Fasistien antisemiittinen isku Turussa ja esiintyminen Tampereella

Töhritty Turun juutalaisseurakunnan synagoga.

Toimintakiellossa oleva, Vastarintaliikkeen kunniakasta nimeä häpäisevä “PVL” on suorittanut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä antisemiittisen iskun Turun kaupungissa ja sunnuntaina esiintynyt julkisesti Tampereen kaupungissa: Turussa nämä fasistit töhrivät paikallisen juutalaisseurakunnan synagogan maalilla ja Tampereella fasistien julkiseen esiintymiseen kuului Israelin valtion lipun polttaminen, sekä kansanvastaisen propagandan levittämistä kaduilla poliisin valvovan silmän alla.

Turun synagogan töhriminen on iljettävä antisemitistinen teko, joka kulkee räikeästi kansan oikeustajua vastaan ja sellaisenaan se on täysin tuomittava. Fasistien levittämään demagogiaan kuuluu kaikenkarvaiset salaliittoteoriat, kuten esimerkiksi natsien propagoima juutalaissalaliitto, sekä nykyään holokaustin kieltäminen, jonka nimeen “PVL” myös vannoo. Näiden epätieteellisten teorioiden on tarkoitus hämärtää luokkataistelua ja johtaa työväenluokkaa harhaan. Fasistit kaupittelevat kansallisshovinismia, rasismia, rotuoppejaan, ksenofobiaa, muukalaisvastaisuutta ja antisemitismia kansalle, jotta tämä jättäisi sen todelliset viholliset, raharuhtinaat ja porvarit rauhaan; se on sisällöltään “hajota ja hallitse” -taktiikkaa.

Hyvä esimerkki tästä pimityksestä on esimerkiki Israelin valtion lipun polttaminen, jolla fasistit kalastelevat kansan sympatiaa, sillä kuten on tunnettua, Israelin valtio on maailman ainoan hegemonisen supervallan, jenkki-imperialismin, lähin liittolainen ja strateginen tukikohta laajennetun Lähi-idän alueella. Samaan kategoriaan lukeutuu myös iljettävä antisemitismi, jolla fasistit yrittävät suunnata kansan oikeutetun vihan juutalaisväestöön, eikä porvaristoon, todellisiin kansan ja työväenluokan vihollisiin. Luokkataistelun tilalle nämä demagogit tarjoavat kansallissovinismiin paketoitua luokkasopua!

Miksi tämä nk. “vastarintaliike” töhrii pienen juutalaisvähemmistön uskonnollisen rakennuksen seiniä, mutta jättää suurporvariston, Elinkeinoelämän Keskusliiton viraston seinät rauhaan? Miksi he polttavat Israelin valtion lippuja, mutta jättävät Suomen lipun rauhaan, vaikka Suomi ostaa ja myy aseita Israeliin? Entä Jenkkilippu, maailman kansojen vihollinen numero yksi? Eiväthän he voi näitä lippuja polttaa, tai EK:n seiniä töhriä, sillä silloin he purisivat syöttävää kättä, nimittäin suomalaisen suurporvariston ja imperialismin kättä! Sillä sitä on fasismi, vallitsevan järjestyksen kaikkein räikeintä puolustamista, hallitsevan luokan vahtikoiria, jotka porvaristo päästää valloilleen kansan kamppailun harhaanjohtamiseksi ja hajaannuksen aiheuttamiseksi työväenluokan keskuudessa.

Voimmeko luottaa Suomen poliisiin fasismin kitkemiseksi? Emme tietenkään! Kansan tuoreessa muistissa on viime vuoden itsenäisyyspäivän tapahtumat, jolloin poliisi riisti yhdessä fasistien kanssa fasismia vastustavan mielenosoittajan banderollin. Entä nyt? Poliisi kävi ihan jututtamassa Tampereella esiintyviä fasisteja, joiden toiminta on Turun hovioikeuden tuomiolla laitonta. Entä viime vuonna Turussa? Me antifasistit kyllä tiedämme kenen sanan- ja kokoontumisvapautta poliisi todellisuudessa suojelee!

Työväenluokka on kansainvälinen luokka ja sen kamppailu imperialismia vastaan on kansainvälistä, koska me elämme proletaarisen maailmanvallankumouksen aikakautta. Siksi nämä viheliäiset toimet on tuomittava kansanvastaisina toimina, joiden tarkoituksena on pimittää ja harhauttaa kansan oikeutettua kamppailua ja tyytymättömyyttä vallitsevaa järjestystä kohtaan. Valveutunut Suomen kansa, työväenluokka sen etunenässä, tietää sisimmissään, että fasismi on hallitsevan luokan ideologia. Siksi tervehdimme suurella ilolla Suomen kansan viimeaikaisia antifasistisia esiintymisiä, esimerkiksi itsenäisyyspäivän antifasistisia mielenosoituksia, Turun, Tampereen ja Helsingin fasisminvastaisissa mobilisaatioita, jotka kukin ovat keränneet tuhansia ihmisiä kaduille vastustamaan fasistien julkista esiintymistä. Tämä antifasistinen perinne ja joukkoliike tulee jatkumaan ja kasvamaan yhdessä kansan vallankumouksellisen kamppailun kehittymisen kanssa, sillä ainoastaan kansa proletariaatin johdolla voi lietsoa menestykästä antifasistista kamppailua, joka on vallankumouksellista, koska fasismin koko sisällön tarkoitus on turvata vallitsevan järjestyksen ja hallitsevan luokan olemassaolo.

Paljastakaa fasistien kansanvastainen demagogia kaduilla ja parlamentissa, työpaikoilla ja kodeissanne!

Tuomitkaa iljettävä antisemitismi!

Jatkakaa ja kehittäkää antifasistista kamppailua!

This entry was posted in Ilmiöt, Kannanotot, Uutiset and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.