Israel kehittää agressiotaan Lähi-idässä yhteistyössä Jenkki-imperialismin kanssa

 

Trump, Netanyahu Vow to Pursue Mideast Peace, Confront Iran

 

Israel kehittää aggressiotaan Lähi-idässä ja suunnitelmat Länsirannan haltuun ottamiseksi on toteutumassa heinäkuussa. Aiemmin tämän vuoden tammikuussa Helsingin Sanomat uutisoi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ehdotuksesta liittää Jordanian hallussa oleva Länsirannan palestiinalaisalue Israeliin. Samalla hyväksyttäisiin Länsirannassa palestiinalaisalueella sijaitsevat Israelin hallitsemat siirtokunnat, sekä tunnustettaisiin koko Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

Palestiina on ollut ennen Israelia brittien hallinnassa. Ensimmäisessä maailmansodassa Saksan tukema Osmanien valtakunta romahti vuonna 1920. Brittihallinto oli tästä lähtien vallassa vuoteen 1948 asti. Vuonna 1947 Britannia antoi Palestiinan konfliktin YK:n ratkaistavaksi. YK:n komitea ehdotti Palestiinan jakoa juutalais- ja arabivaltioiksi. Tästä suunnitelmasta luovuttiin ja Israelin valtio julistettiin perustetuksi 1948. Arabimaat Jordania, Egypti, Libanon, Syyria ja Irak hyökkäsivät Israeliin, jolloin Egypti otti hallintaansa Gazan alueen ja Jordania otti haltuunsa Länsirannan ja Itä-Jerusalemin. Israel on miehittänyt Länsirantaa vuodesta 1967 asti. Taisteluita Israelin ja Palestiinan kansan välillä on käyty lähes taukoamatta tästä asti. Taistelut ovat kulminoituneet vuoden 1987 ja vuoden 2000 kansannousuihin.

Israel yhdessä Yhdysvaltojen kanssa suunnittelee antavansa Palestiinalle ”hyvitykseksi” Länsirannan valtaamisesta Israelin aavikkoalueita, kuten osia Negevin autiomaasta. Palestiina kuitenkin menettäsi hedelmällistä maanviljelysaluetta Israelille ja saisi joutumaata tilalle. Palestiinalaisten pääneuvottelija Saeb Erekarin mukaan: ”Trumpin hallinto tekee yhteistyötä Israelin kanssa miehityssuunitelmassa, joka on sekä yritys haudata palestiinalaisten oikeudet että ilmiselvä hyökkäys sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää vastaan”.

Todellisuudessa sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on illuusiota. Imperialististen maiden välillä on ristiriitoja ja imperialistiset sodat lakkaa vasta kun imperialismi on tullut lakaistuksi koko maailmankartalta. Yhdysvallat puhuvat Länsirannan liittämisestä rauhansuunnitelmana Lähi-idässä, mutta todellisuudessa Israel toimii Jenkki-imperialismin sillanpääasemana. Tässä tapauksessa Jenkki-imperialismi maailman ainoana hegemonisena supervaltana tukee Israelin imperialismia, toteuttaakseen omia intressejään vaikutusvaltansa vahvistamiseksi Palestiinassa, sekä alistaakseen arabikansoja. Tämä ilmentää tämän päivän pääristiriitaa, joka on imperialististen valtojen, sekä sorrettujen kansakuntien välillä.

Jo viidettä kertaa Israelin pääministeriksi valittu ja korruptiosta syytetty Benjamin Netanyahun (Likud puolue) muodosti koalition entisen Israelin asevoimien komentajan Benny Gantzin (Sininen ja valkoinen puolue) kanssa. Hallitussopimuksen mukaan Netanyahu toimii pääministerinä 18 kuukauden ajan, jonka jälkeen pääministeriksi nousee Gantz. Israel on ollut ilman vakaata hallitusta vuoden 2018 joulukuusta lähtien, kun Netanyahun aikaisempi koalitio hajotettiin. Koalition perustamista perustellaan Koronan aiheuttamalla hätätilalla, jonka ainoaksi tehtäväksi valheellisesti väitetään olevan taistelu koronavirusta vastaan.Välittömästi hallituksen muodostuttua kuitenkin tehtiin päätös Länsirannan liittämisestä Israeliin.

This entry was posted in Maailma, Uutiset and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.