Julkaisemme sarjan suomennoksia Perun kommunistisen puolueen yleispoliittisesta linjasta, johon sisältyy maoismin perusteiden opiskelulle korvaamatonta aineistoa. Julkaisemme viidennen ja viimeisen osan, joka käsittelee kommunistisen puolueen joukkolinjaa. Englanninkielinen käännös löytyy tästä linkistä ja espanjankielinen alkuperäisteksti löytyy tästä linkistä.
JOHDANTO
Kohottamalla korkealle, puolustamalla ja soveltamalla marxismi-leninismi-maoismia puheenjohtaja Gonzalo on asettanut puolueen joukkolinjan. Hän aloittaa vahvistamalla proletaarisen käsityksen, joka meillä on oltava pystyäksemme arvioimaan joukkojen ongelman. Hän selvittää poliittisen roolin, jota joukot näyttelevät taistelussa vallasta kansansodan tietä ja että taistelun vaatimusten [reivindicaciones] puolesta on palveltava tätä päämäärää. Hän hahmottelee, minkä joukkojen luokse meidän tulisi mennä: pääasiassa perusjoukkojen, työläisten ja talonpoikien, ja eri rintamiin riippuen heidän erityisistä vaatimuksistaan. Meidän on sovellettava ainoaa marxilaista taktiikkaa – menemistä syvimpiin ja alimpiin joukkoihin, heidän kasvattamistaan vallankumouksellisessa väkivallassa ja taistelussa opportunismia vastaan. Hän täsmentää, että kansansotaa johtavan puolueen joukkotyö toteutetaan kansanarmeijan kautta, ja hän osoittaa tärkeyden, joka on puolueen synnyttämillä elimillä yhtenä joukkojen organisoimisen muodoista. Meidän on tehtävä joukkotyötä kansansodassa ja sitä varten.
1. PERIAATTEEN “JOUKOT TEKEVÄT HISTORIAA” VAHVISTAMINEN
Puheenjohtaja Gonzalo vahvistaa voimakkaan marxilaisen periaatteen, että “joukot tekevät historiaa”, ja hän opettaa meitä muodostamaan kommunistisen käsityksemme vastustaen porvarillista käsitystä, joka keskittyy yksilöön historian akselina. Hän toteaa: “Juuri joukot ovat maailman valo… juuri he ovat suoni, historian väsymätön syke… kun he puhuvat, kaikki vapisee, vanha järjestys alkaa järkkyä, korkeat vuorenhuiput kumartuvat, tähdet muuttavat kurssiaan, koska joukot tekevät kaiken mahdolliseksi ja pystyvät mihin tahansa.”
Tämän vahvistaminen on erittäin tärkeää, koska se on osa proletaarista käsitystä. Se kohottaa korkealle joukkolinjan ja soveltuu kaikkeen, se mahdollistaa kaiken arvioimisen aina kansainvälisistä kysymyksistä erityisiin menettelytapoihin asti, sillä se on ideologinen ongelma. Ei yhtäkään historiallista tapahtumaa, ei yhtäkään muutosliikettä, ei yhtäkään vallankumousta voida tehdä ilman joukkojen osallistumista. Tämä soveltuu puolueeseen, koska sillä on joukkoluonne eikä sitä voida erottaa niistä, muutoin se tulisi hävitetyksi tai laimennetuksi. Jotta joukkojen taistelu säilyttäisi kurssinsa, puolueen on johdettava heitä. Puolueella on joukkoja: militantit, joiden on kommunisteina välttämätöntä ilmentää tätä periaatetta ja kumota alituisen taistelun kautta mädäntynyt individualismi, joka ei ole proletaarinen kanta. Voidaan havaita, kuinka kansansotamme prosessi auttaa voimakkaasti tätä muutosta. Edelleen, eräs johtamisperiaate on “joukoilta joukoille”. Tämä pätee myös kansansotaan, koska se on joukkojen sotaa; he ovat sen varsinainen lähde. Tämän marxilaisen käsityksen avulla käymme kansansotaa.
Hän erityisesti korostaa historiaa tekevien joukkojen kapinaa sanoen meille: “Muinaisista ajoista asti joukot ovat eläneet alistettuna sorrolle ja riistolle, mutta he ovat aina kapinoineet. Tämä on pitkä ja ehtymätön historia… Alusta alkaen, siitä asti, kun joukot ovat taistelleet sortajiaan vastaan, he ovat kovaan ääneen vaatineet kapinansa, aseistamisensa, kansannousunsa organisoimista, että niitä johdettaisiin, että niitä ohjattaisiin. Se on aina ollut näin ja tulee olemaan jatkossakin. Sittenkin kun on toinen maailma, asia on yhä näin vain muodon ollessa toinen.” “Joukot vaativat äänekkäästi kapinan organisoimista, ja näin ollen puolueella, sen johtajilla, kaadereilla ja militanteilla on ehdoton velvollisuus, kohtalo: organisoida joukkojen hajallaan oleva voima, ja tämä voidaan tehdä vain aseet kädessä. Meidän on aseistettava joukot vähä vähältä, osa osalta kansan yleiseen aseistamiseen saakka. Kun tämä päämäärä on saavutettu, Maan päällä ei tule enää olemaan riistoa.”
Näillä sanoin hän ilmaisee ehdottoman luottamuksensa joukkoihin, heidän historialliseen ja poliittiseen välttämättömyyteensä kapinoida, aseistaa itsensä, heidän vaatimukseensa, että heitä johdettaisiin ja organisoitaisiin. Hän kutsuu kommunistisia puolueita täyttämään vaatimuksen, joka tulee Marxilta ja Engelsiltä, jotka opettivat meille, että Maan päällä on kaksi voimaa: taantumuksellisten aseellinen voima ja hajallaan oleva joukko. Puheenjohtaja Gonzalo selvittää, että jos me organisoimme tämän voiman, niin se, mikä on vain kyky, muuttuu teoksi, ja mikä taas on pelkkä mahdollisuus, muuttuu todellisuudeksi. Mikään ei ole enempää kuin korttitalo, jos se ei perustu joukkoihin. Konkreettisesti, ongelma on siirtyä joukkojen hajaannuksen tilasta joukkoihin, jotka on järjestetty sotilaallisesti.
Meidän tulisi aseet kädessä organisoida joukot, koska he vaativat meitä kovaan ääneen organisoimaan kapinansa. Niinpä meidän on sovellettava kansansotaa, joka on taistelun päämuoto, ja organisoida joukot vallan ottamiseen puolueen johdolla. Tämä vastaa selvästi tämän päivän maailman pääristiriitaa – maailmanvallankumouksen strategisen hyökkäyksen vaihetta – sekä tämän päivän maailman päätendenssiä – vallankumousta. Edelleen, joukkolinja pyrkii materialisoimaan, kuten Marx osoitti, kansan yleisen aseistamisen päämääränä vallankumouksen voittokulun turvaaminen ja kapitalismin palauttamisen estäminen. Tämä suuria näköaloja kattava ajatus kantaa meidät kommunismiin asti: vain organisoimalla tämän aseistettujen joukkojen meren voi olla mahdollista puolustaa sitä, mikä on valloitettu ja kehittää demokraattista, sosialistista ja kulttuurivallankumouksia.
Puheenjohtaja Gonzalo kumoaa heidät, jotka selittävät, että joukot eivät muka tahdo tehdä vallankumousta tai että joukot eivät kannata kansansotaa. Hän opettaa, että ongelma ei ole joukoissa, koska he ovat valmiita kapinaan, vaan pikemminkin se on kommunistisissa puolueissa, joiden on tartuttava velvollisuuteensa johtaa heitä ja nousta aseisiin. Hän eroaa noista kannoista, jotka tänään kannattavat “voimien kerryttämistä”, jotka ehdottavat joukkojen kitsasta kerryttämistä käyttämällä niin kutsuttuja “demokraattisia tiloja” eli käyttämällä legaalisuutta. Tuollainen voimien kerryttäminen ei vastaa kansainvälisen ja kansallisen luokkataistelun nykyistä vaihetta, se ei sovi sellaiseen demokraattiseen vallankumoukseen, jota me kehitämme ja jolla on omat erikoisuutensa sosialistisessa vallankumouksessa, sillä me elämme maailmassa epätasaisesti kehittyvässä vallankumouksellisessa tilanteessa. Hän vastustaa ja tuomitsee opportunistiset kannat, jotka kehottavat joukkoja seuraamaan suurporvariston hännillä, joko parlamentaarista tietä tai aseellisilla toimilla supervallan tai vallan komennossa.
Niinpä hän kannattaa puheenjohtaja Maon suurta tunnusta: “On oikein kapinoida”, ja hän käsittää, että joukkojen ongelma tänään on, että kommunististen puolueiden on mobilisoitava, politisoitava, organisoitava ja aseistettava joukot ottamaan valta kansansodan tietä.
Hän määrittelee köyhyyden tieteellisen organisoimisen välttämättömyyden. Puheenjohtaja Gonzalo painottaa, että he, jotka ovat kaikkein taipuvaisimpia kapinoimaan, jotka kovimpaan ääneen vaativat kapinansa organisoimista, ovat köyhimmät joukot, ja meidän on kiinnitettävä erityistä huomiota joukkojen vallankumoukselliseen ja tieteelliseen organisoimiseen. Tämä ei ole vastoin luokkakriteerejä, koska, kuten hän näyttää, köyhyyden alkuperä on riistossa, luokkataistelussa: “Kurjuus on olemassa satumaisen vaurauden vieressä; jopa utopistit tiesivät näiden olevan yhteydessä: jättiläismäinen ja haastava rikkaus paljastavan ja äänekkään köyhyyden vieressä. Tämä johtuu siitä, että riistoa on olemassa.”
Tämä teesi on yhteydessä Marxiin, joka havaitsi köyhyyden vallankumouksellisen potentiaalin ja tarpeen tieteellisesti organisoida se vallankumousta varten. Marx opetti meille, että koska proletariaatilla ei ole omaisuutta, se on luova luokka, ainoa luokka, joka voi tuhota omistuksen ja siten tuhota itsensä luokkana. Tämä teesi on yhteydessä Leniniin, joka opetti, että yhteiskunnallinen vallankumous ei nouse ohjelmista, vaan siitä faktasta, että miljoonat ihmiset sanovat, että he mieluummin kuolevat taistellen vallankumouksen puolesta kuin elävät nälän uhreina. Ja se on myös yhteydessä puheenjohtaja Maoon, joka käsitti, että köyhyys ajaa kaipuuta muutokseen, toimintaan, vallankumoukseen, että se on tyhjä paperin pala, jolle uusimmat ja kauneimmat sanat voidaan kirjoittaa.
Hän ottaa huomioon erityiset olosuhteet yhteiskunnassamme ja opettaa, että Perussa joukoista puhuminen on puhumista talonpoikaisjoukoista, köyhistä talonpojista; että 1920-luku, 40-luku ja 60-luku osoittavat, että talonpoikaistaistelut järisyttävät itse valtion perustuksia mutta että niiltä puuttui opas: marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun ideologia. Niiltä puuttuu moottori: kansansota ja kommunistisen puolueen oikeutettu ja oikea johto. Talonpoikaiston taistelut eivät kyenneet ottamaan oikeaa tietä valtaan, ja verta, jonka he vuodattivat, käytettiin heidän kahlitsemiseensa ja muovaamiseensa kiinni ja osaksi vanhaa järjestystä. Nämä olivat unohtumattomia verilöylyjä, jotka jättivät poikkeuksellisia opetuksia. 80-luku näyttää, että kommunistiseen puolueeseen ja Kansan sissiarmeijaan järjestettyjen aseistettujen talonpoikaisjoukkojen todellinen mobilisaatio on alkanut ja että he antavat arvokasta vertaan uuden vallan puolesta, joka kukkii ja kehittyy kansansodan kautta.
Tämä on strateginen erikoisuus, koska sen avulla on mahdollista ymmärtää, että vallankumous maailmassa määritellään köyhimpien puolella, jotka muodostavat enemmistön ja jotka ovat kaikkein valmiimpia kapinoimaan. Jokaisessa vallankumouksessa meidän on mentävä köyhimpien luo soveltaen kolmea edellytystä köyhyyden tieteelliselle organisoimiselle: ideologiaa, kansansotaa ja kommunistista puoluetta.
Puheenjohtaja Gonzalo sanoo: “Köyhyys on vallankumouksen liikkeellepaneva voima. Köyhimmät ovat kaikkein vallankumouksellisimpia; köyhyys on kaunein laulu; … köyhyys ei ole häpeä, se on kunnia, meidän vuoremme yhdessä heidän joukkojensa kanssa ovat vallankumouksen lähde, joukot rakentavat uuden maailman omilla käsillään ja kommunistisen puolueen johdolla. Meidän oppaamme: ideologia. Meidän moottorimme: aseellinen taistelu. Meidän johtomme: kommunistinen puolue.”
2. JOUKKOTYÖN PÄÄASIALLINEN PUOLI ON VALTA, TAISTELU VAATIMUSTEN PUOLESTA ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ
Nojautuen puheenjohtaja Maoon, joka yleisti vallankumouksellisen väkivallan universaalina lakina poliittisen vallan valtaamiseksi ja joka asetti, että taistelun päämuoto on aseellinen taistelu ja organisaation päämuoto asevoimat ja että ennen sodan syttymistä kaikkien taisteluiden ja organisaatioiden tulisi palvella siihen valmistautumista, puheenjohtaja Gonzalo opettaa, että joukkotyössä taistelu vallasta ja taistelu vaatimusten puolesta ovat saman kolikon kaksi puolta, joista taistelu vallasta on joukkojen ensimmäinen ja pääasiallinen vaatimus.
Joukot on organisoitava niin, että he voivat mennä pidemmälle kuin mitä olemassaoleva laillinen järjestys sallii, niin että he taistelevat vanhan järjestyksen tuhoamiseksi eikä sen ylläpitämiseksi. Tämä saavutetaan käyttämällä vallankumouksen kolmea välinettä: puoluetta, johon harvat kokoontuvat, armeijaa, johon kuuluu useampia, ja uusi valtio–rintama, joka on perusta, joka liittää yhteen joukkoja harppauksittain ja kasvavassa määrin. Maaseudulla tämä saavutetaan kansankomiteoiden kautta ja kaupungeissa kansan vallankumouksellisen puolustusliikkeen kautta. Tällä tavalla tulee tuhotuksi vaalirintamien perinne, jota revisionistit ja opportunistit soveltavat kanavoidakseen talonpoikaiston taistelua ja suunnatakseen kaupunkien joukot pois vallan valtaamisesta sodan kautta.
Keskittyminen poliittiseen valtaan vaatii myös joukkojen organisoimista moninaisissa uusissa taistelumuodoissa, koska sota pakottaa muutoksia joukkojen taisteluun ja organisaatioon. Kuten Lenin on opettanut, vallankumouksellisina aikoina on muodostettava uusia organisaatioita ja käytävä vanhoja johtajia vastaan, jotka pyrkivät myymään vallankumouksen lunastaakseen paikkansa osana taantumuksellista järjestelmää. Tästä syystä joukkojen vanhoja taistelu- ja organisaatiomuotoja ei voida käyttää.
Taistelu vallasta pääasiallisena puolena ei tarkoita, että alusta asti vetäisimme joukot mukaan yhdellä kertaa, sillä puheenjohtaja Mao opettaa, että tukialueiden ja asevoimien kehittäminen on se, mikä synnyttää vallankumouksen huipentumisen. Tämä koskee lakia joukkojen vetämisestä mukaan vallankumoukseen, jonka puolue on teoretisoinut toisessa täysistunnossa vuonna 1980: joukkojen mukaanvetäminen tapahtuu harppauksin ja kasvavissa määrin; käymällä enemmän kansansotaa tulee joukkojen suurempi mukaanvetäminen. Niinpä kansansota on poliittinen tapahtuma, joka jatkaa ajatusten takomista ihmisten mieliin voimallisten toimien kautta – näin joukot vähitellen alkavat ymmärtää ainoan oikean tiensä ja kehittävät siten poliittista tietoisuuttaan. Kansansota loihtii esiin kaikki vallankumoukselliset ja raivaa tietä kehittyessään.
Joukot ovat innokkaita politiikkaa kohtaan, ja on kommunistien velvollisuus organisoida ja johtaa heitä. Joukoilla on konkreettisia ongelmia kaikkialla, ja meidän täytyy kantaa huolta niistä ja ottaa osaa niiden ratkaisuun. Joukkotyötä tehdään keskellä luokkataistelua eikä sen laidalla. Jos me emme tee joukkotyötä, taantumukselliset ja revisionistit hyödyntävät sitä omiin tarkoitusperiinsä, olkoon kyse fasismin kehittämisestä ja joukkojen korporativisoimisesta tai heidän taistelujensa luovuttamisesta toiselle imperialistiselle herralle. Nämä ovat kaksi tahtoa, jotka erottuvat toisistaan ja ovat vastakkaisia.
Joukot etsivät niiden ääntä, jotka hyväksyvät, eikä niiden, jotka epäilevät. Meidän puolueessamme kansansodan aloittamisen vaiheessa puheenjohtaja Gonzalo vaati, että kukaan ei saa milloinkaan epäillä joukkoja, ja hän taisteli heitä vastaan, jotka olivat sokeita ja kuuroja joukkojen äänelle, hän kehotti kuuntelemaan hiljaisimpiakin huhuja ja ottamaan osaa heidän päivittäisiin, konkreettisiin ongelmiinsa. Joukkoja ei saa milloinkaan huijata, heitä ei saa milloinkaan pakottaa ja heidän on tiedettävä vaarat, joita he saattavat kohdata. Heitä täytyy kutsua pitkään, veriseen taisteluun vallasta, mutta tämän päämäärän ansiosta he ymmärtävät, että se on oleva välttämätön ja voitokas taistelu.
Näin ollen taistelu vallasta on pääasiallista, mutta sitä ei voida erottaa taistelusta vaatimusten puolesta, ne ovat saman kolikon kaksi puolta, ja jälkimmäinen taistelu on välttämätön.
Kuinka me käsitämme taistelun vaatimusten puolesta? Meitä syytetään siitä, ettei meillä ole erityistä linjaa joukkojen taloudelliseen ja poliittiseen taisteluun. Fakta on, että me sovellamme toista tapaa, toista muotoa ja toista politiikkaa, joka on vastakkainen opportunistien ja revisionistien politiikalle, se on uusi tapa, joka eroaa perinteisestä. Puheenjohtaja Gonzalo opettaa, että taistelu vaatimusten puolesta on kolikon yksi puoli, kun taas taistelu vallasta on tuon kolikon toisella puolella. On täysin väärin erottaa ne toisitaan – puhuminen vain taistelusta vaatimusten puolesta on revisionismia. Kohdentaen Marxin teesin meidän yhteiskuntaamme hän sanoo:
“Kriisi esittää meille kaksi ongelmaa: ensiksi, kuinka puolustaa sitä, mikä on voitettu, sillä kriiseissä saavutukset menetetään ja vielä enemmän menetettäisiin, jos niitä ei puolustettaisi. Tästä johtuu välttämättömyys taistelulle vaatimusten puolesta…, taloudelliselle taistelulle ja poliittiselle taistelulle…, edelleen, se myös takoo luokkaa ja työläisiä heidän taisteluunsa vallasta. Toiseksi, kuinka lopettaa kriisit? Niitä ei voida lopettaa, ellei hallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä lopeteta… juuri tästä johtuu välttämättömyys vallankumoukselliselle taistelulle, joka palvelee vallan ottamista aseellisella taistelulla puolueen johdon alaisuudessa… yhtä ei voida erottaa toisesta. Molempien ongelmien yhteys konkretisoituu siinä, että taistelua vaatimusten puolesta kehitetään valtaa varten.”
Edistämään taistelua vaatimusten puolesta käytetään ammattiyhdistystä ja lakkoa, joka on proletariaatin taloudellisen taistelun päämuoto. Sitä kehitetään sissisotana, joka kasvattaa luokkaa taistelussa vallasta. Tämä kohottaa luokkaa konkreettisten aseellisten toimien kautta, jotka vahvistavat tätä taistelumuotoa antaen sille korkeamman laadun.
Yhteenvetona, taistelua vaatimusten puolesta on kehitettävä valtaa varten. Tämä on joukkotyön tekemisen poliittinen periaate.
3. MINKÄ JOUKKOJEN LUOKSE ME MENEMME?
Meidän on lähdettävä liikkeelle luokkakriteereistä ratkaistaksemme, minkä joukkojen luokse me menemme. On erittäin tärkeää varmistaa, että joukot organisoidaan heidän luokkiensa yhteisten etujen mukaan. Puheenjohtaja Gonzalo opettaa, että tämä lähestymistapa on elintärkeä taistellaksemme niitä vastaan, jotka esittävät erottavansa joukot luokista saduilla “yhtenäisyydestä” pettäen joukkojen todelliset edut ja kaupittelevat heidän taisteluitaan. Se on tärkeä myös siksi, että sen myötä voimme ymmärtää, että joukot ovat aina taistelukenttä, jossa porvaristo ja proletariaatti kamppailevat johdosta. Vain kommunistinen puolue kykenee johtamaan joukkoja, koska se on ainoa, joka voi edustaa heitä ja taistella heidän etujensa puolesta. He, jotka puhuvat “joukkojen demokratiasta” ja perustavat avoimia joukkoelimiä kuin ne olisivat vallan muoto ilman väkivaltaa, pitävät vain yllä porvarillisia kantoja, jotka kieltävät proletariaatin johdon ja sen diktatuurin.
Lähteminen liikkeelle luokkakriteereistä on yhteydessä vallankumouksen luonteeseen, luokkiin, jotka muodostavat kansan, joka tulisi yhdistää proletariaatin johdon alaisuuteen. Meidän tapauksessamme on demokraattinen vallankumous, jota proletariaatti johtaa, talonpoikaisto on pääasiallinen, pikkuporvaristo on luja liittolainen ja keskiporvaristolla on kaksoisluonne. Perusjoukot, joiden luokse meidän on mentävä, ovat proletariaatti ja talonpoikaisto, pääasiassa köyhä talonpoikaisto, pikkuporvaristo ja myös keskiporvaristo.
Pitäen mielessä joukkojen erityiset vaatimukset meidän tulisi erottaa joukkojen ne sektorit, jotka kärsivät enemmän sortoa, päämääränämme noiden sektorien organisoiminen siten, että he taistelevat saavuttaakseen valloituksia ja ratkaisevat erityisen ristiriitansa. Tämä viittaa joukkorintamiin, joissa meidän täytyy työskennellä. Näitä ovat:
Työläiset, proletariaatti, johtava luokka kaikissa vallankumouksissa, luokka, jonka pääasiallinen ja ratkaiseva poliittinen tavoite on vallan valtaaminen kansansodan kautta vapauttaakseen itsensä, vapauttaakseen muut luokat ja lopulta tuhotakseen itsensä luokkana. Sen erityisiä vaatimuksia on hankkia sellaisia valloituksia ja oikeuksia kuin suuremmat palkat, lyhyempi työpäivä ja paremmat työolot. Tätä päämäärää kohti työläisten liikettä, sen taisteluita, mobilisaatioita, marsseja, agitaatiota ja lakkoja on kehitettävä aseellisin toimin. “Pitäkää huolta luokan ja myös työtätekevien perusongelmista, heidän yleisistä ja konkreettisista ongelmistaan, joiden puolesta he käyvät taistelua päivittäin.”
Talonpojat ovat päävoima, erityisesti köyhät talonpojat, jotka taistelevat maan valtaamiseksi aseellisen taistelun kautta kommunistisen puolueen johdon alaisuudessa. Jos asiaa ei nähdä tällä tavoin, se johtaa “maan ottoihin” [koskien viljelykelvotonta maata, josta taantumus suostuu luopumaan] ja sopeutumiseen vanhaan järjestykseen. Talonpoikaisliikettä on kehitettävä pidemmälle soveltaen “kolmea kanssaa”: eläkää, työskennelkää ja taistelkaa heidän kanssaan takoen näin talonpoikiin proletaarisen ajatusmaailman.
Naiset ovat puolet maailmasta, ja naisliikkeen kehittäminen naisten vapautuksen [emancipación] puolesta on naisten oma tehtävä, mutta sen on tapahduttava puolueen johdon alaisuudessa. On vastustettava porvarillista teesiä naisten vapauttamisesta [liberación]. Elinkustannusten jatkuva nousu vaikuttaa luokan ja kansan fyysiseen terveyteen, ja naiset taistelevat sitä vastaan; on mobilisoitava työläis-, talonpoikais-, älymystön jne. naiset.
Jotta älymystö – johon lukeutuvat keskiasteen opiskelijat, yliopisto-opiskelijat ja ammattilaiset jne. – voi täyttää roolinsa vallankumouksellisina älykköinä, jotka palvelevat proletariaattia ja talonpoikaistoa kansansodassa, tätä varten on tunnistettava huolehdittava heidän erityisistä vaatimuksistaan ja siitä, että he puolustavat valloituksia ja tavoittelevat uutta kansallista, tieteellistä ja joukkokulttuuria; heidät on saatava tiedostamaan, että he voivat saavuttaa uuden kulttuurin vain vallankumouksella.
Mobilisoikaa kaupunkien köyhät joukot, jotka elävät hökkelikylissä ja slummeissa, nälkää ja kurjuutta vastaan, taisteluun vallankumouksen ohjelman puolesta, kutsukaa heidät kansansotaan, hankkimaan valloituksia ja oikeuksia, joita nyt poljetaan päivä päivältä enemmän. Älkää antako heitä lyötävän ilman rangaistusta ja opettakaa heitä puolustamaan itseään, tekemään vastarintaa vihollisen hyökkäykselle käyttäen kaikkia käytettävissä olevia keinoja. Soveltakaa luokan yhteistä tunnusta: “Taistelkaa ja tehkää vastarintaa!”
Mobilisoikaa nuoriso niin, että he osallistuvat suoraan etulinjoilla kansansodan taisteluhaudoissa. Antakaa nuorten työläisten, talonpoikien ja opiskelijoiden kehittää taisteluja uuden maailman ja heidän oikeutensa koulutukseen puolesta, työttömyyttä ja muita kurjuuksia vastaan, jotka ovat heidän vitsauksenaan.
Tehkää lapsista aktiivisia osallistujia kansansotaan. He voivat suorittaa monia tehtäviä, jotka auttavat heitä ymmärtämään maailman muuttamisen välttämättömyyden. He ovat tulevaisuus, ja loppujen lopuksi juuri he elävät uudessa maailmassa. Muuttakaa heidän ideologiansa niin, että he omaksuvat proletariaatin ideologian.
4. PITÄYTYKÄÄ AINOASSA MARXILAIS-LENINILÄISESSÄ TAKTIIKASSA
Lähtien liikkeelle Engelsin teesistä: “Maassa, jossa on sellainen vanha poliittinen ja työväenliike, on aina perinteen välittämänä perintönä jättiläismäinen roskakasa, joka täytyy lakaista pois asteittain.” Lenin asetti: “Ainoa marxilainen linja maailman proletaarisessa liikkeessä koostuu sen selittämisestä joukoille, että ero opportunismin kanssa on välttämätön ja erottamaton, kasvattaen heitä vallankumoukseen armottomalla taistelulla sitä vastaan.” Puheenjohtaja Mao osoitti, että oli avautumassa ajanjakso taistelua imperialismia ja revisionismia vastaan revisionismin ollessa yksi imperialististen sotien päälähteistä ja vaara puolueen sisällä kommunisteille yleensä. Puheenjohtaja Gonzalo kehottaa pitäytymään ainoassa marxilaisessa taktiikassa, joka tuo mukanaa neljä kysymystä:
Ensin, on lakaistava pois jättiläismäinen roskakasa, so. revisionismi ja opportunismi, pääasiassa vaaliopportunismi. Ei yksikään revisionisti tai opportunisti eikä yksikään heidän suvustaan voi edustaa, vielä vähemmän puolustaa, joukkoja. Eilen he vain puolustivat silloisia riistäjiään, tänään he ovat häntänä fasistiselle ja korporatiiviselle APRA-hallitukselle vetäen häikäilemättä mukanaan heistä riippuvaiset ammattijärjestöt. Ei yksikään noista poliittisista tai ammattijärjestöistä eikä yksikään niiden johtajista edusta kansaa, vaan tuota työläisaristokratian märkivää pintakerrosta. Ammattiliittojen byrokratia ja porvarilliset työväenpuolueet, jotka aina yrittävät käännyttää joukot pois vallankumoukselliselta tieltä, eivät ole mitään muuta kuin osa jättiläismäistä roskakasaa, joka täytyy asteittain lakaista pois, kuten Engels sanoi.
Toiseksi, on mentävä syvemmälle ja alemmas joukkoihin, jotka muodostavat enemmistön, jotka meidän maassamme ovat työläiset ja pääasiassa köyhät talonpojat, pikkuporvaristo ja pitäen myös kansallisen porvariston mielessä. Näistä kaikkein tärkeimpiä ovat työläiset ja pääasiassa köyhät talonpojat, ja meidän on mentävä pääasiassa heidän luokseen sekä maaseudulla että kaupungeissa. Meidän on sysättävä eteenpäin heidän omaa liikettään, johdettava sitä, mobilisoitava heidät valtaa varten niin, että he kumoavat ja syrjäyttävät vanhan valtion. Tämä on taktiikkamme pääkysymys. Joukkojen keskuudessa on välttämätöntä erottaa toisistaan yhtäältä päällimmäisenä oleva kermakerros, joka on porvaristoa palveleva mätäpaise, ja toisaalta valtava enemmistö syvemmällä ja alempana olevia joukkoja, jotka nousevat aina vain enemmän, kunnes lakaistaan pois vanhentunut Perun valtio, vielä enemmän, kun kansansota alkaa murskata Perun vanhaa valtiota.
Kolmanneksi, joukot on kasvatettava kansansodassa, sen teoriassa ja käytännössä. Todellakin, heidän kasvattamisensa taantumuksen pistimien ylläpitämässä rauhassa on samaa kuin antaa heidän tulla teurastetuiksi. Joukkojen ei tulisi enää vuodattaa vertaan ilman rangaistusta vain tullakseen valheellisten johtajiensa pettämiksi, antautumisen puolesta – pikemminkin tämän arvokkaan veren tulisi palvella vallan valtaamista luokalle ja kansalle.
Neljänneksi, on välttämätöntä taistella leppymättömästi revisionismia ja opportunismia vastaan, taistellen sitä vastaan vaarallisena syöpänä puolueen sisä- ja ulkopuolella ja itse joukkojenkin keskuudessa tai muuten he eivät lujita vallankumouksellista tietään. Tämä on taistelu, jota olemme käyneet puolueen jälleenrakentamisesta alkaen ja joka tänään avoimessa kansansodassa on polttavampi ja leppymättömämpi johtuen kasvavissa määrin petollisesta tavasta, jolla revisionistit ja opportunistit toimivat meitä, kansaa ja vallankumousta vastaan, varsinkin silloin, kun sosiali-imperialismi toimii heidän takanaan osana salaliittoaan ja kilpailuaan jenkki-imperialismin kanssa hegemoniasta maailmassa. Tämä soveltuu revisionismiin ja kaikenlaiseen opportunismiin riippumatta siitä, keitä heidän edustajansa ovat.
Tätä koskien puheenjohtaja Gonzalo kertoo meille: “Nouskaa tämän myrkyllisen, tämän revisionistisen, opportunistisen, parlamentaristisen ja joukkojen selässä ratsastavan pintakerroksen yläpuolelle. Pääasia on, että tuon pinnan alta on nousemassa jättiläismäinen ja itsestään voimistuva joukko, jonka kanssa me työskentelemme käyttäen kaikkein voimakkainta kapinavälinettä, jota Maa päällään kantaa: aseellista toimintaa. Me olemme huuto, joka sanoo: ‘On oikein kapinoida’.”
5. JOUKKOJEN ORGANISOIMINEN
Lähtien liikkeelle ideologisista ja poliittisista perusteista ja samanaikaisesti organisatorisen rakentamisen kanssa puheenjohtaja Gonzalo on asettanut joukkojen taistelumuodot ja organisoimismuodot. Hän opettaa meille, millaisessa prosessissa puolueen joukkotyö on kehittynyt:
Perustamisvaihe. Hän kertoo, että Mariátegui hahmotteli perusteet puolueen joukkotyölle ja määritteli erityiset linjat käymällä kahden linjan taistelua anarkismia vastaan, joka sivuutti puolueen välttämättömyyden, ja myös APRAa vastaan, joka kielsi marxilais-leniniläisen käsityksen ja luokan kyvyn muodostaa itsensä kommunistiseksi puolueeksi keskittyen sen sijaan rintamaan.
30-luvulla Mariáteguin kuoltua hänen linjansa hylättiin ja keskityttiin joukkoihin, jotka laitettiin hännystelemään suurporvaristoa ja harhautettiin “rintamatouhuiluun” [frentismo], vaaleihin ja revisionismiin, huolimatta kaikista punaisen linjan yrityksistä vastustaa tätä; tämä virheellinen taktiikka kesti yli 30 vuotta.
Jälleenrakentamisvaihe. Puheenjohtaja Gonzalo asetti puolueen joukkolinjan ja järjestölliset muodot. Tämä jakso käsitti yli 15 vuotta kovaa kahden linjan taistelua, joka saavutti osittaisia harppauksia. Jälleenrakentamisen ensimmäisessä poliittisessa strategiassa hän kehitti puolueen joukkotyön aloittamisen, kaikki militantit Ayacuchossa tekivät talonpoikaistyötä ja yhdessä siviilirakentamisessa olevien työläisten kanssa esimerkiksi ja myös älyköiden ja slummien köyhien joukkojen kanssa. Hän kannatti maan ottamista ja toteutti talonpoikien tilaisuudet, joista mullistavin oli Ayacuchon talonpoikien I alueellinen yleiskokous. Hän johti kesäkuun 20., 21. ja 22. päivän historiallisia taisteluita vuonna 1969 Ayacuchossa ja Huantassa mobilisoiden keskiasteen opiskelijoiden ja heidän vanhempiensa joukkoja Velascon asetus 006:a vastaan, mikä johti asetuksen hylkäämiseen. Hän organisoi Ayacuchon kansan puolustusrintaman [Frente de Defensa del Pueblo de Ayacucho], uudelleenorganisoi Vallankumouksellisen opiskelijarintaman [Frente Estudiantil Revolucionario (FER)], loi Kansan naisliikkeen [Movimiento Femenino Popular (MFP)], Mariáteguin älyllisen työn keskuksen [Centro de Trabajo Intelectual Mariátegui (CETIM)], Vallankumouksellisen keskiasteen opiskelijoiden liikkeen [Frente Revolucionario de Estudiantes Secundarios (FRES)] ja ennen kaikkea Köyhien talonpoikien liikkeen [Movimiento de Campesinos Pobres (MCP)]. Näin hän asetti uudet menettelytavat joukkotyöhön, uudet taistelumuodot ja uudet järjestölliset muodot.
Kahden linjan taistelussa puheenjohtaja Gonzalo taisteli revisionismia vastaan, joka johti joukkoja parlamentarismia kohti ja vallankumouksellista väkivaltaa vastaan säilyttääkseen vanhan järjestyksen. Hän taisteli Patria Rojaa vastaan, jonka revisionismi kaupitteli silloin, kuten tänäänkin, tunnusta “valta kasvaa kiväärin piipusta” samalla kuitenkin kieltäen puolifeodalismin, keskittyen pikkuporvaristoon, erityisesti opiskelijoihin ja opettajiin. Hän myös kukisti oikeistolikvidationismin, joka laimensi puolueen johdon joukkoihin, saarnasi legalismia, sanoi, että kaikki voitaisiin tehdä Perun talonpoikaisliiton [Confederación Campesina del Perú (CCP)] kautta, väitti, että talonpojat eivät muka ymmärtäneet takavarikointia mutta ymmärsivät kyllä pakkolunastuksen, ja kehotti syventämään Velascon hallituksen fasistisia ja korporatiivisia toimia.
Jälleenrakentamisen toisessa poliittisessa strategiassa hän teoretisoi puolueen synnyttämät elimet, jotka oli hyväksytty vuoden 1973 kolmannessa täysistunnossa: “Itse liikkeillä organisaatioina, jotka proletariaatti on synnyttänyt eri työn rintamilla, on kolme ominaispiirrettä: 1) uskollisuus Mariáteguille, 2) joukko-organisaatiot ja 3) demokraattisen sentralismin sitovuus.” Hän selvitti puolueen synnyttämien elinten luonteen, sisällön ja roolin soveltaen Leninin teesiä maanalaisesta puolueesta ja puolueen tukipisteistä joukoissa oppien kiinalaisesta kokemuksesta avoimessa ja salaisessa työssä. Hän selvitti, että puolueen jälleenrakentamisen kehittämiseksi oli välttämätöntä avata puoluetta enemmän joukoille; jotta tämä politiikka voitiin hyväksyä ja panna käytäntöön, hänen täytyi kukistaa vasemmistolikvidationismi, joka lähti liikkeelle siitä käsityksestä, että fasismi lakaisee kaiken pois, ja näin eristi puolueen joukoista pyrkien sen sukupuuttoon, se tuomitsi talonpoikaiston ja proletariaatin ja saarnasi, että “linja riittää”.
Vasemmistolikvidationistisen linjan tappion myötä siteet joukkoihin kasvoivat ja kansankouluja alettiin muodostaa, kouluja, jotka politisoivat joukkoja puolueen käsityksellä ja linjalla, kouluja, jotka näyttelivät tärkeää roolia agitaatiossa ja propagandassa yhdistämällä taistelun vaatimusten puolesta taisteluun vallasta. Ne suorittivat systemaattisen ja suunnitellun tutkimuksen pohjasuunnitelmista [base a esquemas] päästäen kahden linjan taistelun valloilleen ja kehittäen joukkotyötä.
Puolueen synnyttämien elinten työn edistyminen johti puheenjohtaja Gonzalon esittämään niiden kehittämistä yhdeksi tulvavirraksi seuraten poliittista opasta aseellisen taistelun aloittamisesta. Tämä johti alueellisen työn muodostamiseen. Kaupunkialueen koordinaatio asetettiin kaupungeille soveltaen Leninin teesiä avoimesta työstä ja puheenjohtaja Maon teesiä työstä kaupungeissa ja sitä, että joukkojen taistelua tulisi kehittää tarkoituksenmukaisesti, edullisesti ja rajoitetusti. Tämän soveltaminen teki meille mahdolliseksi säilyttää puolue maanalaisena, kätkettynä joukkoihin, sekä mobilisoida suuren määrän aktivisteja ja myös levittää propaganda lyhyessä ajassa; tämä helpotti agitaatiota ja mobilisaatiota puolueen keskitetyn suunnitelman alaisuudessa.
Kaikkea tätä me kutsumme “kolmeksi pieneksi jalaksi” kaupunkien joukkotyössä: puolueen synnyttämät elimet, kansankoulut ja kaupunkialueen koordinaatio. Maaseudulla sovellettiin kahta ensimmäistä muotoa.
Jälleenrakentamisen kolmannessa poliittisessa strategiassa puolue kehitti joukkotyötään laajasti vuoristoalueilla liittäen itsensä talonpoikiin, pääasiassa köyhiin talonpoikiin. Kaupungeissa se liitti itsensä proletariaattiin ja joukkoihin slummeissa ja hökkelikylissä. Puolueen synnyttämät elimet ovat näytelleet hyvää roolia jälleenrakentamisen huipennuksessa, ja ne ovat laskeneet perustuksia aseelliselle taistelulle. Erityisiä linjoja kehitettiin yhä pidemmälle niin, että Luokkakantaisten työläisten ja työtätekevien liike [Movimiento de Obreros y Trabajadores Clasistas (MOTC)] esitti 15 perusteesiä työläisten liikkeelle; Köyhien talonpoikien liike (MCP) politisoi talonpojat uusiin olosuhteisiin hiotulla agraariohjelmalla; Hökkelikylien luokkakantainen liike [Movimiento Clasista Barrial (MCB)] julkaisi Luettelon kansan valituksista ja vaatimuksista; Vallankumouksellinen opiskelijarintama (FER) edelleen kehitti teesiä yliopiston puolustamisesta korporativismia vastaan; Keskiasteen opiskelijoiden vallankumouksellinen rintama (FRES) kiihdytti opiskelijoiden taistelua kansan koulutuksen puolesta; Kansan naisliike (MFP) kohotti teesin naisten vapautuksesta kiihdyttäen työtätekevien, talonpoikais-, hökkelikylissä asuvien ja opiskelijanaisten mobilisaatiota. Edelleen, oli osallistumista Perun opetusalan työtätekevien yhtyneeseen syndikaattiin [Sindicatio Unico de Trabajadores de la Educación Peruana (SUTEP)], mikä johti tätä koskevan luokkalinjan omaksumiseen 70-luvulla. Perun yliopisto-opettajien kansallinen federaatio [Federación Nacional de Docentes de la Universidad Peruana (FENTUP)] muodostettiin myös. Kaikki tämä työ astui laajaan ideologis-poliittiseen mobilisaatioon kansansodan aloittamiseksi.
Synteesinä, puolueen kaikki joukkotyö jäleenrakentamisvaiheessa tehtiin kansansodan aloittamisen valmistelemiseksi. Kuten puheenjohtaja Mao opettaa, ennen sodan aloittamista, kaikki on valmistautumista siihen, ja kun se on kerran alkanut, kaikki palvelee sen kehittämistä. Puheenjohtaja Gonzalo on soveltanut ja lujasti kehittänyt tätä periaatetta.
Kansansodan johtaminen oli suuri harppaus puolueen joukkotyössä, laadullinen harppaus, joka muovasi taistelun päämuodon – kansansodan, ja organisaation päämuodon – Kansan sissiarmeijan. Korkeinta tehtävää toteutettiin puolueen militarisoimisen kautta, ja suhteessa joukkotyöhön tämä tarkoittaa, että kaikki joukkotyö tehdään Kansan sissiarmeijan kautta, joka on uudentyyppinen armeija, joka toteuttaa kolmea tehtävää: taistella, mobilisoida ja tuottaa. Me käsitämme, että armeijan toinen tehtävä pitää sisällään joukkojen mobilisoimisen, politisoimisen, organisoimisen ja aseistamisen, se on tehtävä, joka ei ole vastakkainen taistelemiselle, joka on päätehtävä, koska armeijassa sovelletaan periaatetta keskittämisestä taistelua varten ja hajaantumisesta mobilisaatiota varten. Lisäksi, joukkoja kasvatetaan sodassa. Tämä periaate hallitsee kolmenlaisia sotavoimiamme: pääasiallisia, paikallisia ja perusvoimia, jotka on määritelty eriasteisia toimia varten.
Joukkojen mobilisoimista varten ja armeijansa välityksellä puolue edistää kansankouluja ja muodostaa puolueen synnyttämiä elimiä sekä tukiryhmiä. Tätä menettelytapaa sovelletaan yhdellä tavalla maaseudulla, koska siellä uusi valta on muodostumassa, ja toisella tavalla kaupungeissa. Kaupungeissa on muodostettu Kansan puolustuksen vallankumouksellinen liike [Movimiento Revolucionario de Defensa del Pueblo] valmisteluna tulevalle kansannousulle.
Maaseudulla, missä meillä on valtaa, tukialueita ja kansankomiteoita, me pidämme huolen, että kaikki joukot osallistuvat aseelliseen toimintaan, joka on organisoitu puolueeseen, armeijaan ja rintamaan–valtioon. Jos kaikkia joukkoja ei organisoida, uusi valta ei pysty selviytymään kauan; ei riitä, jos on vain muodottomia joukkoja tai valtaa ilman puolueen johdon alaisuudessa organisoituja joukkoja.
Armeija suorittaa joukkotyötä myös kaupungeissa, ja pääasia on taistelu vallasta kansansodan kautta, jonka puitteissa taistelua vaatimusten puolessa käydään välttämättömänä täydennyksenä taistelulle vallasta. Itsestäänselvästi tämä tapahtuu monien aseellisten toimien kautta uusien organisaatiomuotojen konkretisoimiseksi. Me olemme muodostaneet Kansan puolustuksen vallankumouksellisen liikkeen (MRDP), joka houkuttelee joukkoja työläisistä, talonpojista, hökkelikylistä ja pikkuporvaristosta, neutralisoi keskiporvariston ja suuntautuu kohti demokraattisia voimia, jotka tukevat kansansotaa. Tavoitteena on johtaa joukot kohti vastarintaa ja heidän taistelujensa kohottaminen kansansodaksi, jarruttaa, heikentää ja häiritä vanhaa valtiota ja palvella tulevaa kansannousua valmistellen kaupunkeja täydentäväksi määritellyllä kansansodalla. Me käytämme kaksoismenettelyä, jossa kehitämme omia muotojamme, joka on pääasia, ja tunkeudumme kaikentyyppisiin organisaatiohin. Me sovellamme tunnusta: Taistelkaa ja tehkää vastarintaa!
Kansansodassa puolueen synnyttämät elimet ovat kokeneet kehitystä, ja niiden luonne on päivittynyt. Ne ovat yhä puolueen joukkojärjestöjä ja tänään: 1) niitä ohjaa marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelu; 2) niitä hallitaan demokraattisella sentralismilla; ja 3) ne palvelevat kansansodan kehittämistä. Maaseudulla puolueen synnyttämät elimet on militarisoitu; kaupungeissa monenasteista militarisointia voidaan soveltaa. Tänään meillä on seuraavat: MOTC, MCP, MCB, MFP, MJP [proletaarinen nuorisoliike], MIP [proletaarien älyllinen liike]. Perun kansanapu [Socorro Popular del Perú] on myös tärkeä, ja se on noussut kansansodassa osana taistelua sotavankien ja kadonneiden puolesta. Puolueen merentakaista työtä varten on muodostettu Perun kansanliike [Movimiento Popular Perú (MPP)] erityisine tehtävineen.
Tänään lähes kahdeksan kansansodan vuoden jälkeen puolue on tehnyt suuren harppauksen joukkotyössään osoittaen, että on oikeutettua ja oikein kehittää joukkotyötä osana kansansotaa ja kansansotaa varten. Tuloksena sen soveltamisesta kansamme oppii joka päivä, että luokkataistelu välttämättä johtaa taisteluun vallasta; heidän kasvava osallistumisensa kansansotaan kuvaa todella hyvin tätä ja vaikka kaikki eivät saavuttaisikaan ymmärrystä siitä, he näkevät siinä konkreettisen toivon vapautuksestaan. He kehittävät taisteluitaan uusilla taistelu- ja organisaatiomuodoilla, ja luokkataistelu Perussa on kohotettu päämuotoonsa: kansansodaksi. Joukot organisoidaan kansansodassa, ja ne ovat sen perusta ja tuki. Heidät on organisoitu kommunistiseen puolueeseen, Kansan sissiarmeijaan ja pääasiassa uuteen valtaan, joka on kansansodan pääasiallinen valloitus; työläiset, talonpojat ja pikkuporvaristo osallistuvat tähän uuteen valtaan ja käyttävät sitä ensimmäistä kertaa maamme historiassa.
Nämä ovat laadullisia harppauksia, jotka synnyttävät edellytyksiä uudelle luvulle joukkotyössä kansansodan osana ja sitä varten kohti vallan valtaamista maanlaajuisesti.
He, jotka pitävät korkealla marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelua, muuttavat lihaksi puolueen joukkolinjan ja antavat henkensä sen puolesta, että puolue ottaa vallan koko maassa ja palvelee maailmanvallankumousta.
MUUTTAKAA LIHAKSI PUOLUEEN JOUKKOLINJA!
ORGANISOIKAA KANSAN KAIPUU KAPINALLE!
TEHKÄÄ SUURI HARPPAUS JOUKKOJEN VETÄMISESSÄ MUKAAN KANSANSODASSA JA KANSANSOTAA VARTEN!