Marxismi-leninismi-maoismista

Perun kommunistisen puolueen keskuskomitean asiakirja “Marxismi-leninismi-maoismista” on proletariaatin ideologian kirkkaimpia klassikoita, sillä se ensimmäisenä tekee kattavan yhteenvedon maoismista proletariaatin ideologian uutena, kolmantena ja korkeampana vaiheena. Asiakirjan alkuperäinen versio on vuodelta 1982, käännös perustuu vuoden 1988 perusasiakirjoista (esp. documentos fundamentales) löytyvään versioon. Puheenjohtaja Gonzalon johdolla uudelleenpystytetty Perun kommunistinen puolue piti vuonna 1988 ensimmäisen kongressinsa keskellä aloittamaansa ja johtamaansa kansansotaa. Kongressi hyväksyi puolueen yhtenäisyyden perusteet, jonka yhtenä puolena ovat perusasiakirjat, joihin kuuluu käsillä olevan asiakirjan lisäksi esitys Gonzalon ajattelusta sekä yleisohjelma ja demokraattisen vallankumouksen ohjelma. Toisena puolena hyväksyttiin yleinen poliittinen linja, joka koostuu viidestä osasta: kansainvälinen linja, demokraattisen vallankumouksen linja, sotilaallinen linja, kolmen vallankumouksellisen välineen rakennuslinja sekä joukkolinja.

Käsillä oleva suomennos avaa Punalipun uuden julkaisusarjan “Perun kommunistisen puolueen teoksia”. Tällä sarjalla halutaan kunnioittaa Perun kommunistista puoluetta, joka on ensimmäisenä syntetisoinut proletariaatin ideologian uusimman vaiheen, ja Perun kansansotaa, joka on ideologiamme tähän saakka kirkkain tähti. Meidän kommunistien näkökulmasta korkein kunnia, jonka voimme perulaisille tovereillemme antaa, on tutkia ja soveltaa heidän mitä edistyneimpiä oppejaan, ja toivomme tämän julkaisusarjan myötä antaa yhä useammalle mahdollisuuden tähän ensiarvoisen tärkeään tehtävään. Seuraavaksi sarjassa on vuorossa yleinen poliittinen linja edellä esitetyssä järjestyksessä. Tämä suomennos on tehty ensin englanninnoksesta (http://www.signalfire.org/?p=16589), ja se on tarkistettu Perun kansanliikkeen toimittamaa espanjankielistä tekstiä (http://solrojo.org/pcp_doc/pcp_gd88.htm) vasten.

Luokkataistelun uunissa kansainvälisen proletariaatin ideologia kypsyi marxismiksi, joka jälkeenpäin kehittyi marxismi-leninismiksi ja myöhemmin marxismi-leninismi-maoismiksi. Täten, proletariaatin tieteellisellä ideologialla – jonka kaikkivoipaisuuden perustana on totuus – on kolme astetta, merkkipaalua sen kehityksen dialektisessa prosessissa: 1) marxismi, 2) leninismi ja 3) maoismi. Nämä kolme vaihetta ovat osia samasta ykseydestä, joka sai alkunsa “Kommunistisesta manifestista” sataneljäkymmentä vuotta sitten, jylhässä ja sankarillisessa luokkataistelussa, kiihkeässä ja hedelmällisessä kahden linjan kamppailussa kommunististen puolueiden itsensä sisällä – vain ja ainoastaan työväenluokan suunnattoman ajatustyön ja toiminnan ansiosta. Edelleen tänä päivänä kolme sammumatonta soihtua kajastaa ylitse muiden: Marx, Lenin ja Mao Zedong, jotka kolmen suuren harppauksen voimin ovat aseistaneet meidät voittamattomalla marxismi-leninismi-maoismin ideologialla, joka on tänäpäivänä pääasiassa maoismia.

Kuitenkin, vaikka marxismi-leninismi on oikeutetusti tunnustettu universaalisti pätevänä, maoismi ei ole vielä saavuttanut samanlaista tunnustusta. Jotkut yksinkertaisesti kieltävät sen mahdollisuuden edes koskaan saavuttaa tuollaista tunnustusta, kun taas toiset hyväksyvät sen vain irrallisena ”Mao Zedongin ajatteluna”. Pohjimmiltaan molemmat näistä teeseistä omine poikkeavuuksineen, kieltävät sen marxilaisuuden yleispätevän kehityksen, jonka puheenjohtaja Mao Zedong on työllään saanut aikaiseksi. Maolaisuuden “ismi”-luonteen kieltäminen kieltää myös sen universaalin pätevyyden sekä luonnollisesti myös sen aseman kansainvälisen proletariaatin ideologian kolmantena, uutena ja korkeampana asteena: marxismi-leninismi-maoismina, pääasiassa maoismina, jota me kannatamme, puolustamme ja sovellamme.

Eräänlaisena JOHDANTONA, jotta voisimme paremmin ymmärtää maoismia ja sen puolesta kamppailemisen välttämättömyyttä, muistelkaamme Leniniä. Hän opetti meille, että sitä mukaan, kun vallankumous etenee itään, se ilmentää erityisiä olosuhteita, jotka ovat uusia tilanteita – kuitenkaan olematta ristiriidassa sen yleisen kehityksen periaatteiden tai lakien kanssa – joita marxisimi ei voi jättää huomioimatta saattamatta vallankumousta vaaraan tai häviöön. Huolimatta siitä vastustuksesta, jota pedanttiset, liberalismilla ja väärällä marxilaisuudessa täytetyt kirjaviisaat tätä tulkintatapaa kohtaan nostavat, ainoa oikea tapa toteuttaa marxismia on soveltaa sitä konkreettisiin olosuhteisiin ja ratkaista ne ongelmat, joita jokainen vallankumous väistämättä tulee kohtaamaan. Tätä vastaan nousevat farisealaiset ja kauhistuneet ”ideologian, luokan ja kansan puolustustajat”, revisionistit, opportunistit ja luopiot, vanhan järjestyksen akateemikot raivokkailla hyökkäyksillä marxismia vastaan, akateemikot, jotka ovat antaneet mieltensä mädäntyä porvarillisella ideologialla, nämä jotka puolustavat sokeasti vanhaa yhteiskuntaa, jossa he ovat itse loisen asemassa. Lenin sanoi selkeästi myös sen, että vallankumous idässä tulee asettamaan uusia ja suuria yllätyksiä niille, jotka orjallisesti seuraavat vain ja ainoastaan selkeästi merkittyjä polkuja, ja jotka ovat kykenemättömiä näkemään uutta; ja kuten me kaikki teidämme, hän luotti itäisiin toeverihinsa näiden ongelmien ratkaisemiseksi, joita marxismi ei ollut vielä kyennyt ratkaisemaan.

Edelleen, meidän on pidettävä mielessämme, että kun toveri Stalin oikein ja oikeutetusti totesi, että olemme astuneet leninismin asteeseen marxismin kehityksessä, heräsi silloinkin vastustusta niiltä tahoilta, jotka väittivät puolustavansa marxismia. Oli silloinkin niitä, jotka sanoivat, että leninismi on sovellettavissa vain takapajuisissa maissa. Mutta taistelujen siimeksessä, käytännön työssä väkevöityi leninismi suureksi kehitysaskeleeksi marxilaisuudessa, jolloin proletaarinen ideologia alkoi paistamaan voitokkaasti maailman kasvoille marxismi-leninisminä.

Tänään, maoismi on samanlaisen tilanteen edessä. Kaikki uudet ajatukset, myös marxilaisuus, ovat aina kehittyneet taisteluiden kautta, ja niin tässäkin tilanteessa maoismi tulee tekemään itsensä tunnustetuksi taistelujen siimeksessä.

Mitä tulee KONTEKSTIIN, jossa puheenjohtaja Mao Zedong toimi: Maoismi taottiin kansainvälisen imperialismin olosuhteissa, maailmansotien, kansainvälisen proletaarisen liikkeen, kansallisen itsenäisyysliikkeen tuoksinassa, keskellä marxismin ja revisionismin välistä kamppailua ja SNTL:n kapitalistista restauraatiota. Kolme suurta historiallista merkkipaalua on nostettava esille tältä vuosisadalta: ensiksi, vuoden 1917 Lokakuun vallankumous, joka aloitti maailman proletaarisen vallankumouksen aikakauden; toiseksi, Kiinan vallankumouksen voitto vuonna 1949, joka muutti voimien tasapainoa kohti sosialismia; ja kolmanneksi, Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous, joka alkoi vuonna 1966 jatkeena vallankumoukselle proletaarin diktatuurin alaisuudessa tarkoituksenaan ylläpitää vallankumouksen kurssia kohti kommunismia. On riittävää maininta, että puheenjohtaja Mao johti näitä kahta jälkimmäistä suurenmoista historiallista saavutusta.

Maailmanvallankumouksen keskuksessa, Kiinassa, maoismi ilmeni mitä monimutkaisimmassa ristiriitojen verkossa, armottomassa ja kiihkeässä luokkataistelussa, jota leimasi imperialististen voimien pyrkimykset repiä ja jakaa Kiina kappaleiksi, Mantšurian keisarikunnan romahdettua (1911), vuoden 1919 anti-imperialistisessa liikkeessä, suurten talonpoikaismassojen kapinoissa, 22 vuotta kestäneessä aseellisessa kamppailussa demokraattisen vallankumouksen puolesta, suuressa kilpailussa rakentaa ja kehittää sosialismia ja kymmenessä vallankumousvuodessa, jotka kantoivat Kulttuurivallankumousta eteenpäin, kuten myös terävimmässä kahden linjan kamppailussa Kiinan kommunistisen puolueen sisällä, erityisesti revisionismia vastaan. Kaikkea tätä kehysti edellämainittu kansainvälinen tilanne. Näiden historillisten tekojen summasta meidän on erotettava neljä tapahtumaa, joilla on erityistä merkitystä: Kiinan kommunistisen puolueen perustaminen vuonna 1921; Syksyn sadonkorjuun kapina (Autumn Harvest Uprising), joka aloitti polun maaseudulta kaupunkeihin vuonna 1927; Kansantasavallan perustaminen 1949 ja Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous vuosina 1966–76; puheenjohtaja Mao toimi kaikkien näiden puolesta ja pääasiassa oli Kiinan vallankumouksen korkein johtaja tunnustetusti ja ansaitusti.

Puheenjohtaja Mao Zedongin elämä alkoi joulukuun 26. päivänä vuonna 1893. Hän syntyi sodan lieskojen kärventämään maailman talonpojan poikana. Mao oli seitsemänvuotias, kun ”Bokserikapina” alkoi. Opiskellessaan opettajakoulussa hän oli 18-vuotias, kun keisarikunta romahti. Hän värväytyi sotilaaksi ja myöhemmin hänestä tuli suuri talonpoikien ja nuorison organisaattori kotiprovinssissaan Hunanissa. Kommunistisen puolueen ja työläisten ja talonpoikien Punaisen armeijan perustajana hän asetti polun kaupunkien eristämiseksi maaseudun kautta, nostaen kansasodan proletariaatin sotilaalliseksi teoriaksi. Hän oli uuden demokratian teoreetikko ja Kansantasavallan perustaja; Suuren harppauksen ja sosialistisen rakennustyön puolestapuhuja; sen aikaisen revisionismin, Hruštšovin ja hänen kätyriensä, vastaisen taistelun johtaja, Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen johtaja ja komentaja. Nämä ovat merkkipaaluja sellaisessa elämässä, joka oli omistettu yksistään vallankumoukselle. Proletariaatti on nähnyt tällä vuosisadalla kolme suurenmoista voittoa, joista kahdesta kunnia kuuluu puheenjohtaja Maolle, yhden jo ollessa suurenmoinen, kahden ollessa vielä suurenmoisempia.

Maoismin SISÄLLÖSTÄ meidän on nostettava esiin seuraavat perustavanlaatuiset seikat:

1. Teoria. Marxilaisuudella on kolme osaa: Marxilainen filosofia, marxilainen poliittinen taloustiede ja tieteellinen sosialismi. Näiden kaikkien kolmen perusosasen kehittäminen johtaa suureen laadulliseen harppaukseen marxilaisuudessa kokonaisuutena, ykseyteen korkeammalla tasolla tuoden mukanaan uuden asteen. Tästä johtuu, että on oleellista osoittaa, kuten on nähtävissä teoriassa ja käytännössä, että puheenjohtaja Mao on luonut tällaisen suuren laadullisen harppauksen. Korostakaamme tätä seuraavilla huomioilla:

Marxilaisuuden filosofian saralla Mao kehitti dialektiikan perusajatusta, ristiriidan lakia, asettaen sen ainoaksi perustavanlaatuiseksi laiksi: hänellä oli perinpohjainen dialektinen ymmärrys tietoteoriasta, jonka keskiössä ovat kaksi harppausta (tiedosta käytäntöön ja päinvastoin, tiedosta käytäntöön ollessa pääasiallinen suunta), jotka yhdessä muodostavat tämän lain. Korostamme, että hän mestarillisesti sovelsi ristiriidan lakia politiikassa ja toi filosofian kansan suurille joukoille, täyttäen sen tehtävän, minkä Marx jätti jälkeensä.

Marxilaisessa poliittisessa taloustieteessä puheenjohtaja Mao sovelsi dialektiikkaa tutkiessaan perustan ja päällysrakenteen välistä suhdetta, ja jatkaen marxismi-leninismin kamppailua revisionistista ”tuotantovoimien” teesiä vastaan, hän päätyi johtopäätökseen, että päällysrakenne, tietoisuus, voi muokata perustaa ja että poliittisella vallalla voidaan kehittää tuotantovoimia. Kehittämällä leniniläistä ajatusta, että politiikka on talouden kiteytynyttä ilmausta, hän vakiinnutti sen, että politiikan on komennettava (mikä on sovellettavissa kaikilla aloilla) ja että poliittinen työ on taloudellisen työn elämänlanka; tämä johtaa meidät poliittisen talouden todelliseen hallintaan, eikä vain yksinkertaiseen talouspolitiikkaan.

Tärkeydestään huolimatta ongelma, joka liian usein sivuutetaan, erityisesti niiden toimesta, jotka kohtaavat demokraattisia vallankumouksia, on maolainen teesi byrokraattisesta kapitalismista; eli kapitalismista, jota imperialismi kehittää riistetyissä kansakunnissa eriasteisilla feodalismin tai jopa esifeodaalisilla piirteillä. Tämä on elintärkeä kysymys, erityisesti Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, joissa pätevä vallankumouksellinen johtajuus juontuu byrokraattisen kapitalismin ymmärtämisestä, erityisesti silloin kun, taloudellisesti, vallankumouksen jatkaminen toiselle, sosialistiselle asteelle vaatii byrokraattisen pääoman pakkolunastusta.

Mutta pääasia on, että puheenjohtaja Mao Zedong on kehittänyt sosialismin poliittista taloustiedettä. Yksi tärkeimmistä on hänen kritiikkinsä SNTL:n sosialistisesta rakennustyöstä, samoin kuin hänen teesinsä sosialismin kehittämisestä Kiinassa: on otettava maatalous pohjaksi ja teollisuus johtavaksi; teollistumista ohjaa suhde raskaan ja kevyen teollisuuden sekä maatalouden välillä ottaen taloudellisen rakennustyön keskiöön raskaan teollisuuden ja antaen samalla täyden huomion kevyelle teollisuudelle ja maataloudelle. Suurta harppausta eteenpäin ja sen toteutuksen olosuhteita tulee korostaa: ensinnäkin, poliittinen linja, mikä antaa sille oikean ja oikeutetun suunnan; toiseksi, pienten ja keskikokoisten organisaatiomuotojen runsaus suuriin nähden; kolmanneksi, suuri sysäys, kansanjoukkojen suurenmoinen panos sen liikkeelleasettamiseksi ja loppuunviemiseksi; harppaus eteenpäin, jonka historillista merkitystä ja sen aikaansaamia historillisia kehitysprosesseja pidetään korkeammassa arvossa kuin sen välittömiä saavutuksia; sekä yhteys maatalouden kollektivisaatioon ja kansankommuunien muodostamiseen. Viimeiseksi, on huomioitava hänen opetuksensa objektiivisuudesta ja subjektiivisuudesta sosialismin lainalaisuuksien ymmärtämisessä ja hallitsemisessa; parissa vuosikymmenessä ei ollut vielä pystytty näkemään sosialismin kehittymistä täydelliseksi eikä siten parasta ymmärrystä sen lainalaisuuksista tai erikoisuuksista; ja pääasiassa suhde vallankumouksen ja taloudellisen prosessin välillä, kiteytettynä tunnukseen ”tarttukaa vallankumoukseen ja edistäkää tuotantoa”. Mullistavasta tärkeydestään huolimatta tämä marxilaisen poliittisen taloustieteen edistysaskel on jäänyt vaille laajempaa huomioita.

Tietellisessä sosialismissa puheenjohtaja Mao edelleenkehitti yhteiskuntaluokkien teoriaa eritellessään niitä taloudelliselta, poliittiselta ja ideologiselta tasolta. Hän ylisti vallankumouksellista väkivaltaa universaalina lakina ilman ainoatakaan poikkeusta; vallankumous on toisen luokan väkivaltaista syrjäyttämistä toisen luokan toimesta ja asetti näin suuren teesinsä: ”poliitinen valta kasvaa kiväärin piipusta”. Mao ratkaisi kysymyksen poliittisen vallan valtaamisesta sorretuissa kansakunnissa, joissa tie on kaupunkien saartaminen maaseudulta, ja laati sen yleiset lainalaisuudet. Kehittäessään teoriaa luokkataistelusta sosialismissa hän määritteli nerokkaasti, että antagonistinen kamppailu jatkuu proletariaatin ja porvariston välillä, sosialistisen ja kapitalistisen polun välillä sekä sosialismin ja kapitalismin välillä; että sosialismissa ei ole ennaltamäärättyä kuka päihittää kenetkin, että kyseessä on ongelma, jonka ratkaiseminen vaatii aikaa, restauraation ja vastarestauraation prosessin kehitystä, jotta proletariaatti voi pitää lujasti ja lopullisesti käsissään valtaa proletariaatin diktatuurin kautta; ja viimeisenä ja pääasiallisena historiallisen mullistuksen suurenmoinen ratkaisu – Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous sosialistisen vallankumouksen jatkamiseksi proletariaatin diktatuurin alaisuudessa.

Nämä peruskysymykset – yksinkertaisesti ja laveasti esitettynä mutta tunnustettuina ja kiistämättöminä tosiasioina – osoittavat Puheenjohtajan kehittäneen marxilaisuuden kaikkia perusosia ja marxismi-leninismin ilmeisen kohoamisen uudelle, kolmannelle ja korkeammalle asteelle: marxismi-leninismi-maoismiksi, pääasiassa maoismiksi.

Jatkaen tätä lyhyttä synteesiä, katsokaamme toisia erityisiä kohtia, jotka tosin on johdettu ylhäällä olevasta mutta joita tulee tarkastella, vaikkakin vain luetteloiden, jotta voimme painottaa ja keskittyä niiden esille tuomiin ongelmiin.

2. Demokraattinen vallankumous. Ensiksi, demokraattinen vallankumous marxilaisen valtioteorian jatkeena, pohjana kolme diktatuurin lajia: 1) porvariston diktatuuri vanhoissa porvarillissa demokratioissa kuten Yhdysvallat, diktatuurin tyyppi, johon sorretuissa kansakunnissa mm. Latinalaisessa Amerikassa olevat diktatuurit voidaan rinnastaa; 2) proletariaatin diktatuurit, sellaiset kuten Neuvostoliitossa tai Kiinassa ennen vallan ryöväämistä revisionistien käsiin; ja 3) uusi demokratia yhteisenä diktatuurina perustanaan työläis-talonpoikaisliitto, jota johtaa proletariaatti kommunistinen puolue kärjessään, sellainen, joka perustetiin Kiinassa demokraattisen vallankumoksen aikana ja joka tämän päivän Perussa konkretisoituu kansankomiteoissa, tukialueissa sekä järjestäytymässä olevassa uusidemokraattisessa kansantasavallassa. On perustavanlaatuista painottaa tässä valtioteorian kehityksessä ratkaisevaa eroa yhtäältä valtiojärjestelmän, so. valtaa pitävän luokan tai luokkien diktatuurin, joka on pääasiallista, ja toisaalta hallintojärjestelmän välillä, joka ymmärretään organisaationa, joka vain toimeenpanee poliittista valtaa.

Toisaalta uusi demokratia, yksi niistä nerokkaista lisäyksistä, joita puheenjohtaja Mao marxilaiseen teoriaan on tuonut, konkretisoi meille mestarillisesti uuden porvarillisen vallankumouksen tyypin, jota vain proletariaatti voi johtaa. Synteesinä, se on demokraattinen vallankumous proletaarisen maailmanvallankumouksen uutena aikakautena, jota elämme. Uusi demokraattinen vallankumous pitää sisällään uuden talouden, uuden politiikaan ja uuden kulttuurin, tietenkin syösten vanhan järjestyksen vallasta ja pystyttäen uuden aseilla, mikä on ainoa tapa muuttaa maailmaa.

Viimeiseksi on tärkeä painottaa, että vaikka demokraattisena vallankumouksena uusi demokratia suorittaa pääasiassa demokraattisia tehtäviä, se myös täydentävästi edistää joitain sosialistisia tehtäviä. Tällä tavoin se ratkaisee täydellisesti kysymykseen kahdesta asteesta, demokraattisesta ja sosialistisesta, mikä koskettaa meidän kaltaisiamme maita. Se takaa, että demokraattisen vaiheen päättyessä vallankumous jatkuu sosialistisena keskeytyksettä ilman mitään väliaikoja.

3. Kolme työkalua. Kysymys vallankumouksen välineiden rakentamisesta vaatii puolueelta ymmärrystä puolueen, armeijan ja yhteisrintaman keskinäisistä suhteista; sekä ymmärtää ja hallita näiden kolmen toisiinsa sidottua rakentamista sodan keskellä, puolustettaessa uutta valtiota aseistetun kansan voimalla, mikä ilmentää oikeutettua ja oikeaa johtamistyötä. Periaate, että oikeutettu ja oikea ideologinen linja ratkaisee kaiken, ohjaa rakentamista, ja tältä ideologis-poliittiselta perustalta kehitetään samanaikaisesti järjestöllistä rakennustyötä keskellä kamppailua proletaarisen ja porvarillisen linjan välillä ja luokkataistelun pyörteissä, pääasiassa sodassa, joka on nykyisten tai kehkeytyvien kamppailujen päämuoto.

Koskien puoluetta, puheenjohtaja Mao aloittaa kommunistisen puolueen välttämättömyydestä, so. välttämättömyydestä, joka koskee uudentyyppistä puoluetta, proletariaatin puoluetta, tänä päivänä sanokaamme marxilais-leniniläis-maolaista puoluetta; puolue, jonka tavoitteena on valloittaa valta ja puolustaa sitä, minkä takia se on erottamattomasti sidottu kansansotaan: sen aloittamiseen, kehittämiseen tai käymiseen itsensä puolustamiseksi; puolue, jota ylläpitävät laajat joukot joko sen omassa kansansodassa, joka on joukkojen sotaa, tai yhteisrintaman kautta, joka luokkien rintamana pohjautuu laajoihin joukkoihin. Puolue kehittää ja muuttaa itseään vallankumouksen asteiden ja niihin kuuluvien kausien mukaisesti. Sen kehityksen moottorina on sen sydämessä kahden linjan kamppailuna konkretisoituva ristiriita, joka on proletaarisen linjan ja porvarillisen tai yleensä ei-proletaarisen linjan välillä, olemukseltaan ja pääasiassa se on kamppailua revisionismia vastaan. Tästä juontuu ideologian ratkaiseva merkitys puolueen elämässä ja oikaisukampanjoiden kehittäminen, jotka palvelevat puolueorganisaatioiden järjestelmän ja sen jäsenistön parempaa sovittamista oikeutettuun ja oikeaan ideologiseen ja poliittiseen linjaan lujittaen proletaarisen linjan ylivoimaa ja pitäen puolueen johdon rautaisissa käsissä. Puolue palvelee proletariaatin vallan pystyttämistä niin johtavana luokkana uudessa demokratiassa kuin myös, mikä on pääasiallista, proletariaatin diktatuurin perustamisessa, sen vahvistamisessa ja kehittämisessä kulttuurivallankumousten kautta valloittamaan suuren lopullisen päämäärän, kommunismin, saavuttamiseksi; tätä varten tarvitaan puolue, jonka on johdettava kaikkea kaikinpuolisella tavalla.

Vallankumouksellinen armeija on uudenlainen armeija. Se on armeija, jonka tarkoituksena on täyttää puolueen asettamat, proletariaatin ja kansan etua vastaavat poliittiset tehtävät. Tätä sen luonnetta ilmentävät konkreettisesti kolme tehtävää: taistella; tuottaa, jotta armeijasta ei muodostu loisivaa taakkaa; sekä mobilisoida joukkoja. Se on armeija, joka pohjautuu proletariaatin ideologian, marxismi-leninismi-maoismin (tänään), ohjaamaan polittiiseen rakentamiseen sekä yleiseen poliittiseen samoin kuin sotilaalliseen linjaan, jotka puolueen on asetettava. Se on armeija, jonka peruspilarina on kansa, eivätkä aseet; armeija, joka kohosi joukoista, joihin se on aina ollut yhteydessä palvellen niitä koko sydämestään, mikä antaa sille kyvyn liikkua kansan keskuudessa kuin kala vedessä. Puheenjohtaja Mao sanoi: ilman kansanarmeijaa kansalla ei ole mitään, ja samalla hän opetti meille, että on välttämätöntä puolueen ehdottomasti komentaa armeijaa, ja suurenmoisen periaatteensa: puolue pitää kivääriä kommennossaan emmekä koskaan salli sen olevan päin vastoin. Sen lisäksi, että hän loi periaatteet ja normit uudentyyppisen armeijan rakentamiselle, Puheenjohtaja itse korosti, että on estettävä armeijan käyttäminen kapitalistiseen restauraatioon vastavallankumouksellisen kaappauksen tapauksessa, ja kehittäen Leninin teesiä kansanmiliisistä hän vei kansan yleisen aseistamisen pidemmälle kuin kukaan muu raivaten väylän ja osoittaen tien kohti joukkojen aseistettua merta, joka johtaa meidät loppulliseen kansan ja proletariaatin vapautukseen.

Se oli puheenjohtaja Mao, joka ensimmäistä kertaa kehitti kokonaisvaltaisen teorian yhteisrintamasta ja esitti sen lainalaisuudet. Rintama, joka pohjautuu työläis-talonpoikaisliittoon, toimii proletaarisen hegemonian takeena vallankumouksessa; luokkien rintama, jota johtaa kommunistisen puolueen edustama proletariaatti; synteesinä yhteisrintama kommunistisen puolueen johdon alaisuudessa; yhteisrintama kansansotaa ja vallankumousta varten, vallan valtaamiseksi proletariaatin ja kansan hyväksi. Edelleen, konkreettisesti yhteisrintama on vallankumouksellisten voimien yhteenliittymä vastavallankumouksellisia voimia vastaan vallankumouksen ja vastavallankumouksen välisen taistelun käymiseksi pääasiassa kansansodan kautta, aseellisesti. Yhteisrintama, luonnollisesti, ei ole samanlainen vallankumouksen kullakin asteella ja, edelleen, sillä on erityispiirteensä kunkin asteen moninaisten kausien aikana; yhtälailla, yhteisrintama jossain konkreettisessa vallankumouksessa ei ole yhtäkuin yhteisrintama maailman mittakaavassa, vaikka molempiin pätevät samat yleiset lainalaisuudet. Erikseen tästä, on tärkeää painottaa rintaman ja valtion välistä suhdetta, jonka puheenjohtaja Mao asetti japanilaisvastaisen sodan aikana esittäessään, että yhteisrintama on yhdistyneen diktatuurin muoto sodan kehittyessä japanilaisia miehittäjiä vastaan. Tämä kysymys ansaitsee erityistä tutkimusta meiltä, jotka kohtaamme demokraattisia vallankumouksia.

4. Kansansota on kansainvälisen proletariaatin sotilaallinen teoria: siihen sisältyvät ensimmäistä kertaa systemaattisessa ja yhtenäisessä muodossa teoreettinen ja käytännön kokemus kamppailuista, sotilaallisista toimista ja sodista, joita proletariaatti on käynyt, kansan aseellisen kamppailun laajasta kokemuksesta sekä varsinkin Kiinan talonpoikaissodasta. Puheenjohtaja Maon myötä proletariaatti on saavuttanut sotilaallisen teoriansa; silti tämä aihe on aiheuttanut paljon hämmennystä ja väärinymmärryksiä. Suurin osa siitä kumpuaa siitä miten kansansota on nähty Kiinan tapauksessa: yleensä sitä pidetään typistävästi ja halventavasti pelkkänä sissisotana; tämä osoittaa, ettei ymmärretä, että puheenjohtaja Maon myötä sissisota on saavuttanut strategisen luonteen; eikä myöskään ymmärretä sissisodan kehittymistä siitä käsin, että sille olemuksellisesta vaihtelevuudesta kehittyy liikkuvuutta, liikuntasotaa, asemasotaa, kehkeytyy suurenmoisia suunnitelmia strategisesta hyökkäysvaiheesta ja pienten, keskikokoisten ja suurten kaupunkien valtaamisesta miljooninen asukkaineen yhdistäen hyökkäyksen ulkoa kapinaan sisältä. Tiivistäen, Kiinan vallankumouksen neljä vaihetta, pääasiassa agraarisodasta kansan vapaussotaan pitäen myös mielessä näiden välissä olleen japanilaisvastaisen sodan, osoittavat vallankumouksellisen sodan monimuotoisuuden ja monimutkaisuuden yli kaksikymmentä vuotta kestäneessä sodassa keskellä suurta kansanpaljoutta ja joukkojen valtaisaa mobilisaatiota ja osallistumista kansansotaan; tuossa sodassa on esimerkkejä kaikista sodan lajeista; ja se, mikä on pääasiallista, on erityisen tarkkaan tutkittu ja sen periaatteet, lait, strategia, taktiikka, normit jne. on mestarillisesti esitetty. Ja siksi tähän ihmeelliseen sulatusuuniin ja siihen, mitä marxismi-leninismi on asettanut, puheenjohtaja Mao perusti proletariaatin sotilaallisen teorian: kansansodan.

Meidän täytyy pitää mielisämme, että myöhemmin itse puheenjohtaja Mao tietoisena ydinpommien ja -ohjusten olemassaolosta ja Kiinan jo saatua itselleenkin niitä, ylläpiti ja kehitti kansansotaa sen käymiseksi uusissa olosuhteissa, joihin kuului ydinaseita ja sota valtojen ja supervaltojen kanssa; synteesinä, kansansota on proletariaatin ja kansan ase, jopa ydinsotaa vastaan.

Avainasemassa oleva ratkaiseva kysymys on kansansodan universaalin pätevyyden ymmärtäminen ja tämän myötä sen soveltaminen ottaen huomioon eri vallankumouksen tyypit ja kunkin vallankumouksen erityiset olosuhteet. Tämän avainkysymyksen havainnollistamiseksi huomioikaamme, ettei mitään kapinaa, kuten Petrogadissa, antifasistista vastarintaa ja eurooppalaisia sissiliikkeitä toisessa maailmansodassa, ei ole toistettu, kuten ei myöskään aseellisia kamppailuja, joita nykyään käydään Euroopassa; ja nähkäämme, että loppujen lopuksi Lokakuun vallankumouskaan ei ollut pelkkä kapina, vaan vallankumouksellinen sota, jota kesti useita vuotta. Tästä seuraa, että imperialistisissa maissa vallankumous voidaan ymmärtää vain vallankumouksellisena sotana ja tänään se on yksinkertaisesti kansansotaa.

Lopuksi, tänään enemmän kuin koskaan meidän, kommunistien ja vallankumouksellisten, proletariaatin ja kansan täytyy lujasti käsittää: ”Kyllä, me olemme vallankumouksellisen sodan kaikkivoipaisuuden puoltajia; eikä tämä ole paha; se on hyvä, se on marxilaista”; tämä tarkoittaa kansansodan kaikkivoipaisuuden puoltamista.

5. Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous on historiallisessa perspektiivissä kaikista mullistavin marxismi-leninismin kehitys, jonka puheenjohtaja Mao sai aikaan; se on vastaus suureen ratkaisua odottaneeseen kysymykseen vallankumouksen jatkamisesta proletariaatin diktatuurin aikana; ”se edustaa syvempää ja laajempaa uutta vaihetta sosialistisen vallankumouksen kehityksessä meidän maassamme”.

Mutta millainen oli tilanne tuona hetkenä? Kuten KKP:n 16-kohtaisessa päätöksessä koskien Suurta proletaarista kulttuurivallankumousta sanotaan: ”Vaikka porvaristo on kukistettu, se yrittää yhä käyttää riistävien luokkien vanhoja aatteita, kulttuuria, perinteitä ja tapoja turmellakseen kansanjoukkoja, vangitakseen heidän mielensä ja yrittääkseen palata näyttämölle. Proletariaatin on tehtävä tismalleen päin vastoin: sen on päättäväisesti vastattava jokaiseen porvariston haasteeseen ideologian alalla ja käytettävä proletariaatin uusia aatteita, kulttuuria, perinteitä ja tapoja muuttaakseen koko yhteiskunnan henkisen katsomuksen. Nykyisenä hetkenä meidän tavoitteemme on taistella ja kukistaa ne auktoriteettiasemassa olevat henkilöt, jotka kulkevat kapitalistista tietä, arvostella ja torjua taantumukselliset porvarilliset akateemiset ‘auktoriteetit’ ja porvariston ja kaikkien muiden riistävien luokkien ideologia ja kohottaa korkeammalle tasolle kasvatus, kirjallisuus ja taide ja kaikki muut päällysrakenteen osat, jotka eivät vastaa sosialistista taloudellista perustaa voidaksemme auttaa sosialistisen järjestelmän lujittamista ja kehittämistä.”

Näissä olohteissa kehittyi kaikkein äärimmäisin poliittinen prosessessi ja suurin joukkomobilisaatio, joka Maan päällä on koskaan nähty. Näiden tavoitteita puheenjohtaja Mao määritteli seuraavasti: ”Nykyinen Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous on kaikilla tavoin välttämätön ja ajankohtainen proletariaatin diktatuurin lujittamiseksi, kapitalistisen restauraation torjumiseksi ja sosialismin rakentamiseksi.”

Me painotamme vielä kahta erityistä kysymystä: 1) Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous edustaa merkkipaalua proletariaatin diktatuurin kehityksessä kohti proletariaatin vallan lujittamista, proletariaatin entistä lujempaa valtaa ilmensivät vallankumoukselliset komiteat; ja 2) kapitalismin restauraatio Kiinassa vuoden 1976 vastavallankumouksellisen kaappauksen jälkeen ei osoita Suurta proletaarista kulttuurivallankumousta vääräksi, vaan tuo kaappaus vain on yksinkertaisesti osa restauraation ja vastarestauraation välistä kamppailua, ja se päin vastoin osoittaa meille sen mullistavan tärkeän historiallisen roolin, jota Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous näyttelee ihmiskunnan väsymättömässä marssissa kohti kommunismia.

6. Maailmanvallankumous. Puheenjohtaja Mao painotti maailmanvallankumouksen tärkeyttä nähden sen ykseytenä. Hän lähti liikkeelle siitä, että vallankumous on vallitseva suuntaus, kun päivä päivältä kasvaa imperialismin mätäneminen ja vuosi vuodelta valtavien joukkojen rooli, joukkojen, jotka tuntevat jo ja tulevat vielä tuntemaan oman pysäyttämättömän voimansa, joka muuttaa maailmaa. Edelleen puheenjohtaja Maon lähtökohtiin kuului myös tämä suuri totuus: joko me kaikki astumme kommunismiin tai kukaan ei astu. Tästä erityisestä näköalasta imperialismin aikakautena, ”seuraavan 50–100 vuoden” suurena historiallisena hetkenä, ja tässä kontekstissa ajanjakso, jossa kehittyy kamppailu jenkki-imperialismia ja neuvostososiali-imperialismia vastaan, kahta paperitiikeriä, jotka kilpailevat hegemoniasta ja uhkailevat maailmaa ydinsodalla, jonka edessä linjamme on ensinnäkin, että tuomitsemme sen, ja toiseksi, että valmistaudumme ennakolta vastustamaan sitä kansansodalla ja tekemällä vallankumouksen. Toisaalta, lähtökohtanaan sorrettujen kansakuntien historiallinen tärkeys ja niiden näköala sekä niiden taloudelliset ja poliittiset suhteet, jotka kehittyvät imperialismin mätänemisen prosessissa, Mao esitti teesinsä ”kolmen maailman erkanemisesta”. Kaikki tämä tekee proletaarisen maailmanvallankumouksen strategian ja taktiikan kehittämisen välttämättömäksi. Valitettavasti me tiedämme vain vähän, melkeinpä emme ollenkaan, puheenjohtaja Maon kirjoituksista ja lausunnoista koskien näitä mullistavan tärkeitä kysymyksiä; tästä huolimatta, se pieni määrä, jonka tiedämme, osoittaa ne suuret näköalat, joita Mao tarkkaili, ja ne suuret ääriviivat, joita meidän on seurattava ymmärtääksemme ja palvellaksemme proletaarista maailmanvallankumousta.

7. Päällysrakenne, ideologia, kulttuuri ja kasvatus. Näitä ja näihin liittyviä kysymyksiä puheenjohtaja Mao tutki ja ratkoi tarkasti ja syvällisesti; siten tämäkin on yksi peruskysymys, joka vaatii huomiotamme.

Yhteenvetona, sisältö näissä peruskysymyksissä osoittaa selvästi niille, jotka haluavat nähdä ja ymmärtää, että käsillämme on marxilaisuuden uusi, kolmas ja korkeampi aste: maoismi; ja että marxilaisena oleminen vaatii tänä päivänä, että marxisti-leninisti-maoisti ja pääasiassa maoisti.

Sisällöstä sanottu nostaa esiimme kaksi kysymystä:

Mikä on perustavanlaatuista maoismissa? Maoismissa perustavanlaatuista on valta. Valta proletariaatille, valta proletariaatin diktatuurille, valta, joka perustuu kommunistisen puolueen johtamaan aseelliseen voimaan. Tarkemmin sanottuna: 1) valta proletariaatin johdon alaisuudessa demokraattisessa vallankumouksessa; 2) valta proletariaatin diktatuurille sosialistisessa ja kulttuurivallankumouksissa; 3) valta, joka perustuu kommunistisen puolueen johtamaan aseelliseen voimaan ja joka valloitettaan ja jota puolustetaan kansansodan kautta.

Ja mitä on maoismi? Maoismi on marxismi-leninismin korottamista uudelle, kolmannelle ja korkeammalle asteelle kamppailussa proletaarisen johdon puolesta demokraattisessa vallankumouksessa, sosialistisen rakennustyön kehittämisessä sekä vallankumouksen jatkamisessa proletariaatin diktatuurin alaisuudessa proletaarisena kulttuurivallankumouksena; kun imperialismi syventää mätänemistään ja vallankumouksesta on muodostunut historian vallitseva suunta, keskellä kaikista monimutkaisimpia ja suurimpia sotia, joita tähän asti on nähty, ja keskellä korvaamatonta kamppailua nykyaikaista revisionismia vastaan.

KAMPPAILUSTA MAOLAISUUDEN YMPÄRILLÄ. Lyhyesti: kamppailu Mao Zedongin ajatusten puolesta alkoi Kiinassa vuonna 1935 Zunyin konferenssissa, jolloin Mao nousi Kiinan kommunistisen puolueen johtoon. Vuonna 1945 VII kongressi hyväksyi, että KKP:tä ohjaa marxismi-leninismi ja Mao Zedongin ajatukset, jonka määritelmän puolestaan tukahdutti VIII kongressi, jossa oikeistolinjalla oli yliote. IX kongressi vuonna 1969 teki yhteenvetoa Suuresta proletaarisesta kulttuurivallankumouksesta ja määräsi, että KKP:tä ohjaa marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelu; tästä pidemmälle se ei enää edennyt.

Kansainvälisellä tasolla maolaisuus saavutti vaikutusta 1950-luvulta eteenpäin; mutta vasta Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen myötä se levisi voimaperäisesti kautta maailman ja sen arvovalta nousi voimakkaasti ja puheenjohtaja Mao tunnustettiin maailmanvallankumouksen johtajana ja marxismi-leninismin uuden asteen perustajana; niinpä suuri määrä kommunistisia puolueita omaksui nimityksen marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelu. Maailman tasolla maolaisuus otti avoimesti ja hurjasti yhteen nykyaikaisen revisionismin kanssa paljastaen sen syvästi ja voimakkaasti, ja samoin tapahtui myös KKP:n omissa riveissä, mikä nosti Puheenjohtajan suurenmoisen punaisen lipun entistä korkeammalle: kansainvälisen proletariaatin ideologian uudelle, kolmannelle ja korkeammalle asteelle. Nykyisin maolaisuus kohtaa kolminkertaisen hyökkäyksen neuvostoliittolaisen, kiinalaisen ja albanialaisen revisionismin suunnalta. Mutta tänään, jopa niiden keskuudessa, jotka tunnustavat Puheenjohtajan suuret saavutukset ja hänen kehittäneen marxilaisuutta, on edelleen niitä, jotka seuraavat marxismi-leninismin astetta, ja toisia, jotka hyväksyvät vain Mao Zedongin ajatukset eivätkä missään tapauksessa itse maoismia.

Tässä maassa, revisionistit, jotka seuraavat heidän moninaisten johtajiensa pamppua – Gorbatšovin, Dengin, Alian tai Castron – ovat toistuvasti hyökänneet maolaisuutta vastaan: heidän keskuudestaan on tuomittava, riisuttava naamioistaan ja paljastettava sekä korvaamattomasti taisteltava Del Pradon kovakalloista revisionismia ja hänen koplaansa, niin kutsuttua ”Perulaista kommunistista puoluetta” vastaan; sitten on se porukka, joka on päättänyt julistaa olevansa “Perun kommunistinen puolue, Punainen isänmaa”, nämä viekkaat huijarit, jotka ensin olivat korottaneet itsensä ”suuriksi maolaisiksi” ja tuominneet Dengin, ryhtyivätkin hänen lakeijoikseen, kun hän vuonna 1976 alkoi kulissien takana vedellä naruista; on myös niin kutsuttu ”Yhdistynyt vasemmisto” (Izquierda Unida), joiden sydämissä itävät kaikki revisionistiset ja jopa antimarxilaiset ajatukset, joita kaikenlaiset valemarxilaiset ja monenlaiset opportunistit ovat esittäneet. Meidän on nostettava maolaisuus korkealle revisionisteja paljastavana peilinä, jotta voimme jyrkästi taistella heitä vastaan työskennelläksemme kansansodan kehittämiseksi ja käynnissä olevan demokraattisen vallankumouksen voittoon saattamiseksi, mikä on väistämätön ja kumoutumaton, luonteeltaan strateginen tehtävä.

Perun kommunistinen puolue, puheenjohtaja Gonzalon johtaman siiven kautta, joka pani liikkeelle puolueen uudelleenpystyttämisen, omaksui marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelun vuonna 1966; ja 1979 nosti tunnuksen: ”Kannattakaa, puolustakaa ja soveltakaa marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua”; 1981: ”Kohti maoismia!” ja 1982, omaksui maolaisuuden kansainvälisen proletariaatin ideologian kiinteänä osana ja korkeampana kehitysasteena: marxismi-leninismi-maoismina. Kansansodan myötä olemme ymmärtäneet entistä syvemmin mitä maoismi tarkoittaa, ja olemme vannoneet juhlallisesti valan ”Kannattakaa, puolustakaa ja soveltakaa marxismi-leninismi-maoismia, pääasiassa maoismia!” ja että on työskenneltävä väsymättä sen asettamiseksi maailmanvallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi. Maoismi on ainoa ikipunainen ja haalistumaton lippu, joka on proletariaatin, sorrettujen kansakuntien ja maailman kansojen voiton tae näiden teräksisten legioonien väsymättömässä taistelumarssissa kohti kultaista ja ikuisesti loistavaa kommunismia.

This entry was posted in Maailma. Bookmark the permalink.

Leave a Reply