten kanssa.
Revisionistipuolue Movadef tekee samanlaista myyrän työtä porvareille ja pyrkii reformeillaan säilyttämään vanhaa byrokraattista maanomistajaluokan ”demokratiaa”. Mitkään reformit eivät voi ratkaista perulaisten proletariaatin ja köyhien talonpoikien ongelmia. Vain ja ainoastaan uusdemokraattinen vallankumous ja keskeytymätön siirtyminen sosialistiseen vallankumoukseen pystyy vastaamaan joukkojen ongelmiin ja sementoimaan sen taisteluissa valloitetut edut. Kuten Ecuadorin tovereiden analyysissa Perun tilanteesta sanotaan; kaikkea on jo koitettu, byrokraatteja ja ”sosialisteja”, mutta he eivät ole kyenneet, eivätkä milloinkaan kykene antamaan joukoille sitä mitä ne tarvitsevat, nimittäin valtaa.