Lopuksi, kuunnelkaa tätä. Kuten me näemme maailmalla maoismi marssii johtamaan uutta proletaarisen maailmanvallankumouksen aaltoa. Kuunnelkaa ja ymmärtäkää! Ne, joilla on korvat, käyttäköön niitä. Ne, joilla on ymmärrystä, ja meillä kaikillahan on — käyttäkää sitä! Hölynpöly saa riittää. Epäselvyydet saavat riittää! Ymmärrämme sen! Mitä maailmassa tapahtuu? Mitä me tarvitsemme? Tarvitsemme maoismin ideologian lihaksi tulemista, ja se on tullut lihaksi, luoden kommunistisia puolueita, jotka johtavat suuren proletaarisen maailmanvallankumouksen uutta suurta aaltoa, joka on tulossa. (Puheenjohtaja Gonzalon puhe, syyskuu 1992)
Me, allekirjoittaneet marxilais-leniniläis-maolaiset puolueet ja järjestöt, vahvistamme itse tässä puheenjohtaja Gonzalon historiallisen ja kauaskantoisen puheen 26. vuoden kunniallisessa juhlassa, tämän puheen täyden pätevyyden ja erityisesti puolustaessa tämän ajattelun ja toiminnan jättiläisen elämää, Perun kommunistisen puolueen ja perulaisen vallankumouksen suuren johtajan; joka on määritellyt maoismin marxismin uutena, kolmantena ja korkeampana vaiheena, ja joka on asettanut että marxistina oleminen tänään on marxisti-leninisti-maoistina, pääasiassa maoistina olemista. Me ymmärrämme, että puheenjohtaja Gonzalon puolustaminen merkitsee taistelua johdonmukaisimmalla tavalla maoismin määräämiseksi proletaarisen maailmanvallankumouksen uuden suuren aallon, joka on jo kehittymässä, ainoaksi komentajaksi ja oppaaksi. Ymmärrämme, että tämä taistelu on osa tehtävää maailman kommunistien jälleenyhdistämiseksi, mikä merkitsee marxismin periaatteiden, kansainvälisen proletariaatin luokkaetujen, taistelun sorrettujen kansojen ja kansakuntien vapauttamiseksi, ja lopulta taistelun kommunismin puolesta, asettamista etusijalle.
Kampanja suuren Karl Marxin syntymän 200. vuosipäivän juhlistamiseksi – jota edelsi Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen 50. vuosipäivän ja Lokakuun vallankumouksen 100. vuosipäivän juhlistaminen – on merkinnyt harppausta taistelussa kommunistien yhdistämiseksi maailmalla. Se on kampanja, pääasiassa Latinalaisen Amerikan marxilais-leniniläis-maolaisten puolueiden ja järjestöjen liikuttamana, joka osoittaa kansainvälisen kommunistisen liikkeen (KKL) merkittävän osan korkeampaa ideologista, poliittista ja järjestöllistä yhtenäisyyttä, ja sen kehityksessä uusia voimia liittyy mukaan. Sitten kampanjan Mao Tse-tungin syntymän 100. vuosipäivän juhlistamiseksi, ei ole ollut samanlaista kampanjaa KKL:ssä. Jottei kukaan hämmentyisi, kampanjat kansansotien tukemiseksi eivät ilmiselvästi ole olleet samanluonteisia, sillä tämä on puolueiden ja järjestöjen kampanja nimenomaan kommunistisella luonteella – tämä tosiasia vaatii vakavaa pohdintaa, koska se on ilmaus siitä, kuinka taistelua yhtenäisyyden puolesta kehitetään käytännössä, asettaen lähtökohdaksi marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, ja taistelun revisionismia vastaan maailman vallankumouksen puolesta – yhteenvetona, kuinka tunnus “yhdistykää maoismin alla!” ilmaistaan.
On myös tärkeä korostaa kaikille jotka ovat halukkaita näkemään, että KKL:lle annettiin tärkeä sysäys viime vuosina. Monissa maissa, missä kommunistien voimat olivat hyvin alikehittyneellä asteella, marxismi-leninismi-maoismia kannattavat puolueet ja järjestöt nousivat uudelleen ja taistelevat revisionismin tuhoamien kommunististen puolueiden jälleenrakentamiseksi. Näiden voimien enemmistö otti selkeän kannan puheenjohtaja Gonzalon tekemän maoismin määritelmän puolesta. Tämä saa jotkut ihmiset, irrallaan mistään marxilaisista kriteereistä, leimaamaan heidät “gonzalolaisiksi” ja syyllistämään vasemmistoa “lahkolaiseksi ja dogmaattiseksi”. Ilmiselvästä puhumattakaan – että opportunismi ja revisionismi ovat aina leimanneet marxilaisia tällä tavalla – se paljastaa, että he eivät ole ymmärtäneet meidän olevan taistelun ajanjaksolla Maoismin määräämiseksi proletaarisen maailmanvallankumouksen ainoaksi komentajaksi ja oppaaksi, ja että ottaessaan maoismin kansainvälisen proletariaatin ideologian kehityksen kolmantenta vaiheena, monet puolueet ja järjestöt ovat pohjimmiltaan nähneet sen vain yhden muotoilun vaihtamisena, että puhe maoismista olisi “nykyaikaisempi” muoto Mao Tse-tungin ajattelusta puhumiselle.
Näin ollen, ongelman pääasiallisena juurena KKL:ssä ei ole se, etteikö maoismia olisi muodollisesti tunnustettu, vaan siinä miten jotkut sen ymmärtävät, ja tämän takia on tärkeää aloittaa heistä jotka määrittelivät maoismin ideologiamme uutena, kolmantena ja korkeampana vaiheena; sillä vain aloittamalla siitä, minkä puheenjohtaja Gonzalo tieteellisesti asetti, voimme ymmärtää maoismin yhtenä ykseytenä, harmonisena järjestelmänä. Jos joku ei ota puheenjohtaja Gonzalon työtä lähtökohdaksi, hän kaatuu eklektisyyteen, asettaen vastakkain lainauksia ymmärtämättä ajatuksia. Jos ymmärrämme tämän, voimme ymmärtää syyn sille, miksi ei ole vähän puolueita ja järjestöjä jotka, vaikkakin käyttävät pidemmän aikaa, ovat juuttuneet eivätkä ole tehneet harppauksia prosesseissaan, kun taas yleisesti ottaen ne, jotka panostavat eniten puheenjohtaja Gonzalolta oppimiseen, etenevät pääasiassa laadullisesti mutta myös määrällisesti. Neuvomme heitä, jotka hoppuilevat jakelemaan leimoja, avaamaan silmänsä aineelliselle totuudelle sen sijaan että tempautuisivat mielikuvitustensa mukaan.
Jos näemme maailman kommunistien jälleenyhdistämistaistelun todellisen tilan, voimme nähdä tulevamme monessa suhteessa paremmin toimeen, kuin mitä tulimme Vallankumouksellisen internationalistisen liikkeen (VIL) parhaina hetkinä, sillä vaikka puheenjohtaja Gonzalo luonnehti oikein VIL:n “askeleena eteenpäin”, hän myöskin huomautti – oikealla tarkkuudellaan – että “niin kauan kuin se seuraa oikeutettua ja oikeaa ideologispoliittista linjaa”, VIL tulee olemaan askel eteenpäin, ja se oli, ja se palveli yhdistääkseen kommunistit punaisen linjan perustalla, mikä ei voinut olla muuta kuin puheenjohtaja Gonzalon linja. Toisin sanoen, pääasiallista VIL:n arvioinnissa on sanoa, että se palveli proletaarista maailmanvallankumousta – ja erityisesti taistelua kommunistien jälleenyhdistämiseksi, kun se palveli taistelua maoismin määrämiseksi sen ainoaksi komentajaksi ja oppaaksi – toisin sanoen, puheenjohtaja Gonzalon johtamaa taistelua – ja että se lakkasi esittämästä myönteistä roolia Yhdysvaltojen “RCP”:n revisionistien – jotka käyttivät hyväkseen vasemmiston ongelmallista tilannetta johtuen mutkasta Perun kansansodassa – päästessä totaalisesti hegemonisoimaan sitä. Emme saa koskaan unohtaa, että yhtenäisyyden on palveltava vallankumousta ja se palvelee sitä vain, jos proletariaatin etu on määrätty. Tänään kommunistien yhtenäisyys maailmassa voidaan saavuttaa vain marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin perustalla, tai muuten se ei ole kommunistien yhtenäisyyttä, vaan eräänlainen “rintama” revisionismin ja opportunismin kanssa.
Kahden linjan taistelun käsittely revisionismin toimesta likvidoi VIL:n. Avakianin manööverinä oli lausua – lähtökohtana hänen “kritiikilleen” Perun revisionistista ja antautumiskantaista Oikeisto-opportunistista linjaa kohtaan – että muka “kirjoittajalla ei olisi merkitystä, vain linjalla”, mikä juurikin johti väittelyn keskittymiseen siihen, kuka oli “kirjoittaja”. Vai eikö tämä kurja tiennyt, että maailman kommunistit tulisivat nousemaan, kun heidän suurta johtoaan kyseenalaistettiin? Näin kahden linjan taistelu suistettiin raiteiltaan. Vasemmiston ongelmana KKL:ssä oli se vaikea ja monimutkainen tilanne, mihin PKP astui puheenjohtaja Gonzalon pidätyksen jälkeen.
Kaikesta huolimatta PKP jatkoi täyttäen roolinsa KKL:n punaisena fraktiona ja kansansota jatkoi proletaarisen maailmanvallankumouksen majakkana. Koska puolueen elämää ei voi koskaan pidättää, kansansota ei pysähtynyt edes hetkeksi. Kuitenkin, tilanteet kuten suuren johtajan puuttuminen, aiheuttivat ongelmia vasemmistossa. Oikeisto saattoi silloin lausua kantansa (hyökkäykset proletariaatin diktatuuria vastaan, “rauhanneuvotteluiden oikeutus taktiikkana”, puolifeodaalisuuden ja byrokraattisen kapitalismin kehityksen kieltäminen, imperialismin kolmen luonteenpiirteen kieltäminen, jne.), ja kaikki tämä pysyi toisella sijalla, koska huomio oli keskittynyt “väittelyyn” imperialismin psykologisen sodankäynnin manöövereistä ja petturien synkistä toimista. Vuosisadan vaihteen tienoilla taistelu kärjistyi. Silloin vasemmisto ajautui ongelmiin ja suuri osa päätyi Avakianin ansaan, aloite menetettiin oikeiston käsiin ja he saattoivat johtaa kahden linjan taistelun räjähtämään, ja siten revisionismi likvidoi VIL:n.
Kukaan ei voi syyttää marxilaisia revisionismin rikoksista, mutta tämä vasemmiston itsekriittinen arviointi on todellakin tarpeellista, sen johdolta puuttui tarvittavaa kypsyyttä ja kaukokatseisuutta revisionismin juonien estämiseksi, ongelma, jota pahensi äärimmilleen kokonaisten elinten solutus ja anastus salaisten palveluiden ja taantumuksen poliisin toimesta.
Prachanda on jopa muodollisesti luopunut marxismi-leninismi-maoismista yhdistyessään UML:n revisionistien kanssa, todistaen jälleen kerran että hän ei koskaan ollut maoisti, että hän ei koskaan ollut “suuri johtaja”, että he jotka halusivat kieltää sen mitä puheenjohtaja Gonzalo oli esittänyt ja mitä PKP väitti niin paljon, riisuen naamionsa maailman edessä viheliäisimpänä nousukkaana, salakauppiaana ja juonittelijana mitä on viimeisinä muutamana vuosikymmeninä KKL:ssä nähty. Tätä viheliäistä ei voida enää kelpuuttaa petturinakaan, koska hän on näyttänyt koko elämänsä aikana että hän ei koskaan ollut kommunisti, vaan ainoa asia mistä hän oli kiinnostunut, oli hänen henkilökohtainen valtansa, ja siksi hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kutsua nepalilaisen vallankumouksen teloittajia, kuten UML:n rottia, “tovereiksi”.
Jo vuosia on mennyt siitä, kun uljas Avakian sinkosi itsensä ulos KKL:n riveistä. Hänen “uusi synteesinsä” on välirikko marxismin kanssa, se on absoluuttinen demarkaatiolinja kansainvälisen proletariaatin ideologian kanssa, se on marxismi-leninismi-maoismin avoin ja häpeilemätön kieltäminen. Avakian, kuten Aleksanteri, julisti itsensä jumalaksi, eron ollessa siinä, että jälkimmäinen teki niin ylläpitääkseen imperiumiaan ja hallitakseen uusia joukkojaan, kun taas ensinmainittu teki niin ylläpitääkseen pientä rappeutunutta hoviaan ja voidakseen jatkaa tyhjää elämäänsä mudassa.
Vaikkakin kummankin – pääasiassa Avakianin, ollen oikeiston päänä – revisionistisilla kannoilla on jälkiseurauksia ja taistelua niitä vastaan ei voida julistaa loppuunkäydyiksi, johtuen siitä tosiasiasta, että molemmat ovat paenneet KKL:n sisäisestä taistelusta, niitä ei voida pitää kahden linjan taistelun keskiönä. Noiden kahden viheliäisen kritisoimisen sanominen taistelun keskukseksi on revisionismin kanssa sovittelun esittämistä ja kentän jättämistä avoimeksi oikeistolle.
Pääasiallinen ongelma ei ole heidän kanssaan, jotka ovat lähteneet pois, luopioiden kanssa, vaan niiden kanssa jotka ovat osa KKL:ä. Kyllä, heidän myrkyllinen linjansa täytyy purkaa osiin ja murskata, mutta se täytyy tehdä erityisesti sen puolesta, että entistä enemmän yhdistytään marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin perustalla, puheenjohtaja Gonzalon yleispätevien lisäysten kanssa, ja tämä merkitsee väittelyä maoismin keskeisistä kohdista ja erityisesti yleistetyn ymmärryksen saavuttamiseksi maoismista ykseytenä.
On niitä, jotka tähän asti pitäytyvät vastavallankumouksellisen huijauksen levityksessä (jonka mukaan puheenjohtaja Gonzalo on opportunistisen, revisionistisen, ja antautumiskantaisen oikeisto-opportunistisen linjan pää). He väittävät sen nojalla, mitä petturit ovat sanoneet (“hän kertoi minulle”, “hän halasi minua” ja muuta juoruilua), mitä imperialismi ja taantumuksen psykologinen sodankäynti kontrolloi (“tuomioistuimet” ja “suodatetut” videot). Mitä tahansa tuleekin keneltä tahansa, joka halua heittää kuraa puheenjohtaja Gonzalon päälle, se pitäisi muka ottaa todella vakavasti, pitäisi “analysoida” ja vaivata päätämme osallistuaksemme keskusteluun siitä “oliko vai eikö se ollut hän”. He ovat väärässä, sillä he eivät ymmärrä että tämä “väittely” on jo päätetty, kommunistit ovat jo ottaneet kannan ja asia on ratkaistu: Oli osoitettu, että puheenjohtaja Gonzalo ei ole hetkeksikään kieltänyt PKP:n puolueyhtenäisyyden perustaa. Hän on puolueen ja vallankumouksen suuri johtaja, suurin elävä marxisti-leninisti-maoisti maan päällä, jatkaen taistelua Callaon merivoimien tukikohdan keskitysleirin muuttamiseksi kansansodan loistavimmaksi taisteluhaudaksi. Tätä vastaa hänen elämänsä puolustaminen kansansodalla. On mennyt jo 26 vuotta, joina puheenjohtaja Gonzalo ei voinut kommunikoida suoraan puolueen tai KKL:n kanssa; 26 vuotta absoluuttista eristystä, siitä on konkreettisesti kysymys. Se, että imperialismi, taantumus ja revisionismi tulevat jatkamaan juonien punomista, on selvää, sillä sen vastakohtana olisi että ne ovat muuttaneet luonnettaan (pyhän Avakianin opetuslapsien teesi, joka on mahdoton), mutta me emme voi antaa näiden juonittelujen pysäyttää kommunistien etenemistä.
Ollaksemme selkeitä: Me kommunistit vahvistamme itsemme uudelleen kritiikin ja itsekritiikin periaatteella ja puolueen vakavuus, kuten Lenin opetti meille, mitataan sen kyvyssä omaksua itsekritiikkiä. Tämän vuoksi me emme sulje ovea keneltäkään, paitsi niiltä jotka ovat tahranneet kätensä kansanjoukkojen vereen. Siispä, jos he jotka ovat syyllistyneet vakaviin virheisiin ja erehdyksiin todella haluavat oikaista itsensä, he ovat tervetulleita; tämän tehdäkseen heidän täytyy osoittaa kuntonsa kommunisteina ja tiivistää rivinsä vasemmiston kanssa, ymmärtää että ollakseen suuri johtaja täytyy liikuttaa enemmän kuin vain “läheisiä ja rakkaita”, että proletaarinen suuri johtaja ei ole naurettava iso kiho, vaan joku joka tietää kuinka johtaa maailman muuttamista.
Juhliessamme tällä kertaa puheenjohtaja Gonzalon puheen uutta vuosipäivää, haluamme erityisesti tervehtiä Perun kommunistisen puolueen tovereita, jotka ovat etenemässä varmoin askelin puolueensa yleisessä uudelleenjärjestämisessä, joka on jo saavuttamassa kulminaationsa päiviä; prosessi jota tehdään kansansodan keskellä, tullen jälleen kerran todistetuksi Kansanarmeijan, joka ylläpitää kansankomiteoita ja tukialueita, viimeaikaisilla voimakkailla toimilla. Me maailman kommunistit tunnustamme PKP:n todella poikkeuksellisen roolin, eikä kukaan voi epäillä etteikö tämän puolueen uudelleenjärjestämisen kulminoituminen tulisi tarkoittamaan merkittävää sysäystä proletaariselle maailmanvallankumoukselle ja olemaan ratkaiseva osa taistelua KKL:n jälleenyhdistämiseksi.
Meidän täytyy ymmärtää, että se mitä puheenjohtaja Gonzalo sanoi 24. syyskuuta vuonna 1992, on käymässä toteen: maoismi on tulossa maailman kansojen ruumiillistamaksi, se on synnyttämässä marxilais-leniniläis-maolaisia kommunistisia puolueita, se alkaa johtaa proletaarisen maailmanvallankumouksen uutta suurta aaltoa. Osanamme on taistella sen pidemmälle meneväksi ruumiillistamiseksi, että käynnissä olevat kansansodat etenevät, että kansansota tulee niin pian kuin mahdollista aloitetuksi jokaisessa maassa, missä on kommunistinen puolue, että taistelu puolueiden jälleenrakentamiseksi niissä maissa joista ne puuttuvat, tulisi viedyksi eteenpäin, jotta niistä tulee puolueita kansansodan aloittamiseksi. Ymmärtäen maoismin ykseytenä, me tulemme marssimaan yhä suuremmalla selkeydellä ja lujuudella kohti kommunistien jälleenyhdistymistä maailmanmitassa, murskaten imperialismin, taantumuksen ja revisionismin, oppien puheenjohtaja Gonzalolta.
Kauan eläköön puheenjohtaja Gonzalo!
Yhdistykää maoismin alla!
Kansansota on väistämättä voittava!
Allekirjoitukset:
Ecuadorin kommunistinen puolue – Punainen aurinko
Brasilian kommunistinen puolue (Punainen ryhmäkunta)
Perun kansanliike (uudelleenorganisoiva komitea)
Chilen kommunistisen puolueen punainen ryhmäkunta
Maolainen järjestö Kolumbian kommunistisen puolueen jälleenrakentamiseksi
Keskus Meksikon kommunistisen puolueen jälleenrakentamiseksi
Komitea Punalippu – Saksan liittotasavalta
Komiteat (maolaisen) kommunistisen puolueen perustamiseksi, Itävalta
Yhdysvaltojen Punakaartit
Palvelkaa kansaa – Kommunistinen liitto, Norja
Punalippu-kollektiivi, Suomi