Julkaisemme sarjan suomennoksia Perun kommunistisen puolueen yleispoliittisesta linjasta, johon sisältyy maoismin perusteiden opiskelulle korvaamatonta aineistoa. Jatkamme toisella osalla, joka käsittelee demokraattisen vallankumouksen linjaa, joka auttaa ymmärtämään paremmin kolmannen maailman olosuhteita ja taisteluita. Englanninkielinen käännös löytyy tästä linkistä ja espanjankielinen alkuperäisteksti löytyy tästä linkistä.
DEMOKRAATTINEN VALLANKUMOUS
JOHDANTO
Vaaliessaan, puolustaessaan ja soveltaessaan marxismi-leninismi-maoismia, pääasiassa maoismia, puheenjohtaja Gonzalo osoittaa, että Perun vallankumous on sen historiallisella polulla oltava ensiksi demokraattinen vallankumous, sitten vasta sosialistinen vallankumous, jonka on vuorostaan kehityttävä kulttuurivallankumousten kautta saavuttaakseen kommunismin, kaikki keskeytymättömässä kansansodan soveltamisen ja määrittelyn prosessissa. Tämän johtopäätöksen saavuttamisessa hänen lähtökohtanaan oli, mitä Marx aikanaan opetti Saksasta, jonka piti toistaa 1500-luvun talonpoikaissodat, siis kanavoida talonpoikaiston demokraattinen energia vallankumoukseen. Myöhemmin Lenin kehitti tätä näköalaa eteenpäin esittäen, että porvariston ollessa raihnainen yhteiskuntaluokka ja talonpoikaiston nostaessa feodalismin murskaamisen välttämättömyyden esille, konkretisoituu se demokraattisena vallankumouksena vain proletariaatin johdon alaisuudessa. Edelleen puheenjohtaja Mao asetti teoksessaan ”Uudesta demokratiasta”, että osana proletaarista maailmanvallankumousta on siirtymävaiheena vallankumouksellisten luokkien yhteinen diktatuuri vastakohtana porvarilliselle diktatuurille, mikä on toteutettavissa vain proletariaatin johtajuuden alaisuudessa.
Puheenjohtaja Gonzalo ottaa huomioon Perun erityiset olosuhteet, kuten Perun historiallisen prosessin, jossa ei ole ollut porvarillista vallankumousta, porvariston ollessa kykenemätön johtamaan sitä, minkä takia maakysymys sekä kansallinen kysymys ovat kaksi vallitsevaa ratkaisematonta ongelmaa; ottaen huomioon myös sen, että olemme imperialismin ja proletaarisen maailmanvallankumouksen aikakaudella, minkä takia proletariaatti on se luokka, joka ottaa imperialismin, byrokraattisen kapitalismin ja puolifeodalismin tuhoamisen kontolleen, ei hyödyttääkseen porvaristoa vaan proletariaattia, talonpoikaistoa (pääasiassa köyhät talonpojat), pikkuporvaristoa ja keskisuurta porvaristoa; että Perun proletariaatti on kypsynyt uudenlaisen, kommunistisen puolueen kanssa johtaakseen vallankumousta; ja että vanhanmallinen demokraattinen vallankumous ei ole enää sovelias, vaan että uudenlainen porvarillinen vallankumous on tarpeen, tämän tyypin ja kaikkien muiden tämän päivän vallankumousten ollessa toteutettavissa vain kansansodan, kamppailun pääsääntöisen muodon kautta ja vallankumouksellisten aseistettujen joukkojen ollessa organisaation pääsääntöinen muoto.
Täten, hän esittää perulaisen yhteiskunnan luonteen puolifeodaalisena puolisiirtomaana, jonka päällä kehittyy byrokraattinen kapitalismi. Tämän lisäksi hän asettaa vallankumouksen tavoitteet, tehtävät, jotka on suoritettava, ja määrittää yhteiskuntaluokat ja demokraattisen vallankumouksen olemuksen, kuinka se on realisoitava tänä päivänä ja sen näköalat.
1. NYKYAJAN PERUN YHTEISKUNTARAKENNE
Nojautuen historialliseen materialismiin puheenjohtaja Gonzalo on analysoinut Perun historiallista prosessia ja osoittanut, että vanhassa yhteiskunnassa maatalous oli järjestetty yhteisötilojen ympärille, niistä käytettiin nimitystä ayllu. Näissä maatalouden perusyksiköissä alkoi kehittyä erityinen orjuuden muoto sekä valloitussotien myötä Inkavaltakunta. Myöhemmin 1500-luvulla espanjalaiset toivat mukanaan raihnaisen feodaalisen järjestelmän, jonka he asettivat väkivalloin uhmaten alkuperäisväestön vastarintaa, tällöin Perusta tuli feodaalinen ja koloniaalinen. Myöhemmin itsenäisyyden myötä Espanjan ylivalta murtui, mutta feodaalinen järjestelmä säilyi. Maamme vapauttajat olivat kuitenkin maanomistajia, eivätkä talonpojat siksi saaneet vallattua maata itselleen. 1800-lukua leimasi kilpailu Englannin ja Ranskan välillä siitä, kumpi meitä hallitsee; vuosisadan puolivälissä ensimmäiset kapitalismin idut alkoivat kehittyä vallitsevan feodaalijärjestelmän pohjalta. Tämä prosessi tarkoittaa Perussa muutosta, siirtymää feodalismista puolifeodalismiin, siirtomaasta puolisiirtomaahan.
Myöhemmin luonnehtiessaan Perun nykyistä yhteiskuntaa puheenjohtaja Gonzalo sanoo: ”… Perun nykyinen yhteiskunta on puolifeodaalinen ja puolikoloniaalinen, ja tällä pohjalla kehittyy byrokraattinen kapitalismi.” Vaikka Mariátegui oli määritellyt tämän hyvin puolueen ohjelman 3. pykälässä, pystyi vasta puheenjohtaja Gonzalo marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, valossa osoittamaan, miten tämä puolifeodaalinen puolisiirtomaa -luonne ylläpitää itseään ja kehittää uusia piirteitä ja erityisesti kuinka byrokraattinen kapitalismi on kehittynyt tällä perustalla läpi koko nykyaikaisen yhteiskunnan kehityksen prosessin. Tällä kysymyksellä on ylivertainen tärkeys Perun yhteiskunnan ja vallankumouksen ymmärtämisessä.
Byrokraattinen kapitalismi on puheenjohtaja Maon perustavanlaatuinen teesi, jota ei vielä ymmärretä tai hyväksytä maailman marxilaisten keskuudessa, eikä ilmiselvistä historiallisista syistä myöskään Mariátegui, mutta puheenjohtaja Gonzalo soveltaa sitä konkreettisiin olosuhteisiin meidän maassamme. Puheenjohtaja Gonzalo vahvistaa, että nykyisten sosiaalisten prosessien ymmärtämiseksi on aloitettava kolmesta läheisesti toisiinsa liittyvästä kysymyksestä: vaiheet, jotka byrokraattinen kapitalismi käy läpi; prosessi, jossa proletariaatti saavuttaa korkeimman ilmauksensa: kommunistisen puolueen; sekä polku, jota vallankumouksen on seurattava. Hän opettaa meille, että Perun nykyisessä yhteiskunnassa on erotettavissa nämä kolme vaihetta vuodesta 1895 eteenpäin: 1. vaihe. Byrokraattisen kapitalismin kehittyminen. PKP:n perustaminen. Polun kaupunkien ympäröimiseksi maaseudulta osoittaminen ja hahmotteleminen. 2. vaihe. Byrokraattisen kapitalismin syveneminen. PKP:n jälleenrakentaminen. Polun kaupunkien ympäröimiseksi maaseudulta perustaminen. 3. vaihe. Byrokraattisen kapitalismin yleinen kriisi. PKP:n johto kansansodassa. Polun kaupunkien ympäröimiseksi maaseudulta soveltaminen ja kehittäminen.
Samalla hän selittää, että Perun nykyinen yhteiskunta on yleisessä kriisissä, vakavassa ja parantumattomassa sairaudessa, joka voidaan muuttaa vain aseellisella taistelulla. Perun kommunistinen puolue johtaa kansaa tämän saavuttamiseksi, sillä ei ole olemassa muita vaihtoehtoja.
Miksi peru on puolifeodaalinen? Puheenjohtaja Gonzalo esittää: ”Raihnainen puolifeodaalinen järjestelmä jatkaa olemassaoloaan ja leimaa maata sen syvimmistä perustuksista aina mutkikkaimpiin ajatuksiin asti. Pohjimmiltaan se sitkeästi vastustaa maakysymyksen ratkaisemista, mikä toimii talonpoikaiston, erityisesti köyhän talonpoikaiston, suuren enemmistön, luokkataistelun moottorina.” Hän painottaa, että kysymys maasta jatkaa olemassaoloaan puolifeodaalisten riistosuhteiden salliessa puolifeodalismin kehittymisen, mikä on yhteiskunnan perusongelma, joka ilmenee maassa, orjuudessa ja gamonalismossa [1]. Meidän on nähtävä nämä olosuhteet kaikkine puolineen, taloudellisine, poliittisine ja ideologisine, sekä perustassa että päällysrakenteessa. Talonpoikaisto muodostaa noin 60 % väestöstä, joka on vuosisatoja työskennellyt pelloilla, mutta joka on kahlehdittu isoille tiloille ja orjuuteen. Puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että maa on keskittynyt suurmaanomistajien ja heidän yhtymiensä harvoihin käsiin, että suuri enemmistö talonpojistosta on köyhää talonpoikaistoa, jolla ei ole maata, ja niillä, joilla on, on sitä niin vähän, heidän pientilansa (minifundio) joutuvat alistumaan ahnaille suurtiloille (latifundio).
Tämä olotila syöksee talonpoikaiston maaorjuuden järjestelmään, joka kuten Lenin opetti, esittäytyy tuhansin eri tavoin, mutta sen olemuksena on henkilökohtainen alistaminen. Siten näemme muotoja, jotka keskittyvät orjamaisiin suhteisiin, kuten maksamaton työ SAIS:illä [Maanviljelijöiden yhteiskunnallisen edun yhteisöt], CAP:illä [Maataloustuotttajien osuuskunnat], Talonpoikaisryhmissä [rikkaiden talonpoikien yhtymät], Cooperación Popularissa [orjamaista työtä valtiolle Belaúnden kaudella], PAIT [avustusohjelmat], PROEM [hallituksen hätäapuohjelma] jne. Tämän lisäksi, tiedetään, että maaseudulla jokaista kolmea työkykyistä talonpoikaa kohden vain yksi on työllistetty ja tätä käyttämätöntä työvoimaa valtio yrittää kanavoida sitä hyödyttävään palkattomaan työhön. Voimme myös havaita erityisesti vuoristoalueella (sierra) yksinvaltaista taloutta kansantalouden marginaalissa.
Tukeutuen marxismi-leninismi-maoismiin, puheenjohtaja Gonzalo puolustaa periaatetta, että maatalouden uudistaminen koostuu feodaalisten maanomistajien omaisuuden lakkauttamisesta; maan yksilöllisestä jakamisesta talonpojille nojautuen tunnukseen ”Maata sen kyntäjälle” [Tierra para quien la trabaja]. Maan uudelleenjako saavutetaan kansansodan sekä uuden vallan keinoin kommunistisen puolueen johdolla. Tämä sointuu Leninin teesin kanssa, että maataloudessa on valittavissa kaksi tietä: suurtilallisten tie, mikä on taantumuksellinen sen kehittäessä feodalismia ja tukiessa vanhaa valtiota, sekä talonpoikien tie, joka on edistyksellinen, tuhoaa feodalismin ja pyrkii kohti uutta valtiota.
Seuraavaksi puheenjohtaja Gonzalo erittelee tarkasti vanhan valtion säätämien agraarilakien luonnetta ja tuloksia ja todistaa näin puolifeodalismin olemassaolon, mikä usein tänään kielletään. Niinpä Pérez Godoyn laki maatalousuudistuksen perusteista vuodelta 1962, laki 15037 vuodelta 1964 ja laki 17716 vuodelta 1969 (olemuksellisesti korporatiivinen laki, joka suosi suuria yksityisiä yhteisomaisuuksia) luonnehditaan kolmeksi ostamista–myymistä koskevaksi laiksi, jotka byrokraattinen valtiokoneisto toteutti kehittääkseen byrokraattista kapitalismia. Puheenjohtaja Gonzalo varoitti, että laki maatalouden edistämiseksi vuodelta 1980 kohtelee maakysymystä kuin se olisi ratkaistu ja samalla edistää yksityistä yhteisomaisuutta sekä gamonalesien paluuta elävöittääkseen byrokraattista kapitalismia, joka myös on suurten pankkiirien hallinnassa, jossa jenkki-imperialismi on suoraan osallisena. Tätä tietä APRA:n fasistinen ja korporativistinen hallitus seuraa, ottaen uudelleen käyttöön fasistisen ja korporativistisen Velascon ”agraariuudistuksen”, nostattaen meteliä ”maatalouden vallankumouksellistamisesta” ja siten voimistaen gamonalismoa; se kohtelee maakysymystä ratkaistuna ja keskittyy tuotannon kehittämiseen, on antanut lain Talonpoikaisyhteisöistä [liittyy maaomaisuuden keskittämiseen rikkaiden talonpoikien yhtymille] ja lain Rondas campesinasista [fasistiset talonpoikaiskaartit] syventääkseen byrokraattista kapitalismia ja levittääkseen sen maan joka kolkkaan kutsuakseen joukkoja korporativisaatioon ja tähdäten Talonpoikaisyhteisöihin korporatiivisen kiihkonsa perustana, mikä yhtälailla palvelee mikroalueiden, alueiden, CORDES:n [Alueelliset kehitysyhtiöt] ja muiden fasististen ja korporatiivisten keksintöjen luomista. Kaikki tämä ei merkitse mitään muuta kuin uusia muotoja latifundistain vanhan omaisuuden keskittymiseksi, jota ei ole vieläkään lakkautettu, ja tämä on vanhaa maanomistajien politiikkaa, jota nykyinen Peru on seurannut 1920-luvulta alkaen, syventänyt 50-ja erityisesti 1960-luvulla ja jota havitellaan edelleen tänä päivänä uusien olosuhteiden alaisuudessa.
Tätä maanomistajien tietä ilmentää poliittisesti vanha valtio gomalismon muodossa, kuten Mariátegui sanoi, gamonalismo ei ole ainoastaan sosiaalinen ja taloudellinen kategoria vaan kokonainen ilmiö, jota eivät yksistään edusta gamonales, vaan se sisältää suuren virkailijoiden hierarkian täynnä välikäsiä, agentteja ja loisia jne., ja että keskeinen tekijä tässä ilmiössä on ison puolifeodaalisen omaisuuden hegemonia politiikassa ja vanhan valtion mekanismissa, mihin tulee iskeä sen juuria myöden. Puheenjohtaja Gonzalo nimenomaisesti painottaa puolifeodalismin ilmenemistä politiikassa ja valtion mekanismissa käsittäen sen, että gamonalismo on poliittinen kiteytymä puolifeodalismista, jonka varaan on rakentunut tämä maaorjuuden valtakunta, jossa pomot ja lakeijat, jotka vaihtavat ulkomuotoaan hallituksen mukana, edustavat vanhaa valtiota maan syrjäisimmissä kylissä. Tämä on se tekijä, mihin demokraattisen vallankumouksen keihään kärki suunnataan, sillä tämä on agraarisotaa.
Miksi Peru on puolisiirtomaa? Puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että Perun nykyinen talous on syntynyt alisteisena imperialismille, kapitalismin viimeiselle vaiheelle, jota on mestarillisesti luonnehdittu monopolistiseksi, loisivaksi ja kuolemantuskaiseksi. Imperialismi suostuu meidän poliittiseen itsenäisyyteemme sillä ehdolla, että se palvelee imperialismin etuja, mutta silti se hallitsee koko Perun taloudellista prosessia: luonnonvarojamme, vientituotteitamme, teollisuuttamme, pankkejamme ja finanssejamme. Synteesinä se imee kansamme kuivaksi verestä, energiamme kehittyvänä kansakuntana ja kärkevimmin se tänäpäivänä hyväksikäyttää meitä ja muita sorrettuja kansakuntia ulkomaisen velan muodossa.
Puheenjohtaja Gonzalo vahvistaa Leninin teesin, jota Puheenjohtaja Mao myöhemmin oikein kehitti eteenpäin, määritelläkseen meidän yhteiskuntamme puolifeodaalisen luonteen. Synteesinä Lenin hahmotteli, että imperialismin herruudella on monia muotoja, joista kaksi ovat yleisimpiä: siirtomaa, mikä on täydellistä imperialistisen maan yliotetta sorretusta kansakunnasta tai kansakunnista, ja välimuoto: puolisiirtomaa, jossa sorrettu kansakunta on poliittisesti itsenäinen mutta taloudellisesti alistettu. Se on itsenäinen tasavalta, mutta pakotettu imperialismin ideologiseen, poliittiseen, taloudelliseen ja sotilaalliseen verkkoon riippumatta siitä, onko sillä hallitus omasta takaa vai ei. Puheenjohtaja Gonzalo torjuu ajatuksen ”uussiirtomaasta”, jota revisionistit viljelivät 1960-luvulla: se pohjautui käsitykseen, että imperialismi soveltaisi pehmeämpää herruutta ja johti luonnehdintaan ”riippuvaisesta maasta”. Myöhemmin soveltaen puheenjohtaja Maon teesiä siitä, että kahden supervallan keskinäisen kamppailun aikakausi on alkamassa, supervallat, jotka kilpailevat maailman uudellenjaosta, ja että on tarkennettava, kumpi on päävihollinen tiettynä hetkenä; hän määritteli, että pääasiallinen imeprialismi, joka hallitsee Perua, on jenkki-imperialismi, samalla asettaen, että on torjuttava venäläinen sosiali-imperialismi, joka päivä päivältä tunkeutuu syvemmälle maahan, kuten myös torjua muut imperialistiset vallat, jotka eivät ole varsinaisia supervaltoja. Täten proletariaatti demokraattisen vallankumouksen johtoasemassa ei tule olla sidottu mihinkään supervaltaan tai imperialistiseen valtaan, vaan on ylläpidettävä sen ideologinen, poliittinen ja organisatorinen itsenäisyys. Johtopäätöksenä hän osoittaa, että perulainen yhteiskunta on edelleenkin muodostuva kansakunta ja että sen puolisiirtomaa-luonne vallitsee yhä näyttäytyen kaikilla yhteiskunnan aloilla ja uusissa olosuhteissa.
Koskien byrokraattista kapitalismia, puheenjohtaja Gonzalo asettaa, että sen ymmärtäminen on välttämätöntä Perun yhteiskunnan ymmärtämiseksi. Omaksuen puheenjohtaja Maon teesin, hän opettaa meille, että sillä on viisi luonteenpiirrettä: 1) byrokraattinen kapitalismi on kapitalismia, jota imperialismi kehittää takapajuisissa maissa, se koostuu suurmaanomistajien, suurten pankkiirien ja suurporvarillisten pohattojen pääomasta; 2) se riistää proletariaattia, talonpoikaistoa ja pikkuporvaristoa ja kahlitsee keskisuurta porvaristoa; 3) se käy läpi prosessia, jossa byrokraattinen kapitalismi punoutuu yhteen valtiovallan kanssa muodostaen valtiomonopolistisen kapitalismin, kompradorisen ja feodaalisen, josta voidaan johtaa, että se näyttäytyy ensimmäisessä vaiheessa ei-valtiollisten suurmonopolien kapitalismina, ja toisessa vaiheessa sen ollessa yhteenpunoutunut valtiovaltaan se näyttäytyy valtiomonopolistisena kapitalismina; 4) se kypsyttää olosuhteita demokraattiselle vallankumoukselle saavuttaessaan kehityksensä huipun; ja, 5) byrokraattisen pääoman pakkolunastus on avain demokraattisen vallankumouksen huipun saavuttamiseksi ja ratkaisevaa siirtymiseksi sosialistiseen vallankumoukseen.
Yllämainittua soveltaen, hän käsittää, että byrokraattinen kapitalismi on kapitalismia, jota imperialismi uusintaa takapajuisissa maissa sidottuna raihnaiseen feodalismiin ja alisteisena imperialismille, joka on kapitalismin viimeinen vaihe. Tämä järjestelmä ei palvele kansan enemmistöä vaan imperialisteja, suurporvaristoa ja maanomistajia. Mariátegui on määritellyt, että porvaristo, esimerkiksi pankkien muodostamisessa, luo pääomaa, joka on läänitetty imperialismille ja sidottu feodalismiin. Puheenjohtaja Gonzalo mestarillisesti asetti, että Perussa kehittyvä kapitalismi on byrokraattista kapitalismia, jota yhtäältä jarruttavat jäljelläolevat puolifeodalismin kahleet, jotka kahlitsevat sitä, ja toisaalta, joka on alistettu imperialismille, joka ei salli kansallisen talouden kehittymistä; täten se on byrokraattista kapitalismia, joka sortaa ja riistää proletariaattia, talonpoikaistoa ja pikkuporvaristoa sekä rajoittaa keskiporvaristoa. Miksi? Koska tämä kehittyvä kapitalismi on myöhästynyt prosessi, joka sallii talouden palvella ainoastaan imperialismin etuja. Se on kapitalismia, mikä edustaa suurporvaristoa, maanomistajia ja vanhanmallisia rikkaita talonpoikia, luokkia, jotka muodostavat vähemmistön mutta jotka riistävät ja sortavat suurta enemmistöä, joukkoja.
Puheenjohtaja Gonzalo analysoi prosessia, jota byrokraattinen kapitalismi on seurannut Perussa, ensimmäinen historiallinen vaihe, jossa se on kehittynyt vuodesta 1895 toiseen maailmansotaan, jonka aikana 1920-luvulla ensimmäistä kertaa comprador-porvaristo ottaa valtion haltuunsa syrjäyttäen maanomistajat kuitenkin säilyttäen näiden edut. Toinen vaihe käsittää ajanjakson toisesta maailmansodasta vuoteen 1980, joka on syventymisen aikakausi, jonka aikana suurporvariston haara kehittyi byrokraattiseksi porvaristoksi, vaihe alkoi vuoden 1939 [Manuel] Pradon ensimmäisen hallituksen aikana, jolloin valtion osallistuminen taloudelliseen prosessiin sai alkunsa. Myöhemmin, tämä osallistuminen on kasvanut entisestään, sillä suurporvaristo, joka potee pääoman puutetta, ei kykene syventämään byrokraattista kapitalismia. Täten on luotu kilpailu suurporvariston kahden haaran, byrokraattisen ja comprador-porvariston, välille. Vuonna 1968 byrokraattinen porvaristo otti valtion johtoaseman asevoimin Velascon sotilasvallankaappauksessa, mikä vuorostaan tuotti suurta kasvua valtion taloudessa. Valtio-omisteisten yritysten määrä, esimerkiksi, kasvoi 18:sta 180:aan; valtiosta on siis tullut talouden moottori byrokraattisen porvariston johdolla, mutta tässä vaiheessa talous on myös astunut syvään kriisiin. Kolmannessa vaiheessa, vuodesta 1980 eteenpäin, byrokraattinen kapitalismi on astunut yleiseen kriisiin ja lopulliseen tuhoutumiseensa, vaiheeseen, jonka alku on kansansota. Koska se on kapitalismia, joka on syntynyt kriittisenä, sairaana, mätänä, kahlittuna feodalismiin ja alisteisena imperialismille, tänä aikana se astuu yleiseen kriisiin, lopulliseen tuhoutumiseensa, eikä mikään toimenpide tai uudistus pysty sitä pelastamaan. Parhaassa tapauksessa vain sen kärsimykset pitkittyvä. Toisaalta, kuin peto kuolonkielissä, se puolustautuu yrittäen murskata vallankumouksen.
Jos tarkastelemme tätä prosessia kansan kulkeman polun kautta, ensimmäisessä vaiheessa PKP perustettiin Mariáteguin toimesta vuonna 1928 ja maan historia jakautui kahteen osaan; toisessa vaiheessa PKP jälleenrakennettiin uudentyyppisenä puolueena puheenjohtaja Gonzalon toimesta ja revisionismi puhdistettiin; ja kolmannessa PKP astui johtamaan kansansotaa, mikä on ollut mullistava virstanpylväs, joka on radikaalisti muuttanut historiaa tekemällä ylivertaisen laadullisen harppauksen, tekemällä vallan valtaamisesta todellisuutta aseellisen voiman ja kansansodan keinoin. Kaikki tämä vain todistaa byrokraattisen kapitalismin poliittisen puolen, mitä harvoin painotetaan, mutta jota puheenjohtaja Gonzalo pitää avainkysymyksenä: byrokraattinen kapitalismi kypsyttää olosuhteita vallankumoukselle, ja tänä päivänä siirtyessään viimeiseen vaiheeseensa se kypsyttää edellytykset vallankumouksen kehittymiselle ja sen voitolle.
On myös erityisen tärkeää huomata, miten byrokraattista kapitalismia muovaa ei-valtiomonopolistinen kapitalismi ja valtiomonopolistinen kapitalismi, minkä takia puheenjohtaja Gonzalo tekee eron kahden suurporvariston haaran välille, byrokraattisen ja comprador-porvariston, välttääkseen laahustamasta kummankaan perässä, ongelma, joka oli johdattanut puolueemme 30 vuodeksi väärään taktiikkaan. On tärkeää ymmärtää se tällä tavoin, sillä byrokraattisen kapitalismin pakkolunastus uuden vallan toimesta jouduttaa demokraattisen vallankumouksen loppuun saattamista ja etenemistä sosialistiseen vallankumoukseen. Jos tähdättäisiin vain valtiomonopolistista kapitalismia vastaan, toinen puoli jäisi koskematta, ei-valtiomonopolistinen pääoma, ja comprador-suurporvaristo säilyisi taloudellisesti terveenä nostamaan päätänsä napatakseen vallankumouksen johdon ja estämään sen siirtymisen sosialistiseen vallankumoukseen.
Edelleen puheenjohtaja Gonzalo yleistää, että byrokraattinen kapitalismi ei ole prosessi, joka olisi erityinen vain Kiinalle tai Perulle, vaan että se seuraa myöhäisiä olosuhteita, joissa imperialistit alistavat sorrettuja kansakuntia Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, aikana, jolloin nämä sorretut kansakunnat eivät ole vielä tuhonneet feodalismin jäännöksiä tai vielä vähemmän kehittäneet kapitalismia.
Synteesinä, avainkysymys nykyisen Perun yhteiskunnallisen prosessin ja vallankumouksen luonteen ymmärtämiseksi on tämä marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun kuuluva teesi byrokraattisesta kapitalismista, joka on panos maailmanvallankumoukselle ja jonka me marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun seuraajat olemme vankasti omaksuneet.
Mitä valtiotyyppiä ylläpitää puolifeodaalinen ja puolikoloniaalinen yhteiskunta, jossa kehittyy byrokraattinen kapitalismi? Perustuen analyysiin Perun yhteiskunnasta ja mestarilliseen maolaiseen teesiin teesiin ”Uudesta demokratiasta”, jonka mukaan kaikki valtiojärjestelmät maailmassa voidaan luokitella kolmeen perustavanlaatuiseen tyyppiin niiden luokkaluonteen mukaan: 1) porvariston diktatuurin tasavalta, joka koostuu myös vanha demokratian valtioista ja voi pitää sisällään maanomistajien ja suurporvariston yhteisen diktatuurin valtiot; 2) proletariaatin diktatuurin tasavalta; ja 3) vallankumouksellisen luokkien yhteisen diktatuurin tasavalta. Puheenjohtaja Gonzalo asettaa, että vanha ja taantumuksellinen Perun valtio on ensimmäisen tyypin valtio, maanomistajien ja suurporvariston yhteinen diktatuuri, jossa byrokraattinen ja comprador-porvaristo kamppailevat salaliittojen ja kilpailun kautta johtoasemasta valtiossa. Historiallisen tendenssin ollessa Perussa se, että byrokraattinen porvaristo on asettanut itsensä johtoon, tulee tämän mukana välttämättä hyvin akuutti ja pitkä kamppailu, eritoten tänään kun byrokraattinen porvaristo komentaa vanhaa maanomistajien-byrokraattien valtiota.
Samalla puheenjohtaja Gonzalo erottaa valtiojärjestelmän ja hallintojärjestelmän toisistaan. Ne ovat saman kokonaisuuden osia; ensimmäisen ollessa luokkien hallussapitämä paikka valtiossa ja jälkimmäisen ollessa muoto, jolla valta organisoidaan. Puheenjohtaja Mao opetti, että tärkeintä on määritellä valtion luokkaluonne, sillä esiintyvät hallintomuodot voivat olla siviilisiä tai sotilaallisia, äänestyksin tai de facto [tosiasiallisesti], liberaalidemokraattista tai fasistista, ja silti ne aina edustavat taantumuksellisten luokkien diktatuuria. Mikäli vanhaa valtiota ei nähdä tämän valossa, astutaan ansaan ja päädytään määrittelemään diktatuuri sotilaallisena regiiminä ja ajattelemaan, että siviilihallinto ei olisi muka diktatuuria, täten laahustaen toisen suurporvariston siiven hännillä satuillen ”demokratian puolustamisesta” tai ”sotilasvallankaappauksen välttämisestä”, ts. kannat, jotka vanhan valtion tuhoamisen sijaan tukevat ja puolustavat sitä. Tästä on kyse Izquierda Unidan [Yhdistynyt vasemmisto] revisionisteissa ja opportunisteissa.
Vanha valtio on alisteinen imperialismille, meidän tapauksessamme pääasiassa jenkki-imperialismille, jota pönkittää sen selkäranka, taantumukselliset asevoimat, ja joka nojautuu alati kasvavaan byrokratiaan. Taantumuksellisisilla asevoimilla on sama luonne kuin valtiolla, jota ne kannattavat ja puolustavat.
Puheenjohtaja Gonzalo kertoo meille selkeästi: ”Se on tämä yhteiskunnallinen järjestelmä, josta hallitsevat luokat ja heidän jenkki-imperialistiset isäntänsä nauttivat ja jota he puolustavat verellä ja tulella heidän maanomistajien-byrokraattien valtionsa kautta, jota ylläpitävät heidän taantumukselliset asevoimansa; taukoamatta toteuttaen heidän (suurporvariston ja maanomistajien) luokkadiktatuuriaan, joko de facto sotilashallinnon kautta… tai vaaleihin perustuvien ja niin sanottujen perustuslaillisten hallintojen kautta…” ja, ”… tämä hallitseva raihnainen riistojärjestelmä tuhoaa ja hidastaa kansan voimakkaita luovia voimia, ainoita voimia, jotka ovat kykeneviä syvimpään vallankumoukselliseen muutokseen…”
2. DEMOKRAATTISEN VALLANKUMOUKSEN KOHTEET
Puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että demokraattisella vallankumouksella on kolme kohdetta: imperialismi, byrokraattinen kapitalismi ja puolifeodalismi, yhden näistä ollessa pääkohde riippuen vaiheesta, jota vallankumous käy läpi. Tänä päivänä agraarisodan kautena pääkohde on puolifeodalismi.
Imperialismi, pääasiassa jenkki-imperialismi, koska meille se on pääasiallinen imperialismi, joka hallitsee ja yrittää turvata sen ylivaltaa edelleen ja vakiinnuttaa tilanteemme puolisiirtomaana, mutta meidän on myös estettävä venäläisen sosiali-imperialismin ja muiden imperialistivaltojen tunkeutuminen. Meidän on käytettävä vanhan valtion useita ryhmittymiä kärjistämään ristiriitojaan ja eristämään päävihollinen sen kukistamiseksi. Byrokraattinen kapitalismi on pysyvä este demokraattiselle vallankumoukselle; se ylläpitää puolifeodalismia ja puolikolonialismia imperialismin palveluksessa. Ja puolifeodalismi, joka on tänään olemassa uudenlaisissa muodoissa, mutta siitä huolimatta muodostaa yhä perusongelman maassamme.
3. DEMOKRAATTISEN VALLANKUMOUKSEN TEHTÄVÄT
1. Tuhota imperialismin ylivalta, Perun tapauksessa pääasiassa jenkki-imperialismin, samalla torjuen toisen supervallan eli venäläisen sosiali-imperialismin sekä muiden imperialistivaltojen toimet. 2. Byrokraattisen kapitalismin tuhoaminen pakkolunastamalla sekä valtiomonopolistisen että ei-valtiomonopolistisen suurpääoman. 3. Feodaalisten maanomistajien omaisuuden hävittäminen pakkolunastamalla sekä yksityishenkilöiden että heidän yhtymiensä suurtilat, maiden yksilöllinen jakaminen tunnuksen ”Maata sen kyntäjälle” alla, pääasiassa ja ensisijassa köyhälle talonpoikaistolle. 4. Tukea keskisuurta pääomaa, jonka sallitaan toimia vaikkakin tietyillä ehdoilla. Kaikki tämä tuo mukanaan vanhan valtion tuhoutumisen kansansodan tietä aseellisella vallankumouksellisella voimalla kommunistisen puolueen johdolla uuden valtion rakentamiseksi.
4. YHTEISKUNTALUOKAT DEMOKRAATTISESSA VALLANKUMOUKSESSA
Puheenjohtaja Gonzalo määrittelee yhteiskuntaluokat, joiden on liittouduttava vallankumouksen olosuhteiden sanelemalla tavalla: proletariaatti, talonpoikaisto (pääasiassa köyhät talonpojat), pikkuporvaristo ja keskiporvaristo. Yhteiskuntaluokat, joita vastaan iskemme ovat: vanhan ja uuden mallin maanomistajat sekä byrokraattinen suurporvaristo ja comprador-porvaristo.
Puheenjohtaja Gonzalo kertoo meille: ”…talonpoikaisto on pääasiallinen eteenpäinvievä voima… vuosisatojen kuluessa sen perusvaatimus on useita kertoja ollut ‘Maata sen kyntäjälle’, mutta rohkeista kamppailuista huolimatta tämä on vielä saavuttamatta”; ”…proletariaatti… vallankumouksen johtava luokka… joka pitkässä, uuvuttavassa kamppailussa on nyhtänyt vain nälkäpalkkoja ja valloittanut vain murusia riistäjiltään, vain menettääkseen ne toistuvissa taloudellisissa kriiseissä, jotka ovat kohdanneet yhteiskuntaa; proletariaatti, joka käy väittelyään synkässä rautaisessa kehässä…”; ”pikkuporvaristo, jolla on laaja kirjo, joka vastaa takapajuista maata, näkee unelmansa murskautuvan vääjäämättömän köyhtymisen edessä, jonka vallitseva yhteiskunnallinen järjestys heille antaa”; ja ”keskiporvaristo, kansallinen porvaristo, joka on heikko ja jolta puuttuu pääomaa, kehittyy horjuen ja jakautuen vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä…” ”Neljä luokkaa, jotka historiallisesti muodostavat kansan ja vallankumouksen eteenpäinvievän voiman, mutta joista kaikista pääasiassa köyhä talonpoikaisto on pääasiallinen käyttövoima.”
Hän antaa erityistä painoarvoa köyhyyden tieteellisen organisoimisen tärkeydelle, teesille, joka tulee Marxilta ja joka tarkoittaa meille talonpoikaiston, pääasiassa köyhän talonpoikaiston, ja kaupunkien köyhimpien joukkojen organisoimista kommunistiseksi puolueeksi, kansan sissiarmeijaksi ja uudeksi valtioksi, joka konkretisoituu kansankomiteoissa. Hän asettaa suhteen, että talonpoikaiskysymyksestä puhuminen on puhumista maakysymyksestä, että maakysymyksestä puhuminen on puhumista sotilaallisesta kysymyksestä ja että sotilaallisesta kysymyksestä puhuminen on puhumista vallasta, uudesta valtiosta, jonka me saavutamme demokraattisella vallankumouksella, jota proletariaatti johtaa kommunistisen puolueensa kautta. Hän perustaa, että kansansodassa talonpoikaiskysymys on perusta ja sotilaallinen kysymys opas. Edelleen, ilman aseistettua talonpoikaistoa ei ole hegemoniaa [yhteis]rintamassa. Siksi on erittäin tärkeää ymmärtää talonpoikaiskysymyksen olevan perustavanlaatuinen ja sen ylläpitävän kaikkea toimintaa demokraattisessa vallankumouksessa, ja se on tärkeää sosialistisessa vallankumouksessakin.
Proletariaatti on johtava luokka, ja puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että se on luokka, joka takaa vallankumouksen kommunistisen kurssin, yhtyen talonpoikaiston kanssa se muodostaa työläis-talonpoikaisliiton rintaman perustaksi. Proletariaatti on keskittynyt suuresti pääkaupunkiin ja on suhteellisesti suurempi kuin Kiinassa, mutta prosentuaalisesti se pienenee Perussa päivä päivältä. Tässä erityisessä tilanteessa me sovellamme demokraattista vallankumousta, ja sen vuoksi käymme kansansotaa kaupungeissa komplementtina, täydennyksenä kansansodalle maaseudulla. Yhteiskuntaluokka, joka on tänään saapunut muodostamaan kommunistisen puolueen, joka nojautuu marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun, luokka, joka on muodostanut kansan sissiarmeijan, jota se ehdottomasti johtaa, sekä uuden valtion, jota se johtaa yhteisessä diktatuurissa, puolue, joka 20 vuoden jälleenrakentamisen ja seitsemän vuoden kansansodan johdossa olemisen aikana on tuonut suuren historiallisen harppauksen kansalle. On elintärkeää ymmärtää sen johtava rooli demokraattisessa vallankumouksessa, sillä se takaa oikean kurssin kohti kommunismia. Ilman proletariaatin johtoa demokraattinen vallankumous muuttuisi aseelliseksi toiminnaksi porvariston johdon alaisuudessa ja vajoaisi supervallan tai imperialistivallan holhoukseen.
Yllämainittuihin kahteen luokkaan on lisättävä pikkuporvaristo, yhteenlaskettuina ne muodostavat vankan perustan vallankumoukselliselle rintamalle, joka ei ole mitään muuta kuin rintama kansansotaa varten ja runko liittoutuneille luokille, jotka muodostavat uuden valtion, kansankomiteat maaseudulla ja Kansan vallankumouksellinen puolustusliike kaupungeissa.
Mitä tulee keskisuureen porvaristoon, tänään se ei osallistu vallankumoukseen, mutta sen etuja kunnioitetaan. Se ei ole demokraattisen vallankumouksen kohde; se on luokka, joka kärsii kasvavista taantumuksellisten asettamista rajoitteista, jonka kaksinainen luonne demokraattisen vallankumouksen edetessä mahdollistaa sen liittymisen vallankumouksen puolelle minä hetkenä hyvänsä. Mikäli keskisuuren porvariston etuja ei otettaisi huomioon, vallankumouksen luonne muuttuisi; se ei olisi silloin enää demokraattinen vaan sosialistinen.
Kaikesta tästä puheenjohtaja Gonzalo johtaa, että uusi valtio, jota muodostamme demokraattisessa vallankumouksessa, tulee olemaan yhteinen diktatuuri, neljän luokan liittouma, jota johtaa proletariaatti kommunistisen puolueensa kautta; työläisten, talonpoikien, pikkuporvarien ja tietyin ehdoin kansallisen eli keskisuuren porvariston diktatuuri; diktatuuri, joka tänä päivänä koostuu kolmesta luokasta, sillä keskisuuri porvaristo ei osallistu vallankumoukseen mutta sen etuja kunnioitetaan. Nämä luokat muodostavat valtiojärjestelmäksi uuden demokratian dikatuurin ja hallintomuodoksi kansankokouksen.
5. PERUSTAVANLAATUISET RISTIRIIDAT DEMOKRAATTISESSA VALLANKUMOUKSESSA
Puheenjohtaja Gonzalon mukaan demokraattisessa vallankumouksessa esiintyy kolme perusristiriitaa: ristiriita kansakunnan ja imperialismin välillä, kansan ja byrokraattisen kapitalismin välillä sekä joukkojen ja feodalismin välillä. Riippuen vallankumouksen vaiheesta, mikä tahansa näistä voi olla pääristiriita. Tänä päivänä, kun kehitämme agraarisotaa, kunhan tarkastelemme kolmea ristiriitaa, pääristiriita on ristiriita joukkojen ja feodalismin välillä. Tällä on sodan eri vaiheissa kehitysprosessi, joten meidän tapauksessamme pääristiriita joukot–feodalismi ilmenee ristiriitana joukot–hallitus ja myöhemmin se tulee olemaan uusi valtio–vanha valtio, ja sen näköalana on kommunistinen puolue–taantumukselliset asevoimat.
6. VALLANKUMOUKSEN VAIHEET
Puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että demokraattinen vallankumous on välttämätön ensimmäinen vaihe sorretuissa kansakunnissa, ja se käy läpi monenlaisia aikakausia ristiriitojen ratkaisun mukaan. Hän käsittää rikkoutumattoman suhteen ja keskeytymättömän polun demokraattisesta vallankumouksesta toiseen vaiheeseen, joka on sosialistinen vallankumous, jonka näköalana on kulttuurivallankumousten sarja kommunismin saavuttamiseksi palvellen maailmanvallankumousta. Niinpä meillä on enimmäis- ja vähimmäisohjelma, vähimmäisen ollessa demokraattisen vallankumouksen ohjelma, joka määritellään jokaisessa vaiheessa ja tuo mukanaan uudenlaisen politiikan: neljän luokan yhteisen diktatuurin; uuden talouden: suuren imperialistisen pääoman, byrokraattisen kapitalismin ja suurten feodaalisten maanomistajien omaisuuden pakkolunastaminen sekä maan yksilöllinen jakaminen talonpoikaistolle, pääasiassa köyhälle; uuden kulttuurin: kansallinen eli anti-imperialistinen, demokraattinen eli kansaa varten, tieteellinen eli perustuu marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun ideologiaan. Enimmäisohjelma tarkoittaa sen mielessä pitämistä, että kommunisteina meidän on tähdättävä kolmen eriarvoisuuden hävittämiseen eli kaupungin ja maaseudun välillä, henkisen ja ruumiillisen työn välillä sekä työläisten ja talonpoikien välillä. Kaksi ohjelmaa, joiden puolesta me annamme elämämme uhmaten kaikenlaista vahinkoa, huutelua ja viheliäisyyttä. Vain kommunistit pystyvät taistelemaan vallankumouksen säilyttämiseksi kurssillaan.
Edelleen, puheenjohtaja Gonzalo selittää: ”Mikä on tämän demokraattisen vallankumouksen olemus? Se on kommunistisen puolueen johtamaa talonpoikaissotaa, joka pyrkii luomaan uuden valtion koostuen neljästä luokasta murskatakseen imperialismin, suurporvariston ja maanomistajat täyttääkseen siten neljä tehtäväänsä. Demokraattisen vallankumouksen pääasiallinen kamppailun muoto: kansansota, pääasiallinen organisaation muoto: asevoimat, mikä on ratkaisu maakysymykseen, kansalliseen kysymykseen ja kysymykseen maanomistajien–byrokraattien valtion tuhoamisesta sekä sitä ylläpitävistä taantumuksellisista asevoimista, se täyttää poliittisen tehtävän, joka on rakentaa uusi valtio, uuden demokratian valtio, sekä luoda uuden demokratian kansantasavalta edeten välittömästi sosialistiseen vallankumoukseen. Synteesinä, demokraattinen vallankumous konkretisoituu kommunistisen puolueen johtaman kansansodan kautta; muut keinot vain palvelevat maanomistajien–byrokraattien valtiota.”
Synteesinä puheenjohtaja Gonzalo osoittaa paikkansapitäväksi voiman, joka on vallankumouksen kahdella vaiheella sorretuissa kansakunnissa, ja asettaa, että proletaarisessa maailmanvallankumouksessa on kolme vallankumouksen tyyppiä. Niinpä kun Perun kommunistinen puolue tekee demokraattista vallankumousta, se palvelee maailmanvallankumousta ja puheenjohtaja Gonzalo antaa panoksensa maailmanvallankumoukselle.
Me, jotka kannatamme marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelua, omaksumme demokraattisen vallankumouksen linjan, jonka on asettanut puheenjohtaja Gonzalo.
7. MITEN DEMOKRAATTISTA VALLANKUMOUSTA SOVELLETAAN TÄNÄÄN?
Yli seitsemän vuotta kansansotaa Perussa todistaa puheenjohtaja Gonzalon ajattelun oikeutetuksi ja oikeaksi, ja me näemme, että Perun kommunistinen puolue puheenjohtaja Gonzalon suurella johtajuudella [la jefatura] johtaa talonpoikaistoa, pääasiassa köyhää, aseissa, muodostaa yhteistä diktatuuria työläisille, talonpojille ja pikkuporvaristolle proletariaatin hegemonian alaisuudessa, kunnioittaa keskisuuren porvariston etuja ja tuhoaa kolmetoista vuosisataa kestänyttä taantumuksellista valtiota. Tämä on diktatuuria, joka marssii, tänään vielä maanalaisissa, kansankomiteoissa, jotka ilmentävät uutta valtiota, joka toteuttaa valtaa kansankokouksien kautta, joissa jokainen osoittaa mielipiteitä, valitsee, tuomitsee tai rankaisee soveltaen aitoa demokratiaa. He eivät hätiköi käyttää diktatuuria, pakotusvoimaa valtansa ylläpitämiseksi ja sen puolustamiseksi riistäviä ja sortavia luokkia, gamonalesia tai heidän lakeilijoitaan vastaan; näin määritellen uuden politiikan ja edistymisen vallan valtaamisessa alhaalta käsin. Se tuhoaa tämän yhteiskunnan perustaa, puolifeodalismia, ja esittelee uusia yhteiskunnallisia tuotantosuhteita soveltaen uutta taloutta, ottaen huomioon maaseudun taktiikan taistelussa puolifeodalismin kehittymistä vastaan tähtäämällä yhtyneeseen suuromaisuuteen, neutraloimalla rikkaan talonpoikaiston, voittamalla puolleen keskitalonpoikaiston ja nojautumalla köyhään talonpoikaistoon. Agraariohjelma ”Maata sen kyntäjälle” pakkolunastamisen ja yksilöllisen jakamisen keinoin kehittyy prosessin kautta: tasoituksen suunnitelmilla, joiden konkreettinen päämäärä on tuhota puolifeodaaliset suhteet irrottaakseen tuotantoprosessin, suunnaten vallankumouksen keihäänkärjen gamonalesin vallan horjuttamiseen aseellisilla toimilla; soveltaen kollektiivista istutusta ja sadonkorjuuta, vaikkakaan meillä ei vielä ole valtaa tai riittävän kehittynyttä kansan sissiarmeijaa; kaikki talonpojat työstävät kaikkien maata ja kollektiivisesti suosivat aina talonpoikaistoa, pääasiassa köyhää. Ylimäärän tapauksessa lasketaan eräänlainen vero, ja satoa tai siemeniä jaetaan köyhimmälle ja keskitalonpoikaistolle. Rikkaimman talonpoikaston maahan ei kosketa, ellei sellaiselle maalle ole tarvetta, mutta heille sanellaan ehtoja. Tällä poliittisella linjalla on ollut ylen positiiviset tulokset, se on hyödyttänyt köyhimpiä, se on nostanut tuotteiden laatua ja puolustaa itseään paremmin; linjan näköalana on maiden valtaaminen ja yksilöllinen jakaminen. Myös erityisesti uusilla talonpoikaisalueilla, olemme soveltaneet maiden valtaamista ja yksilöllistä jakoa, mikä on sytyttänyt kamppailun maaseudulla ja häirinnyt vanhan valtion, sen jokaisen hallituksen suunnitelmia jokaikisessä käänteessä ja organisoinut aseellista puolustusta. Tänään olemme yleistäneet maiden valtaamisen kaikkialla maassa. Edelleen, koko kansan tuotannon organisaatio ollaan saavuttamassa esimerkiksi tuotteiden tai siementen vaihdannalla, polttopuun tai kokenillikirvan [kirvalaji, josta saadaan punaista väriainetta] keräämisellä, kyläkaupoilla, vaihtokaupalla ja muuliajoilla. Tämä prosessi palvelee toimintaa kaupungeissa, sabotaasia porvarillis-demokraattisia tai korporatiivis-fasistisia valtiolaitoksia, valtio- tai yksityisomisteisia ja imperialistisia pankkeja vastaan, imperialististen supervaltojen tai valtojen keskuksia, teollisia tai ”tutkimuslaitoksia”, byrokraattisen kapitalismin liiketoimintaa, esimerkiksi Centromin Perúa vastaan. Se myös palvelee valikoivaa hävittämistä ja aseellisia agitaatio- ja propagandakampanjoita.
Ja tältä uuden politiikan ja uuden talouden pohjalta uusi kulttuuri nousee, joka sykkii talonpoikaiston, pääasiassa köyhän, sydämissä; perusopetus on ongelma, joka ansaitsee meidän syvää huomiotamme ja joka kehittyy opetusta ja työtä yhdistävänä yhteisopetuksena sekä perusohjelmalla, joka on suunnattu lapsille, aikuisille ja yleensä joukoille; se on todella tärkeää. Kysymykset joukkojen terveydestä ja vapaa-ajanvietosta ovat myös elintärkeitä. Täten joukot ovat organisoituja, ja he muodostavat mobilisaationsa, politisaationsa, organisaationsa ja aseistamisensa tähdäten kohti aseistettujen joukkojen merta pohjautuen ideologiaan: marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelu, puolueen johdon alaisuudessa ja sen kokemuksen myötä, joka on saatu kansansodassa ja ennen kaikkea ja pääasiassa uudessa vallassa, sen harjoittamisessa, valloittamisessa, puolustamisessa ja kehittämisessä, kansankomiteoina, tukialueina ja edistämällä uuden demokratian kansantasavaltaa.
Tämä on demokraattinen vallankumous, jonka puolue on määritellyt Perun yhteiskuntaa varten, syösten imperialismin, byrokraattisen kapitalismin ja puolifeodalismin vallasta maassa yhtyneen kansansodan kautta, pääasiassa maaseudulla ja sen rinnalla komplementtina kaupungeissa, eikä tämä ole se ”demokraattinen vallankumous”, jonka on julistanut nykyinen fasistinen ja korporativistinen APRA:n hallitus, joka kieltää Perun yhteiskunnan luonteen, luokat ja luokkataistelun, erityisesti vanhan valtion luonteen maanomistajien–byrokraattien diktatuurina sekä vallankumouksen tarpeen sen kaatamiseksi. Se on marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun pohjaava demokraattinen vallankumous, joka muodostaa leimuavan ja kasvavan liekin palvelemaan maailman proletaarista vallankumousta ja jonka vakuutena on puheenjohtaja Gonzalon mestarillinen johto.
ALAS MAANOMISTAJIEN–BYROKRAATTIEN VALTIO!
UUDEN DEMOKRATIAN KANSANTASAVALLAN PUOLESTA!
KAUAN ELÄKÖÖN PERUN VALLANKUMOUS!
Perun kommunistinen puolue
1. ”Termi gamonalismo käsittää enemmän kuin pelkän sosiaallisen ja taloudellisen kategorian: latifundistat eli suurmaanomistajat. Se merkitsee kokonaista ilmiötä. Gamonalismoa ei pelkästään edusta gamonales, vaan myös pitkä virkailijoiden hierarkia, välikädet, agentit, loiset jne. Lukutaitoinen alkuperäisväestön jäsen, joka astuu gamonalismon palvelukseen muuttuu oman rotunsa riistäjäksi. Keskeinen tekijä ilmiössä on puolifeodaalisen maatiluksen hegemonia hallituksen politiikassa ja mekanismissa.” J.C Mariátegui, Seitsemän tulkitsevaa esseetä Perun todellisuudesta. Sitaatin lisännyt kääntäjä [englanninnoksessa].