Proletariaatin kansainvälinen päivä 1.5. Suomessa

Tampere

Proletariaatin kansainvälisen päivän sarastaessa oli nähtävillä sitä puolustaneita julisteita, joita oli viikon ajan levitetty suuri määrä. Tietojemme mukaan ainoa poliittinen mielenilmaus Tampereella 1.5.2021 toteutettiin keskustorilla vallankumouksellisten toimesta, ilman ennakkoilmoitusta. Paikalla kuultiin megafoniin pidetty puhe, joka keräsi mitä sattumanvaraisimmin valikoituneelta yleisöltä huomiota, jopa kannustusta. Puheessa torjuttiin opportunismin “virtuaalivappu” proletariaatin kansainvälisen päivän vastaisena petoksena, selitettiin imperialismin nykyistä kriisiä ja maailmantilannetta Suomea koskevin huomioin, sekä annettiin maailmanvallankumouksen kasvavien näköalojen osana erityistä huomiota Brasiliassa etenevän vallankumouksellisen talonpoikaisliikkeen merkitykselle.

Toistamme Tampereella kuullusta puheesta kohdan:

“Niin kauan kuin saatamme muistaa, he (opportunistit) ovat marssineet porvariston alamaisuudessa, kantaen sen lippua kärjessään. Sitä vastoin vallankumoukselliset kaikissa maissa asettavat etusijalle proletaarisen internationalismin, työväenluokan kansainvälisyyden, yhtyen punaisen lipun alla. Hylkäisimmekö luokkamme taantumuksen käskystä, tai siksi että luokkamme suomalaisilta siskoilta ja veljiltä puuttuu vielä rohkeutta? Ei, me torjumme kaiken “linnarauhan” ja tahdomme rohkaista näyttäen suuntaa tuleviin koitoksiin. Vaikka olemmekin näennäisen yksin tällä torilla, maailman mitassa yhdymme miljooniin ja miljooniin.”

Näin osoitettiin vallankumouksellisen linjan ero hallituksessa istuvan vanhan valtion virallisen “vasemmiston” johtamaan kapitulaatioon, johon “ulkoparlamentaarinen vasemmisto” ja “antiautoritaarinen liike” ovat kansainvälisellä mittapuulla jopa harvinaisen totaalisesti Suomessa yhtyneet. Näin paljaana näyttäytyy imperialistisen Suomen hallituksen ja sen “kriittisten” perässälaahustajien välillä vallitseva synkkä suhde, mikä vastaa Kansainvälisen kommunistisen liikkeen tämänvuotisen yhteisjulkilausuman arviota, jonka mukaan opportunismi tiivistää rivejään vanhojen valtioiden kanssa.

Tämä näkyi esimerkiksi Tampereella, kun vallankumouksellisista poiketen “radikaalisinkaan” opportunismi ei näyttänyt joukoille vähäisintäkään elonmerkkiä vapun lähestyessä tai itse päivänä. Opportunismin monenkirjavien lippujen pysyessä piilossa vanhan valtion ja sen siniristilipun alaisuudessa, niitä vastaan liehui yksin sirpin ja vasaran punainen lippu.

Turku

Vallankumoukselliset kokoontuivat proletariaatin kansainvälisenä päivänä 1.5. Turun kauppatorille. Paikanpäällä kuultiin puhe, jossa korostettiin maailmanvallankumouksen strategista offensiivia ja vallankumouksellisen liikkeen kirkkaita näköaloja, kun taas taantumus ja imperialismi ryvettyvät parantumattomassa syvenevässä kriisissään. Kontingentti oli varustettu banderollilla ja punalipuilla, sekä tunnuksella, jossa vaaditaan työväenluokan vallankumouksellisen organisaation rekonstituutiota. Mobilisaatio oli näyttävä ja keräsi kauniina kevätpäivänä yli parikymmentä kuuntelijaa tiukoista koronarajoituksista huolimatta, jotka kieltävät yli 6 hengen julkiset kokoontumiset. Puheen jälkeen kontingentti marssi Vartiovuoren puistoon huudattaen tunnuksia kuten mm. “Ei vaaleja, vallankumous kyllä!”, “Eläköön vappu!”, sekä “Puolue, armeija, rintama – voittomme takaaja!” keräten roimasti huomiota ja yllättyneitä katseita. Puistossa käytiin useita hedelmällisiä keskusteluja joukkojen kanssa.

Kyseinen mobilisaatio oli kirkas osoitus vallankumouksellisen tilanteen epätasaisesta kehityksestä, sillä toistamiseen ns. “perinteiset vappumarssit” olivat Turussakin peruttu ja kaikenkarvaiset opportunistit ja revisionistit olivat päättäneet pitäytyä neljän seinän sisällä porvariston diktatuurin hallituksen käskyä kunnioittaen – ja hyvä niin! Ainoastaan marxisti-leninisti-maoistit marssivat proletariaatin kansainvälisenä päivänä Turussa osoittaen ideologiamme ainoaksi oikeaksi, ainoaksi, joka vastustaa kapitulaatiota kaikissa tilanteissa ja nostaa esiin oikeutetun tunnuksen: “On oikein kapinoida!”, joka teoissa osoittaa seisovansa samassa rintamassa kansainvälisen työväenluokan ja maailman sorrettujen kansojen kanssa.

Proletariaatin kansainvälinen päivä on taistelupäivä, voimien mittelö, joka kutsuu meitä kaduille ja aloitteellisuuteen.

 

Helsinki

Kuvassa Helsingissä havaittu maalaus.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.