Itävalta: Lääkepula!

Itävaltalainen vallankumouksellinen ja demokraattinen sanomalehti Rote Fahne (Punalippu) uutisoi, että Itävallassa on jatkunut lääkepula jo kuukausien ajan. Erityisesti pulaa on antibiooteista sekä kipulääkkeistä, kuten myös monista muista ihmisten arjessaan tarvitsemista lääkkeistä. Tutkimusten mukaan joka kuudes kroonisista kivuista kärsivä itävaltalainen on joutunut tulemaan toimeen ilman hänelle määrättyjä lääkkeitä. Samanlainen ilmiö esiintyy tällä hetkellä kautta maailman.

Aikaisemmin tällainen lääkepula on Euroopassa koskenut lähinnä Itä- ja Keski-Euroopan sorrettuja kansakuntia, kuten Bulgarian, Romanian ja Puolan kaltaisia maita. Nuo maat eivät ole väestön köyhyyden vuoksi olleet houkuttelevia lääkemonopoleille. Tämän vuoksi lääkemonopolit ovat tunkeutuneet enemmän imperialististen maiden markkinoille. Imperialistisissa maissa on ikääntyvä väestö, jolle on taattu suhteellisen hyvä pääsy terveydenhoitoon ja rahaa lääkkeisiin. Rote Fahne kirjoittaa, että syy lääkepulaan on pitkän toimitusketjun ongelmat. Suurin osa maailman lääkkeistä valmistetaan sosiali-imperialistisessa Kiinassa ja Aasian sorretuissa maissa, kuten Intiassa. Näissä maissa työläisille tarvitsee maksaa olematonta palkkaa ja muutenkin työehdot ovat äärimmäisen huonot työläisten kannalta. Erityisesti Intian rooli maailman lääkkeiden valmistajana voimistuu koko ajan, sillä noin 20 prosenttia maailmanmarkkinoiden geneerisistä lääkkeistä tuotetaan Intiassa, ja määrä vain kasvaa koko ajan. Vaikka lääkkeet tuotetaan Aasiassa, niin silti maailman suurimmat lääkeyhtiöt ovat Kiinasta, Yhdysvalloista, Sveitsistä, Saksasta, Englannista, Ranskasta tai Japanista. Näitä lääkeyhtiöitä ei kiinnosta kansojen hyvinvointi, vaan se miten ne maksimoivat voittonsa.

Monet sakslaisen imperialismin johtaman Euroopan unionin imperialistiset jäsenvaltiot sekä niiden yritykset, ovat jo vuosia valittaneet kiinalaisen sosiali-imperialismin alati kasvavasta roolista lääkemarkkinoilla. Puhutaan ihan Kiina riippuvuudesta. Euroopan unioni on esittänyt ehdotuksen lääkkeiden valmistuksen lisäämiseksi Euroopassa. Reutersin tietojen mukaan uusi ehdotus helpottaisi esimerkiksi geneeristen lääkkeiden saamista nopeammin markkinoille. Lisäksi on ajettu sellaista asiaa, että Europpan unionin jäsenmaiden yritykset voisivat saada yksinoikeudet joihinkin antibiootteihin.

Ehdotuksen pohjalta ollaan näillä näkymin tekemässä lakia vuonna 2025. Pieni apu joukkojen hätään saa siis odottaa melkein kaksi vuotta. Jo koronapandemian aikana monet Euroopan maiden hallitukset antoivat suuria summia rahaa suurporvaristolle lääketuotannon lisäämiseksi. Esimerkiksi Itävalta on investoinut jättimäisiä rahasummia sveitsiläisten yrityksen Novartiksen lääketehtaalle Tirolissa. Tilanne pysyy kuitenkin samana. Kaikesta huolimatta nämä Euroopan unionissa suunnitellut lait eivät tule siirtämään lääkkeiden tuotantoa sen enempää Euroopan imperialistisiin maihin, vaan tuotanto pidetään edelleen sorretuissa maissa. Euroopan imperialistit vain haluavat lisää joitakin etuja itselleen kamppailussa venäläistä imperialismia, kiinalaista imperialismia tai jenkkiläistä imperialismia vastaan.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.