Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
VAALIT, EI! VALLANKUMOUS, KYLLÄ!
Aluevaalien merkitys
Porvariston diktatuuri, osana yli 100-vuotista demokratiansa kriisiä, joka osoittaa pahenemisen, ei helpottumisen merkkejä, valmistautuu aluevaaleihin. Kuten monet porvaritkin ovat tunnustaneet, näissä vaaleissa ei päätetä mitään, ne ovat vastakkaisia demokratialle. Ne on luotu verhoksi vallan absoluuttiselle keskittämiselle taantumuksen korkeimman poliittisen johdon käsiin, erityisesti valtioneuvostolle ja valtiovarainministeriölle.
Vaalit tapahtuvat tuloksena osittaisesta niin kutsutusta sote-uudistuksesta, joka taantumuksen mukaan on tarpeellinen julkisten palveluiden “sopeuttamiseksi” väestön ikääntyessä ja muuttaessa keskuksiin. Näillä vaaleilla oikeutetaan leikkaukset, jotka on jo päätetty valtiovarainministeriössä. Kohdistetaanko leikkaukset ennen kaikkea pieniin kuntiin? Niissäkin asuu valtava väestöjoukko! Esimerkiksi pienissä, alle 10 000 asukkaan kunnissa asuu yhteensä lähes 900 000 ihmistä, so. 16 % koko väestöstä. Vai kohdistetaanko leikkaukset suurimpiin? Kenties keskisuuriin? Kun olemassaolevia resursseja on päätetty jakaa uudelleen, niin miten tahansa ne jaetaankin, jossain tulee aina leikkauksia. Myös uusi hallintoapparaatti tuottaa kuluja, joten “kustannusneutraalisuus” kannustaa entistä suurempiin leikkauksiin.
Toisena puolena on valtiomonopolistisen kapitalismin impulsoiminen antamalla “leveämmät hartiat”. Ottaen huomioon “hyvinvointialuelakiin” kirjatut kilpailua yms. koskevat säädökset, tämä tarkoittaa, että mm. niin sanottujen terveyspalveluyritysten kautta kulkevat finanssipääoman, sekä valtiollisen että ei-valtiollisen, voitot tulevat kasvamaan entisestään. Markkinan vuotuinen suuruus on noin 20 miljardia, enemmän kuin kaikkien ns. terveyspalveluyritysten nykyinen vuotuinen liikevaihto yhteenlaskettuna. Siitä riittää voittoja kotiutettavaksi. Ne ovat voittoja, joiden kääntöpuolena ovat tosiasiassa leikkaukset.
Ns. sote-uudistus on tietysti vain yksi osa, eikä edes tärkein osa, koko porvarillista politiikkaa, mutta siinä kiteytyy paljon: sekä taloudellisella että poliittisella alalla tapahtuva hyökkäys kansaa vastaan. Siksi joukot, jotka ovat jo valmiiksi käymistilassa imperialismin yleiskriisin syvetessä ns. “koronakriisinä”, tulevat hylkäämään nämä vaalit. Taantumuspiireissä kauhistellaan jo, että äänestysaktiivisuus jää alle 50 %:n, ja kehotetaan perverssisti äänestämään “demokratian puolesta”. Taantumus haluaa tätä siksi, että se voisi esittää järjestelmänsä legitiiminä, yleistä hyväksyntää nauttivana. Siksi, kun joukot hylkäävät vaalifarssin, porvarillisen demokratian kriisi pahenee, so. vallankumouksellisen tilanteen ensimmäinen, perustava edellytys kasvaa. Jos halutaan vauhdittaa vallankumousta, on toimittava tähän suuntaan.
Marxilaiset antavat tukensa joukkojen vaistomaiselle, vaaleja vastaan suuntautuvalle protestille, joka ilmenee vielä passiivisena vaaleista syrjässäolona, ja pyrkivät kehittämään sitä aktiiviseksi vaaliboikotiksi. Proletariaatin alhainen äänestysaktiivisuus on huuto, joka kutsuu johtamaan joukkoja vallankumoukselliseen taisteluun.
Revisionistien kujanjuoksu
Revisionistit, porvariston asiamiehet työväenliikkeessä, näyttelevät oman roolinsa, kun he väittävät osallistuvansa näihin(kin) vaaleihin tarkoituksenaan tehdä joukoille tunnetuksi muka-vallankumouksellista ohjelmaansa ja muka-paljastaa porvarilliset edustuslaitokset. Miten tämä näkyy heidän vaaliohjelmassaan? Valtion tai vaalien luokkaluonteesta ei puhuta sanallakaan. Sen sijaan he sanovat: “Aluevaltuustoihin valittavat ihmiset päättävät tulevaisuudessa, miten sinä saat turvaa, kun elämä kolhii. Siksi aluevaaleissa kannattaa asettua ehdolle ja äänestää.” Tämä on virheellistä, sillä noiden aluevaltuustojen kautta ei toteuteta demokratiaa. Kyse on puhtaasti vaalien antidemokraattisen luonteen peittelystä revisionistien toimesta. Toki he muistuttavat vastustaneensa mm. toteutunutta “sotemallia”, esittävät kritiikkiä ja huolenaiheitaan, mutta loppujen lopuksi he sittenkin tulevat väittäneeksi, että aluevaltuustoilla olisi valtaa ja vaaleihin tulee siksi osallistua. Tämäkö on sitä paljastamista?
Paljonko sitten puhutaan siitä vallankumouksellisesta vaihtoehdosta? Ei yhtään. Sanat sosialismi tai vallankumous eivät löydy heidän aluevaaliohjelmastaan kertaakaan. Löytyisikö kuitenkin edes jotain? Jos oikein tarkkaan katsotaan, niin puhuttaessa ns. työpaikkademokratiasta, jonka sisältönä on muuten korporativismi, sanotaan tällaista: “Tarvitaan rohkeutta kokeilla ennakkoluulottomasti uusia, vanhan vallan kyseenalaistavia toimintamuotoja, joilla soten henkilökunta voi tuoda oman käytännön osaamisensa mukaan päätettäessä työpaikkojen järjestelyistä ja käytännöistä”. Vanhan vallan kyseenalaistavia toimintamuotoja – vanhan vallan puitteissa? Suomalaisten revisionistien yritykset silmänkääntötemppuihin ovat surkeaa katsottavaa!
Lenin on joskus neuvonut, että jos Duumassa on määrä pitää 30 minuutin puhe, siitä 5 minuuttia voidaan käyttää puhumaan jostain reformista ja loput – tulevasta vallankumouksesta. Revisionistit, jotka ovat uponneet syvälle parlamenttikretinismissään, eivät ole edes kääntäneet tuota suhdetta päälaelleen, vaan poistaneet tyystin puheen vallankumouksesta. He voivat väittää käyttävänsä vaaleja vallankumouksellisen ohjelman tunnetuksi tekemiseen ja porvarillisen demokratian paljastamiseen, mutta faktat puhuvat puolestaan: he eivät käytä.
Mutta heidän opportunisminsa ei vielä pääty tähän. Mitä heillä on tarjottavana sille työväenluokan huomattavalle osalle, joka on jo karistanut illuusionsa? Se osa, joka “ei löydä” – eikä voikaan löytää – “sopivaa ehdokasta”; se osa, joka on kyllästynyt kuuntelemaan valheellisia lupauksia; se osa, joka on näissä vaaleissa luokan selvänä enemmistönä. Tuo osa koostuu syvimmistä ja laajimmista joukoista, joiden edut kaikkein vähimmin sopivat yhteen vallitsevan järjestyksen kanssa ja joihin aitojen kommunistien tulisi nojautua. Vieläkin enemmän: nykyisessä luokkataistelutilanteessa, kun proletariaatilta puuttuu vielä todellista etujoukkoa, eikö noiden syvimpien ja laajimpien joukkojen valloittamisen tulisi olla tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen tehtävä?
Revisionistit hurskastelevat tekopyhästi “joukoilla”, mutta jos kysymys asetetaan kylmästi, niin eduskuntavaaleissa, jossa äänestämättömien joukko on suppein (pl. presidentinvaalit, joissa revisionisteilla ei ole omaa ehdokasta), nähdään, että Suomessa asuvien äänestämättömien joukko on yli 200-kertainen kahden revisionistipuolueen yhteenlaskettuun äänimäärään nähden. Ainakaan nuo syvimmät ja laajimmat joukot eivät seuraa revisionisteja, se on selvää. Revisionistien joukkovaikutusta rajoittaa, että he ovat hyväksyneet heittävänsä syvimmät ja laajimmat joukot kölin ali seuraten revisionistista teesiä “voimien rauhanomaisesta kerryttämisestä”. Tekevätkö he sen tyhmyyttään? Eivät. Porvariston asiamiehinä heidän tehtävänsä nykyisessä tilanteessa on pyrkiä estämään ja haittaamaan proletariaatin etujoukon muodostumista ohjaamalla luokan parhaat lapset taistelemaan vanhan vallan sisällä eikä sen murskaamiseksi. Heidän harmikseen tosin luokan parhaimmistolla ilmenee jo selvää taipumusta vaaleja vastaan, ja tämä aiheuttaa ongelmia jo heidän omien riviensä sisälläkin, kun erityisesti osa nuorisoa – luokkamme parhaita nuoria! – kyseenalaistaa koko vaalipuuhastelun mielekkyyden nykyisessä luokkataistelutilanteessa.
Viimeisenä naulana revisionistien arkussa ovat käytännön tulokset. Eduskuntavaaleissa Suomen suurimman revisionistipuolueen vaalikannatuksesta oli vuonna 2019 pudonnut jo 80 % vuoden 2003 “huippulukemista”, jolloin se oli silloinkin vähemmän kuin 1 %. Revisionistipuolueiden yhteenlaskettu kannatus laski samana aikana noin 77 %. Laskeva vaalikannatus kärjistää ristiriitaa vilpittömien vallankumouksellisten ja revisionistisen johdon välillä noissa puolueissa, kun yhä useampi heidän riveissään oleva vasemmistolainen menettää illuusionsa revisionistisiin, parlamenttikretinistisiin johtajiin. Kunhan tuolla vasemmistoaineksella on oikea johto, se pystyy heittämään syrjään revisionistiset ja opportunistiset huijarit – tämän totuuden on historia meille hyvin opettanut, alkaen SKP:n perustamisesta taistelussa tannerilaisia ja muita opportunisteja vastaan, kun Suomen proletariaatin parhaat lapset seurasivat Leninin suurta johtoa, unohtamatta myöskään tällä vuosituhannella esimerkiksi revisionistipuolueessa käytyä terävää kahden linjan taistelua, joka johti Marxilais-leniniläisen yhteiskuntatieteen seuran (MLYS) perustamiseen (huolimatta tuon seuran ideologisista ongelmista, jotka johtivat sen kapituloitumiseen).
Me, marxilaiset, sen sijaan voimme osoittaa myönteisiä kokemuksia vaaliboikotista: varsinkin käynnissä olevat kansansodat Perussa, Turkissa, Intiassa ja Filippiineillä sekä valmisteilla olevat muissa maissa. Erityisesti korostamme Perua, jossa Kommunistinen puolue, omaksuen Kiinan kommunistisen puolueen 70-luvulla tekemän analyysin proletariaatin kokemuksesta vaaleista ja parlamenteista, on määrätietoisesti vastustanut kaikkia taantumuksen vaaleja, käyttäen vaaliboikottia itse kansansodankin aloittamiseen, seuraten Leninin neuvoa kapina-tunnuksen yhdistämisestä vaaliboikottiin. Tämän linjan tulokset? Suuressa osassa maata vanha valta murskattiin ja pystytettiin uusi valta: uudet tuotantosuhteet, uusi politiikka, uusi kulttuuri. Huolimatta vuoden 1992 tilapäisestä mutkasta tiellä Perun kansansodassa, nuo ovat saavutuksia, jollaisia revisionistit eivät voi osoittaa kertaakaan saavuttaneensa missään maassa yli 70 vuoteen. Tuoreempana esimerkkinä on Brasilian vallankumouksellinen talonpoikaisliike, jota on Suomessakin tehty tunnetuksi; hyläten vaalit, hyläten opportunisti Lulan ja muut huijarit muka “pienempänä pahana”, se on valloittanut maata talonpojille murskaten vallankumouksellisesti vanhat puolifeodaaliset tuotantosuhteet, saaden aikaan konkreettista parannusta joukkojen elämään.
Yhtä väärin, kuin yksien revisionistien parlamenttikretinismi, on toisten revisionistien näissä vaaleissa osoittama passiivinen välinpitämättömyys. He eivät osallistu vaaleihin eivätkä agitoi niitä vastaan, vaan ovat kuin mitään ei olisikaan. Syynä tähän on ilmeisesti heidänkin yhtäläinen halunsa osallistua vaaleihin, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi, kun heidät on 8-vuotiskierrossaan jälleen poistettu puoluerekisteristä. Tuollaisella välinpitämättömyydellä, passiivisella vaaleista syrjässäololla, on yhtä vähän tekemistä todellisen leniniläisen vaaleihin suhtautumisen kanssa kuin toisten revisionistien vaalinäpertelyllä.
Ainoa marxilainen kanta
Ainoat todelliset marxilaiset, so. tänä päivänä marxisti-leninisti-maoistit, kannattavat vaaliboikottia. Se vastaa proletariaatin kokemusta vaaleista ja parlamenteista 1900-luvulta, ja se vastaa maailmanvallankumouksen nykyistä vaihetta: strateginen offensiivi, so. aikakausi, jolloin imperialismi tulee lakaistuksi pois Maan päältä ja proletariaatti asettuu lopullisesti valtaan. Tälle aikakaudelle on ominaista, että imperialismin yleiskriisi pahenee imperialismin mädäntymisen saavuttaessa ennenkuulumattoman laajuuden, samoin pahenee sen demokratian kriisi ja, pääasiassa, vallankumouksesta on tullut päätendenssi, so. joukot kaikkialla maailmassa hylkäävät vaalifarssin ja tarttuvat aseelliseen vastarintaan. Maailmanvallankumouksen nykyisessä vaiheessa vallankumousta ja joukkojen kasvattamista sitä varten vastaa vaaliboikotti, seuraten Perun kommunistisen puolueen (PKP) opetusta: “Vaalit ovat ratkaisevantärkeitä taantumukselle. Boikotti kasvattaa joukkojen tendenssiä vallankumoukseen.”
Hylätessämme parlamentaarisen tien, jota revisionistit huonolaatuisista peittely-yrityksistään huolimatta pohjimmiltaan kannattavat, hylätessämme vaaleihin osallistumisen välineenä, “matkalaukkuna, joka on pitänyt jättää asemalle”, me kannatamme kansansodan tietä vallan valtaamiseksi proletariaatin diktatuurille ja sen puolustamiseksi. Se on ainoa tie, joka voi yli 70 vuoteen osoittaa mitään tuloksia todellisesta etenemisestä vallankumouksen aloittamiseksi ja sen kehittämiseksi korkeimmassa muodossaan. Se on maoismin ydin, ja siksi olla marxilainen tänä päivänä merkitsee, että on marxisti-leninisti-maoisti. Kommunistien, muodostumassa olevien, yhtenäisyys vallankumouksen puolesta saavutetaan yhdistymällä maoismin alle. Tämä on edesmenneen, ikuisesti kunnioitetun ja ylistetyn puheenjohtaja Gonzalon suuren johdon pääkontribuutio kansainväliselle kommunistiselle liikkeelle, ja me jatkamme hänen suuren johtonsa puolustamista kohottaen korkealle hänen universaalisti pätevät kontribuutionsa.
Nykyisessä tilanteessa, kun Suomessa viivästyneenä strategisena tehtävänä, kiireellisimpänä tehtävänä vallankumouksen hyväksi on etujoukon järjestäminen, Suomen kommunistisen puolueen rekonstituoiminen, pidämme joukkotyön kannalta vaaliboikottia kansansodan tien ottamiseksi täysin korvaamattomana syvimpien ja laajimpien joukkojen valloittamiseksi tuota tehtävää varten, vastustaen leppymättömässä taistelussa revisionismia vastaan heidän teesiään “voimien rauhanomaisesta kerryttämisestä”. Taktisesti on tarpeetonta kehottaa olemaan äänestämättä, sillä joukot tekevät sen muutenkin; sen sijaan äänestämättä jättäminen on tehtävä tietoisemmaksi, selitettävä, miksi joukkoja varten ei nyky-Suomessa ole demokratiaa, miksi heille ei löydy sopivaa ehdokasta jne. Mutta vieläkin tärkeämpää, on selitettävä, että nämä ja monet muut asiat voidaan ratkaista vain kansansodan tietä, vain vallankumouksen kautta, asettaen pääpainon nimenomaan vallankumouksesta eikä reformeista puhumiselle kuten Lenin opetti, ja on mobilisoitava ja organisoitava joukkoja taisteluun heidän päivänvaatimustensa puolesta käsittäen vallan joukkotyön pääasialliseksi puoleksi, josta käsin lähestymme päivänvaatimuksia, käyttäen päivänvaatimusta joukkojen kasvattamiseksi taisteluun vallasta.
Meitä marxilaisia syytetään joskus siitä, että vastustamme reformeja. Me emme vastusta, vaan kannatamme parannuksia joukkojen oloihin, ja sanottakoon selvästi: vielä nykyisen järjestelmänkin vallitessa kannatamme niitä puolustustaistelussa riistoa vastaan. Parannukset ovat joukoille hyväksi, ja vieläkin tärkeämpää, tuossa taistelussa joukot oppivat valtiotiedettä, vallankumouksellista politiikkaa, tulevat kykeneviksi murskaamaan vanhan vallan ja pystyttämään uuden, proletariaatin diktatuurin vallan, jonka kautta vain voidaan parannukset turvata ja toteuttaa laajamittaisesti.
Nykyisessä tilanteessa joukkotyön kahden puolen oikea yhdistäminen on sitäkin tärkeämpää, kun jättimäinen, maailmanlaajuinen liikatuotannon kriisi, jonka täyteen mittaan puhkeamista on ns. elvytyksellä lykätty, tekee tuloaan, mikä tulee tarkoittamaan entistä raaempaa hyökkäystä joukkojen taloudellisiin ja poliittisiin oikeuksiin. Jo nyt joukot ovat käymistilassa, puhumattakaan siitä räjähtävyydestä, jonka tulemme lähivuosina näkemään. Joukot, jotka Suomessa lasketaan kymmenissä ja sadoissa tuhansissa, tulevat taistelemaan päivänvaatimustensa puolesta, ja marxilaisten on osattava antaa noille joukoille vallankumouksellinen johto. Siksi päivänvaatimus on pidettävä kirkkaana mielessä osana vaaliboikottitaistelua, jonka päätehtävänä on palvella kansansodan tietä vastustaen parlamentaarista tietä.
Vaalit, ei! Vallankumous, kyllä!
Kuolema revisionismille! Eläköön marxismi-leninismi-maoismi, puheenjohtaja Gonzalon universaalisti pätevät kontribuutiot!
Syvimpiin ja laajimpiin joukkoihin! SKP:n rekonstituution puolesta!
Maolainen komitea Suomessa
tammikuu 2022