“Vapaa, vapaa Palestiina!” – vastarinta voitti repression Helsingissä

(kuva: twitter/Varisverkosto)

Perjantaina 14.5. klo 17 alkaen Helsingissä Olympiastadionin parkkipaikalle alkoi kerääntyi ihmisiä Palestiina-lippujen kanssa pääasiassa autoin, jalan ja polkupyörin. Mielenosoitus oli alun perin ollut tarkoitus järjestää Eduskuntatalon edessä, mutta poliisi – vedoten koronaan – kielsi sen ja vaati mielenosoituksen järjestämistä ajoneuvokulkueena. Järjestäjät suostuivat.

Paikan päällä poliisi antoi ensiksi ohjeet moottoriajoneuvoille. Tämän jälkeen taktisesti, kun autoilijat olivat lähteneet kulkuneuvoihinsa, se ilmoitti pyöräilijöille ja jalankulkijoille, että heidän tulee noudattaa normaaleita liikennesääntöjä vedoten “hengenvaaraan”. Se kertoi tämän olevan mielenosoituksen järjestäjän tahto, mutta se ei suostunut joukkojen vaatimukseen saada kuulla tämä mielenosoituksen järjestäjältä itseltään. Joukot olivat hyvin tuohtuneita.

Voitto kansainväliselle solidaarisuudelle

Kaupunkitilan ottamisen kannalta suurimman massan muodostivat autot. Erään laskelman mukaan kulkueeseen osallistui noin sata autoa. Jokainen voi kuvitella millaiseen kaaokseen Helsingin keskustan liikenne menee, kun satakunta henkilöautoa ajaa Mannerheimintietä ja muita keskustan pääväyliä perjantaina alkuillasta. Solidaarisuus raikui huutojen, tööttäysten ja autostereoiden voimin Töölöstä Esplanadille visuaalisena täydennyksenään Palestiina-liput ja voitonmerkit. Voi vain kysyä, kumpi levittää paremmin huomiota Palestiinan kansan oikeutetulle taistelulle – tämä vaiko mielenosoitus Eduskuntatalon edessä.

Osallistujamäärän arvioiminen on tavallista vaikeampaa, mutta karkeita laskelmia voidaan tehdä lähtien siitä, että useimmissa autoissa oli vähintään yksi ihminen kuljettajan lisäksi. Pyöräilijöiden määrä oli joissain kymmenissä, kävelijöitä jopa noin sata ja lisäksi reitin varrelle oli organisoitunut useita karkeasti noin 10–30 hengen ryppäitä osoittamaan solidaarisuutta. Kun nämä kaikki lasketaan yhteen, voidaan heittää karkea arvio, että mielenosoitus mobilisoi noin 500 ihmistä, mikä antaa jonkinlaisen kuvan siitä, miten polttavaksi kysymys koetaan.

Entäpä alistuivatko polkupyöräilijät poliisin holhoukseen? Eivät. Ei tainnut yksikään polkupyörä käyttää niille tarkoitettuja väyliä, vaan letka eteni autotiellä. Tämä ei tiettävästi johtanut yhteenkään pidätykseen.

Poliisi oli kyvytön ylläpitämään edes koronarepressiotaan, jonka verukkeella se oli kieltänyt tavanomaisen mielenosoituksen. Mielenosoituksen alussa oli noin sadan ihmisen koronaturvaton kokoontuminen parkkipaikalla, kulkueen aikana liikkuvissa ja paikallaan pysyvissä osastoissa oli kymmeniä kussakin ja kulminaatiossa oli jopa muutaman sadan ihmisen hyvin tiivis kokoontuminen parkkipaikalla kuulemassa lyhyitä puheita, huutamassa iskulauseita ja hurraamassa Palestiinan kansan taistelulle ja menestyksekkäästi sujuneen mielenosoituksen johdosta.

Miksi poliisi piti niin heikosti kiinni repressiostaan? Eräs selvä syy on mielenosoituksen nauttima laaja tuki eri väestöryhmissä, mukaan lukien suomalaisissa, mikä näkyi selvästi yleisön suopeutena ja suoranaisena kannatuksena tälle tapahtumalle, joka haittasi heidän liikkumistaan kaupungilla. Toisaalta poliisin voimakas repressio vetäisisi Suomen valtion suoraan osapuoleksi ruokkien sitä, mitä Supo kutsuu “väkivaltaiseksi radikalisoitumiseksi” ja erityisesti “terrorismiksi”, so. se edistäisi imperialistisen sodan palaamista kotimaahan. Hillitäkseen tätä kehitystä, tai ainakin ruokkiakseen sitä mahdollisimman vähän, poliisi ei voinut hyökätä mielenosoituksen kimppuun ja pakottaa repressiotaan, siksi sen oli luovuttava siitä.

Ymmärtäen tuon, repression edessä valloitetun menestyksen perussyynä on pidettävä joukkojen lujaa yhteenliittymistä selvästi tiedostetun ja oikeutetun vaatimuksen hyväksi. Kaikki huudot vaativat vapautta ja rauhaa Palestiinalle ja tuomitsivat Israelin murhaajaksi. Englanninkielisistä yleisin oli “Free, free Palestine! Down, down Israel!” Lähes olemattomuudellaan loistivat BDS-kampanjan vaatimukset (boikotti, poissijoitus ja pakotteet), joita kuului lähinnä yksittäisten suomalaisten suusta. Kadulta joku huusi: “Al Mawt li Israel!” (Kuolema Israelille!). Eräässä autossa oli plakaatti, jossa luki: “Jerusalem is Palestinian”. Kokonaisuutena arvioiden, huomioiden monenkirjavuuden, joukot nostivat korkeimpana vaatimuksenaan vallan: valta palestiinalaisille.

Joukkojen kokoonpano

Mielenosoituksen ymmärtämiseksi kunnolla on vielä kiinnitettävä huomiota sen koostumukseen. Sitä voi luonnehtia muslimivaltaiseksi. Monet muslimit, taustoiltaan arabeja, afrikkalaisia ja muita, riippumatta kotimaastaan tai edes vanhempiensa kotimaasta, kokevat Palestiinan omakseen, missä on pitkät perinteet varsinkin arabikansojen yhtenäisyydestä taistelussa sionismia ja jenkki-imperialismia vastaan jo kylmän sodan ajoista. Imperialistien, varsinkin jenkkiläisten, ristiretki on yhdistänyt muslimit, joiden liike, saaden toisinaan erilaisia uskonnollisia muotoja, on luonteeltaan anti-imperialistista, se objektiivisesti heikentää jenkki-imperialismia. Tässä kontekstissa on huomionarvoista, että Palestiina-lippujen lisäksi paikalla oli myös yksi Afganistanin lippu ja toisaalta myös yksi Kurdistanin lippu.

Toinen koostumuksen kannalta huomattava piirre mielenosoituksessa oli naisten, varsinkin nuorten naisten, erittäin aktiivinen osallistuminen, mikä osaltaan heijastelee Palestiinan kansallisen vapautusliikkeen perinnettä, joka on tuottanut sellaisia kansallissankareita kuin Leila Khaled, mutta se heijastelee myös heidän kasvamistaan Suomessa yleensä muslimitaustaisina toisen polven maahanmuuttajina. Se vahvistaa naisten ja nuorten eturivin roolin anti-imperialistisessa taistelussa, kansallisessa vapautusliikkeessä proletaarisen maailmanvallankumouksen perustana.

Kolmas huomattava seikka laajemmin ottaen mielenosoituksen kokoonpanosta on, että tyypillinen vasemmistoskene oli hyvin marginaalista eikä edes pyrkinyt kaappaamaan joukkoja opportunismille. Ainoastaan yksi antifa-lippu. Liekö sitten niin, että semmoiset porukat kuin Vasemmistonuoret ovat niin innoissaan lähestyvistä kuntavaaleista? Joka tapauksessa mielenosoituksen vallankumoukselliset vaatimukset ja syvä viha Israelia kohtaan olisivat olleet ristiriidassa Vanun “kahden valtion mallin” kanssa.

Merkitys

Liittyneinä lujalla anti-imperialistisella pohjalla solidaarisuudessa Palestiinan kansalle puolustaen sen oikeutettuja vaatimuksia, pääasiassa valtaa, mielenosoitus sai voiton repressiosta. Ideologisesti se todisti jälleen kerran oikeaksi Engelsin teesin, että kun joukko on selvillä päämäärästään, se voittaa minkä tahansa repression, ja näytti konkreettisesti puheenjohtaja Maon sanat joukkojen rajattomasta luovasta voimasta ja puheenjohtaja Gonzalon sanat siitä, kuinka joukot ovat aina osanneet taistella.

Poliittisesti mielenosoitus oli tärkeä solidaarisuuden ilmaus erityisesti Palestiinan kansalle ja laajemmin kaikille kansoille, jotka taistelevat imperialismia vastaan, sorrettujen kansakuntien kansallisille vapautusliikkeille maailmanvallankumouksen perustana. Tämä kansainvälisen solidaarisuuskampanjan kannalta. Toiseksi, sen merkitys luokkataistelulle Suomessa ansaitsee erityistä huomiota:

Ensiksi se on voitto, joista jokaista vallankumouksellisten tulee kohottaa korkealle vallankumouksellisen optimismin valamiseksi joukkoihin, vieläpä, kun tämä voitto saavutettiin vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun 1.5. ay- ja vasemmistoliike oli kapituloitunut internetin komeroihin.

Toiseksi, se osoittaa, miten syvästi joukkoja liikuttava kysymys anti-imperialismi on luokkataistelulle Suomessa. Tämän faktan tekee entistä polttavammaksi se, että muslimitaustaiset joukot ovat kilpa-areena, jossa vastassa on salafismi, joka on lähettänyt Suomestakin useita kymmeniä maailmanvallankumouksen strategisen offensiivin ilmauksia sotimaan maailmalle jenkki-imperialismia vastaan.

Molemmat huomiot korostavat sitä, että vallankumouksellisten on lujasti tartuttava proletaariseen internationalismiin ymmärtäen sen strategisen merkityksen syvimpien joukkojen mobilisoimisessa maailmanvallankumouksen hyväksi.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.